Nyt mietin että kun minulla on tuossa kottikärryllinen jotain perennoita joita en vielä ole tunnistanut niin kannattaako ne istuttaa tuollaisina pitkinä ja kukkivina vai lähtevätkö paremmin jos ne klipsaisen mataliksi.
Osassa hyvät juuret ja osassa aika olemattomat kun kasvupaikka josta ne hain oli pikkuisen huono ja kivikkoinen joten kaivuuoperaatio oli hankala.
Sellaisia vanhoja isokukkaisia kellokukkia,vaaleansinisiä,on suurinosa näistä.
Selaan nettiä ehtiessäni tunnistaakseni saaliini.
Alkuperältään ovat reilun sadan vuoden takaa vanhan kartanon puutarhasta siirrettyjä sinne mistä ne kaivoin.
Tarha-alpia on saaliina myös,tosi huonoilla juurilla.
Osassa hyvät juuret ja osassa aika olemattomat kun kasvupaikka josta ne hain oli pikkuisen huono ja kivikkoinen joten kaivuuoperaatio oli hankala.
Sellaisia vanhoja isokukkaisia kellokukkia,vaaleansinisiä,on suurinosa näistä.
Selaan nettiä ehtiessäni tunnistaakseni saaliini.
Alkuperältään ovat reilun sadan vuoden takaa vanhan kartanon puutarhasta siirrettyjä sinne mistä ne kaivoin.
Tarha-alpia on saaliina myös,tosi huonoilla juurilla.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minä en ainakaan leikkaisi kukkia pois. Istuta kunnon multaan, niin kyllä ne hyvin lähtevät, kun muistat kastella, jos ei sada.
En minäkään leikkaisi niitä nyt poikki, istuta vain kokonaisina ja anna niiden rauhassa kukkia ja siementää,ensi kesänä sinulla on niitä lisää.Vasta syksyllä tai keväällä leikkaat ne poikki.
Siniset kellokukat voivat olla luonnossa kasvavaa kurjenkelloa tai sinista ukonkelloa.Tarha-alpia ei saa kuolemaan millään,se kestää 'isältäpojalle' ;)
Siniset kellokukat voisivat olla myös maariankelloa. Se on kaksivuotinen eikä ole kovin hyvä pärjäämään hoitamattomissa oloissa. Maariankellosta on olemassa erivärisiä lajikkeita, jotka myös risteytyvät estottomasti keskenään. Alkuperäistä ja niin ollen yleensä dominoivaa värisävyä en kylläkään tiedä...
Minunkin mielestäni kannattaa istuttaa vaan ja katsoa, mitä tuleman pitää. Ainakin osa siementää ja ehkä haluat hienoimmista perennoista kerätä siemenet talteen, jotta voit varmistaa niille mahdollisimman hyvät idätys- ja taimikasvatusolosuhteet...
Perennapenkki varmaan näyttää tänä kesänä melko rytyiseltä, mutta anna ihmeessä niiden kerätä jäljelläolevilla lehdillään evästä juuristoon ensi kesän kukintaa varten.
Luultavasti perennasi kuitenkin ovat näitä kovaluontoisia kotimaisia vanhoja perennoja, jotka siis pärjäävät ja lisääntyvät riippumatta siitä, viitsiikö/ehtiikö/jaksaako niitä joku hoitaa. Ainakin siis tarha-alpi! ;-)
Muistaakseni myös kurjenkello on kaksivuotinen, joten jos sen haluat säilyvän, pitää antaa siementää.
kaikille neuvoista,minulla kun tuo perennapuoli on hiukan hakusessa niin pitää kysellä etten tärvele kauniita kukkia väärällä toimintatavalla.
Se vielä tuli nyt mieleen että kun sinne mistä kaivelin ylös nämä jäi pieniä samanlaisia,siis eivät kuki tänä vuonna.
Olisikohan ne nyt sitten niitä jotka kukkivat ensi vuonna,haenko nekin pois?
Tänään teen täsmähyökkäyksen sinne lapion kanssa hakeakseni syreenin taimia joten samalla kyydillä tuon varmaan ne pienet kellokukkien alutkin joita väheksyin pari päivää takaperin (hyi mua!)
Haitko perennat paikasta, jonne ei enää ole väliksi jäädä sitä kasvustoa? Jos näin on, hae vaan loputkin taimet. Mieti kuitenkin tarkkaan. Jos perennat ovat siellä pärjänneet vuosikausia omin päin, pärjäävät ne vastakin. Olisi sääli hävittää kokonaan vanhaa puutarhaa.
Älä heittäydy ahneeksi! ;-) Kokemuksesta kyllä tiedän, että hyvästä löydöksestä haluaa ottaa kaiken irti!
Vähän asian vierestä mainittakoon, että meillä kasvaa tällä hetkellä kymmeniä perennoja, jotka olen keräillyt hylätyltä omakotitaloalueelta. Pari vuotta sitten sinne tulivat puskutraktorit ja täysin säälimättä jyräsivät alleen kaiken, aivan kaiken! Ne perennat ovat tällä hetkellä ja hamaan ikuisuuteen turvassa puutarhssani! Kauniita taloja kyllä ovat nyt niille tonteille rahentaneet, ei siinä mitään, mutta kymmeniä vuosia vanhoista kasveista ei kukaan välittänyt. Paitsi minä ja ystäväni Riitta. ;-)
josta nuo kaivoin ja kaivan vielä lisää tulee olemaan ensi suvena pari 8-kerroksista kivikolossia joten jos sinne tänä kesänä jotain jää niin on iäksi menetetty.
Rakennuttajafirman pomo minulle sanoi että kerää pois kaikki mikä kiinnostaa sillä pian ei niitä enää ole.
En ole vielä siitä ryteiköstä edes tutkinut kaikkea joten tulevina viikkoina ties mitä sieltä löytyykään.