Hei!
Mites muut saa lapsen ajan kulumaan kun ei ole oikein mitään tekemistä?
Meillä valitetaan jatkuvasti kun ei ole mitään kivaa vaikka kuinka koetan jaksamisen mukaan mukana. Suoraan sanoen, en oikeasti edes yritä viihdyttää poikaa enää. En jaksa. Kun olin lapsi niin ei munkaan vanhemmat kanssani leikkinyt.
Tänään sitte sanoin pojalle että menes ettimään kamuja, tien varrella näytti olevan pari samanikästä poikaa. Ei halunnut. Tietenkään en pakottanut mutta alkaa ikää olla jo sen verran että äiti ei voi joka asiassa olla auttamassa kokoajan. Siksi kehotin yksin menemään.
Kerhoon kuuluu mutta sekin on kesälomalla ja paljoa ei ole lapsellisia kamuja itelläkään..
Mites muut saa lapsen ajan kulumaan kun ei ole oikein mitään tekemistä?
Meillä valitetaan jatkuvasti kun ei ole mitään kivaa vaikka kuinka koetan jaksamisen mukaan mukana. Suoraan sanoen, en oikeasti edes yritä viihdyttää poikaa enää. En jaksa. Kun olin lapsi niin ei munkaan vanhemmat kanssani leikkinyt.
Tänään sitte sanoin pojalle että menes ettimään kamuja, tien varrella näytti olevan pari samanikästä poikaa. Ei halunnut. Tietenkään en pakottanut mutta alkaa ikää olla jo sen verran että äiti ei voi joka asiassa olla auttamassa kokoajan. Siksi kehotin yksin menemään.
Kerhoon kuuluu mutta sekin on kesälomalla ja paljoa ei ole lapsellisia kamuja itelläkään..
Vastaukset 9
Vanhimmat
pyöriikö paikallisessa elokuvateatterissa lastenelokuvaa? Elämysmatkailua pojalle! Mitä mukavaa tahtoisit itse tehdä? Minne mennä? Kotoa poistuminen varmaankin on aika oleellista jos kotiympäristössä ei mitään uutta ole. mietin mihin tahtoisit itse mennä, jotain mitä olet aina ajtellut ettei "lapsen kanssa voi". ja arvioi uudestaan. Voisiko sittenkin?
Vie poika ravintolaan syömään, anna tilata mitä haluaa :D ei vain ranskalaisia.
***
Olen tässä puolentoista vuoden päivät ollut hänen kanssa kotona ja koettanut keksiä jos jonkinlaista puuhaa, puistossa (muutamassa eri) käydään pari kertaa päivässä. Suurempi puisto löytyy vierestä jossa käydään noin kerta ja viikko. Liikuntaa harrastetaan aika paljon. Pelaillut olen myös paljon kanssaan. Nyt vaan alkaa väsyttää olan takaa, ihan oikeasti.
Tuo raflaan meno ei ole hassumpi idea ja välillä niin tehdäänkin, sille tarvis vaan saada niitä omia kamuja, niitä ei täällä asu ja siihen minukin on vaikea vaikuttaa.
ovat kyllä aika tärkeä juttu, sinä olet pojan äiti, et kokopäiväviihdyttäjä. Ymmärrän ongelman. Äidistä on tulossa pompoteltava kaveri.
Olisiko... jos poika on käynyt kerhossa, löytyykö noita muita kerholaislapsia mitenkään? Voisit tehdä ensiaskeleen, ja pyytää jonkun kerholaisen tms. vanhempia tuomaan kaverin teille leikkimään jos poika ei omatoimisesti lähde samanikäisiä etsimään. Ja vastavuoroisesti viedä pojan kaverille myös. Ehkä saisit kerhon järjestäjän kautta yhteyden muiden kerholaisten vanhempiin?
