Tässä muutaman päivän seuranneena kirjoittelua alkaa jo hymyilyttämään kirjoitukset. Itse olen ADHD pojan äiti, jolla dg saatu osasto jakson jälkeen. Lapsen on tutkineet neurologi, neuropsykologi, erityisopettaja, puhe- ja toimintaterapeutti, osastolla omahoitaja(sairaanhoitaja) ja näiden ihmisten tutkimusten perusteella saatu dg. Täällä kirjoittelee ihmisiä joilla ei mitään tietoa ADHD:sta ja elämästä kyseisten ihmisten kanssa. Onneksi on olemassa keskustelupalstoja joissa voi keskustella järkevästi asioista ymmärtävien ihmisten kanssa. Voimia teille jotka elätte todellista elämää ADHD perheen jäsenen/jäsenten kanssa.
Ei voi kuin nauraa
ADHD pojan äiti
93678
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Olisikohan suurin osa täällä 'arvokkaita mielipiteitään' väläyttelevistä ihmisistä lapsettomia, luultavammin vieläpä sinkkuja -tai seurustelevia mutta ilman lapsiperhetuttuja- joilla vain ei ole kokemuksia lapsista?
Laskuopin ja statistiikan yhdistämällä saisi tuloksen, että 20 hengen luokassa on ainakin yksi tarkkaavaisuushäiriön omaava lapsi. Omat kokemukset laittavat uskomaan korkeampaan lukuun. Mutta kuten sanoit, jos ei ole tavannut lääkitsemätöntä, hyperaktiivista ADDi-lasta, tuskin on hajuakaan mitä se elämä on.
No, ei ole kyllä silloinkaan. Voi vain aavistella.
Jaksamista sinulle..
Mitä nauramista siinä on ? Monen kirjoitus on täällä ihan aiheellinen ja toden mukainen . Tiedän mistä puhut , sillä olen itse käynyt tuon saman paskan läpi vuosia sitten . Kun lapseni oli 4 v epäilin sillä jo silloin olevan ADHD . Tutkimuksista huolimatta poikani ei saanut kyseistä diagnoosia . Vasta vajaa puoli vuotta sitten tuli vahvistus siitä , että hänellä on se ja sai lääkitysen siihen . Eikä siinä vielä kaikki . Äiti kun havaitsi että taitaapa olla myös itselläni kyseinen häiriö , johon sitten myöhemmin sain vahvistuksen , jotta näin asian laita on . Kyllähän se niin on että tämä on vahvasti perinnöllistä ja että se periytyy jopa 80 %. Joko se on äidillä tai isällä tai lähi sukulaisilla. Tosin on myös vanhempia jotka eivät myönnä että heillä olisi kyseinen häiriö. Eihän kaikki sitä diagnoosia tarvitse , mutta se auttaisi ymmärtämään mikä johtuu mistäkin jne. Paljon on tullut tehtyä virheitä , mutta tuntuu siltä että kun sai syyn siihen miksi joku asia on mennyt niin , niin tuntuu että ihan kun olisi "parantunut " kyseistä häiriöstä . .Koskaan Siitä ei parannu , mutta sen kanssa voi oppia elämään . Siispä voimia sinne :)Niin ja vielä lisäys että minun suvustani löytyy myös dysfasiaa , as , afasiaa ja dysleksiaa .
Niihän se on tytölläni todettiin ADHD ja taitaa se olla minullakin kun apukouluun laitettiin joskus aikoinaan. Siihen aikaan kun olin koulussa niin ADHD;tä ei tiedetty.
hei,
saimme vasta asketäin diagnoosin pojalla adhd.aikaa meni 4vuotta,tilanne meni siihen ett poika masentui ja tuli itsemurha ajatuksia ja yrittikin mutta luojalle kiitos ei onnistunut,pääsi psykiatriseen hoitojaksolle ja kävi siellä koulun loppuun kiitettävästi.lääkitys osui heti kohdalleen ja vommme nauttia elämästämme toisella tavalla.ennen diagnoosia olimme hyvin lähellä avioeroakin,kaikki vastoin käymiset ihmiset laittoivat herjuuden piikkiin,oli raskasta aikaa ja joka päivä pelkäsin soittoa koulusta tahi muualta.
