Sormet mullassa...

MMikä riemu onkaan kaivaa kukkasipuleita pehmeään
multaan.
Olen istuttanut yli 300 sataa
tulppaanin,helmihyasintin,krookuksen ja
anemmoonen sipulia mökille ja rivitalomme pihaan.
Kevättä odottaa innokkaasti kun entisten
sipulikukkien lisäksi saan uutta kukkaloistoa.
Sen lisäksi ei tule turhaan ajateltua näitä
terroristiaikoja ja pulverikirjeitä,niille kun en
mitään voi.Pärjäillään!
7258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Luulisi iloa riittävän keväällä, jos osakin
sipuleista itää :-) Saapa nähdä kauanko maatöitä
vielä pitää tehdä. Taitaa olla aika kaataa
sadevesitynnyrit talon nurkilta nurin.

Pitää ihmetellä tätä nykyihmistä, kun se ei
uskalla metsässä kulkea ! Viikonloppuna kävimme
karpalossa isolla suolla, jonka reuna on vajaat
kilometrin yleisestä, runsaastikäytetystä
ulkoilureitistä. Sää oli mitä mainioin, muutamia
kurkiauroja lensi yli kohti etelää, korpit
narisivat ja mitään kiusallisia ötököitä ei enää
ollut :-)

Muutama sauvajuoksija suolla näkyi :-) , mutta
ei muita poimijoita :-o --- Suo oli aivan
punaisenaan kypsiä ja herkullisia karpaloita.
Saimme nopeasti ämpärit täyteen ja paluumatkalla
ulkoilureille löysimme vielä yhdelle aterialle
riittävästi suppilovahveroita :-)

Mukavaa syksyn jatkoa luontopalstalaisille :-)

Äänestä
  • Samaa olen ihmetellyt, kun iltaisin ja
    viikonloppusin kuljen koirani kanssa
    lähimetsissä, ei ihmisen ihmistä, kaikki
    ulkoiluttavat koiriaan narussa talojen nurkilla.
    Menkää ihmiset metsään, haistelemaan syksyn
    tuoksuja, maahan mätänevät lehdet, kynnetyt
    pellot, hirven sorkan jäljet metsätiellä, itse
    asiassa, niistä saa voimia jaksaa arjen
    aherruksessa! Voimia ja positiivista mieltä
    syksyyn kaikille, kevättä kohti mennään koko ajan!

    Äänestä

  • Itse kuulun niihin ihmisiin jotka eivät uskalla
    metsään yksin lähteä. Olen oikein miettinyt, että
    mikä siellä oikein pelottaa, mutta en ole oikein
    osannut jäsennellä sitä. Yksi syy kyllä on huono
    suunnistustaitoni, mutta kyllä pelkään
    mörköjäkin, mitä ne sitten ovat en osaa oikein
    sanoa. Mutta jo toisen ihmisen kanssa menen
    oikein mielelläni, jos epäröidään kumpikin
    suunnasta niin kyllä se yhdessä pähkäilemällä
    varmistuu oikeaksi. Mutta kaveri tahtoo olla
    hakusassaan.

    Äänestä

  • ihmettelijä kirjoitti:

    Itse kuulun niihin ihmisiin jotka eivät uskalla
    metsään yksin lähteä. Olen oikein miettinyt, että
    mikä siellä oikein pelottaa, mutta en ole oikein
    osannut jäsennellä sitä. Yksi syy kyllä on huono
    suunnistustaitoni, mutta kyllä pelkään
    mörköjäkin, mitä ne sitten ovat en osaa oikein
    sanoa. Mutta jo toisen ihmisen kanssa menen
    oikein mielelläni, jos epäröidään kumpikin
    suunnasta niin kyllä se yhdessä pähkäilemällä
    varmistuu oikeaksi. Mutta kaveri tahtoo olla
    hakusassaan.

    Kyllähän ihminen eniten eksymistä pelkää ;-)
    Etelä-Suomesta ei kuitenkaan sellaista korpea
    löydy, mihin pystyy totaalisesti eksymään, jos ei
    lähde ympyrää kulkemaan.Edes jonkin tasoiseen
    karttaan etukäteen tutustuminen ja mukana oleva
    kompassi pitäisi kyllä taata riittävä
    turvallisuus eksymisen suhteen.