***
Vähästäpä sun järki lähtee, ei voi muuta sanoa. Mitä uusavuttomuutta! Tajuaisitko, että olet pienen poikasi tärkein ihminen maailmassa. Jos et jaksa/viitsi enää hänen kanssaan puuhastella, niin aika huonosti on teidän asiat. Ei lasta tarvitse koko ajan "viihdyttää"! Olkaa ihan tavallisesti keskenänne, jutelkaa, käykää kirjastossa (osaathan lukea?), kuunnelkaa lasten musiikkia, piirtäkää, tehkää 'juttuja' pihan materiaaleista tai menkää lähimetsään - maailma on täynnä mahdollisuuksia! Ja leikkipuistoista hän löytäisi varmasti samanikäisiä kavereita, jos vaivautuisit hänet sinne viemään. Useat vanhemmat näyttävät nykyään todella luulevan, että lasta pitää kaikin keinoin hampaat irvessä viihdyttää, vaikka vähempikin riittäisi. Oma esikoiseni viestitti juuri lomamatkaltaan (ja on jo 14), että iskän mielestä täytyy kaiken aikaa singahdella sinne tänne, vaikka lapsi haluaisi vain olla rauhassa ja lomalla. Että jos sitä tekemistäkin tuputetaan liikaa, niin sekin on pahasta. Oletko yleensäkään kiinnostunut lapsestasi yksilönä, jolla voi olla huikeita ajatuksia ympäristöstään ja itsestään?
Ota selvää. Se kannattaa. Takuulla.
Joo tuttua on täälläkin, onneks naapurustossa on lapsia jotka käy hakemassa meidän lasta ulos jopa nyt kun sataa. Ite ei tonne sateeseen viitsi ton vuoden ikäisen kanssa mennä mut ei toi melkein neljä vuotias jaksa koko päivää olla alle 60 neliön kämpässä. Onneksi pysyy tossa keittiön ikkunan alla jotta kuulee kokoajan. Nyt näyttää leikkivän 8 vuotiaan kanssa hiekkakasalla. Kyl sit jos muut on jossain, eikä ketään oo pihalla niin, käydään tos ovella 5 min välein kysymässä ties mitä.
Ihmettelen että täällä ei asu enempää lapsiperheitä. Mukavaa seutua. Meillä on muutama puisto vieressä jotka huutaa tyhjyyttään. Olen niin lopen uupunut että ei tosikaan.
kummallekkin. Vihkoon vaan ylös kaikkea kivaa,mitä retkillä näette,kastemadosta alkaen.
Me aikoinaan fillaroitiin, eväät mukana,kiikari,lintukirja,kynä,vihko...eikä me ymmärretty luonnosta enempää kuin sika hopealusikasta. Siellä vaan mentiin ja ihailtiin. Jos nähtiin joku elukka/lintu,katottiin kirjasta,jos muistettiin.
Nytpä poika meinaa kirjoittaa bilsan yo-kirjoituksissa,on kiinnostunut vieläkin luonnosta ja sen ilmiöistä.
Sinne vaan!
Meilläkin on harrastettu tuota ja lapsi odottaa aivan innoissaan metsään pääsyä. Lähimetsikkökin käy ja aina löytyy jotakin bongattavaa, esim. oravia tai uusia kasveja. Jos et tiedä mikä kasvi on kyseessä, voitte ottaa sen mukaan (tai kamerakännykällä kuvan) ja tarkistaa kotona mikä rehu se oli. Opitte molemmat uutta.
päästä voi jo reippaan yksilön luovuttaa viikoksi tai 5päiväksi kesällä leirille. Suosittelen. Saa äiti levätä ja lapsi mekastaa valvotusti uusien tuttujen kanssa.
Meidät on aina passitettu leirille pienempänä eikä tarumoja ole tullut (jos kukaan on tenavia lukenut) vaan kasa hyviä kavereita joiden kanssa vieläkin pidetään yhtä.
Lasten kesäloma toimintaan saa myös vähän tuloset tukea.