On varmastii helpottavaa kun poikasi sai diagnoosin ja lääkityksen! Olen seurannut keskusteluja, ja tuntuu että monet ajattelevat että adhd-lapset /-nuoret ovat häiriköitä, jotka tekevät asioita vain kiusatakseen tai ollakseen ilkeitä. Itsellä ei ole lähipiirissä adhd:ta sairastavia, mutta olen ollut erityisluokassa töissä, jossa monella oppilaalla adhd oli. Se oli jo rankkaa, joten minun on vaikea kuvitella kuinka rankkaa on elää kotona lapsen kanssa, jolla kyseinen sairaus on. Hienoa että nyt kaikki on paremmin!
Alkoi jo hieman pelottaa että onko ihmiset ympärillämme todellakin näin ahdasmielisiä ja tietämättömiä.Väkisinkin tulee mieleen että kyseessä on vain joku/jotkut jotka haluavat provosoida niitä joille adhd on tosielämää ja joutuvat seuraamaan rakkaimpien ahdistusta ja epäonnistumisia vuodesta toiseen.Itselläni on adhd-poika jolla on nyt ollut käytössä concerta kolme kuukautta.Kaikille tiedoksi:hän ei ole tokkurassa,lannistettu,väsynyt tylsistynyt mitenkään,vaan hän esim.pyöräilee,lukee ja pelaa pelejä ym.aivan yhtä taitavasti kuin ennenkin.Ero entiseen on siinä että hän lukee ohjeet loppuun asti,yrittää uudelleen jos ei heti onnistu,ei syytä muita eikä riko tavaroita.Hän kuuntelee kun hänelle puhutaan,hän ei koko ajan hypi,laula ja ole ärsyttämässä muita perheemme lapsia.
Tietysti kaikki tämä on helpottanut omaa elämääni viiden lapsen äitinä,mutta suurimman palkinnon saan siitä kun oma rakas poikani kertoo minulle kuinka kivaa on ollut kun muut ottavat mukaan leikkeihin,koulussa ei jälki-istuntoa ropise joka viikko.Hän omin sanoin kertoi kuinka outoa on kun pystyy ajattelemaan yhtä asiaa kerrallaan.
Te jotka luulette tietävänne että adhd on tekosyy huonolle kasvatukselle tai luonnevialle,ottakaa ensin selvää asioista tai unohtakaa koko juttu ja toivokaa että ei osu omalle kohdalle.
Totta turiset! Omalla pojallani ollut concerta nyt vajaa kolme vuotta käytössä, pari kuukautta sitten jouduimme lisäämään listaan risperdalin raivareiden takia. En minäkään huvikseni lapselleni lääkkeitä syötä, kyllä se oli pitkään ja hartaasti mietitty päätös. Kaikkea mahdollista on kokeiltu, nyt lääkitys huippuhyvä ja toimintaterapia siihen päälle (pojalla myös aistiyliherkkyys, eli ei siedä edes minun kosketustani yllättäin, pyydettävä haliinkin "lupa"). Aina olen saanut kuulla tietämättömiltä, että lapsi on vain kuriton ym, kunpa vain tietäisivät mitä elämämme on. Meillä kun on vielä kaksi vaikeasta adhd:sta "kärsivää" lasta, joilta pienemmältä puuttuu vaarantaju totaalisesti, joten valvomatta ei hetkeksikään voi jättää. Voimia ja hyvää jatkoa sinulle ja perheellesi!
Kiitos. Terveisin: äiti jonka pojalle diagnosoitiin noin 7vuotta sitten ADHD
Kiitos asiallisesta viestistä. Minäkin olen adhd pojan äiti ja elämä ei ole aina niin ruusuilla tanssimista. On todellakin ollut raastavaa katsella lueskella adhd aiheista keskustelua täällä. Kun täällä tuntuu olevan niiiin paljon niiin tietäviä ihmisiä. Noh meitähän on niin moneen junaan ja.....
Mutta voimia ja semppiä teillekkin. Kyllä se elämä vielä joskus hymyilee ja sinnikkäästi vain eteenpäin.
-Hymyhuuli-