    Kyllähän se niin on, että isotkin eläimet
    pelkäävät ihmistä enemmän kuin ihminen eläintä.
    Pitää vain pitää omat hoksottimet valppaana,
    ettei joudu erikoistilanteeseen, jossa elein
    saattaa ryhtyä puolustustoimiin. Tällaisia
    tilanteitahan ovat eläimen pesälle joutuminen,
    emän ja pennun väliin joutuminen sekä tilanne,
    jossa eläin tulee totaalisesti yllätetyksi.

    Kyllähän metsässä on varmasti turvallisempaa, jos
    mukana on joku ;-) Yleensä mukavampaakin, ellei
    nyt sitten ole täydellinen erakkosielu ;-)

    Äänestä

  • Rusto kirjoitti:

    kartta ja kompassihan kyllä auttanevat metsässä,
    mutta jos käy niinkuin isälleni muutama vuosi
    sitten. Ikänsä metsissä kulkenut otti kerrankin
    kompassin mukaan ja suunnisti sen avulla, kunnes
    huomasi olevansa eksyssissä! No vanhoilla
    konsteilla löysi oikean reitin. Jälkeenpäin
    paikalla käymällä ja muille ihmettelemällä
    selvisi, että ko. seudulla on rautaesiintymä joka
    panee kompassin sekaisin! Harvassahan tällaisia
    paikkoja on, enkä niitä pelkääkään. Ehkä sen
    pelon aiheuttaa se että siellä korvessa yksikseen
    joudut kohtaamaan itsesi ja olemaan omillaan. No
    se onkin toinen juttu.

    eksy,jos hiukankin tietää ilmansuunnat
    lähtiessään.
    Vanhana partio-ohjaajana on helppoa nähdä puista
    missä päin on etelä.
    Se mikä minusta on niin hyväätekevää
    nykyihmiselle,on kun muutaman tunnin on rämpinyt
    metsässä,puikkelehtinut puiden oksien
    alitse,saanut saaliikseen marjoja tai sieniä,on
    kotiin tullessaan hieman kuin villi-ihminen!
    Luonto kirvoittaa meissä pinnan alla olevan
    metsäläisen,sivistys kun on aika nuorta.
    En ole tähän asti pelännyt yksinkään
    ollessani,vaikka olen kyllä melko valpas äänien
    suhteen.
    Itselläni on muutaman hehtaarin verran metsää
    Sipoossa,olin siellä käydessäni hiljattain
    harmistunut paikallisen ratsastuskoululaisten
    tuhoista polulla olevien puiden juurista,jotka
    olivat valkoisiksi tallatut hevosten kavioista!
    No,soittoni jälkeen luvattiin jättää alue rauhaan.

    Äänestä

  • Sinisirkku kirjoitti:

    Itse en välitä ilmansuunnista(Vaikka ne
    sisäisesti tiedänkin). Mutta yleensä tiedän missä
    koti on...
    Mutta kartat voivat tosiaan aiheuttaa
    hankaluuksiakin oudommassa maastossa.
    Itse tänne muutettuani kun kuljin ja sitten aloin
    miettiä mistä kautta siitä kotiin menisin(tiesin
    missä on koti). Vaan olipa kartta muutamia vuosia
    vanha, ja oli pelloksi metsiä muutettu ennen kuin
    edes olin seudulle muuttanut,enkä siitä tiennyt.
    Siispä kartasta oli vaikea paikantaa missä olin...
    (oli sumuistakin,eikä kauas nähnyt).
    Vaan hetken kuljettuani kartastakin löysin
    sopivan kohdan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sinisirkku kirjoitti:

MMikä riemu onkaan kaivaa kukkasipuleita pehmeään
multaan.
Olen istuttanut yli 300 sataa
tulppaanin,helmihyasintin,krookuksen ja
anemmoonen sipulia mökille ja rivitalomme pihaan.
Kevättä odottaa innokkaasti kun entisten
sipulikukkien lisäksi saan uutta kukkaloistoa.
Sen lisäksi ei tule turhaan ajateltua näitä
terroristiaikoja ja pulverikirjeitä,niille kun en
mitään voi.Pärjäillään!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu