Star Fleet Project

Tästä Brian Mayn ensimmäisestä soololevystä on keskusteltu jonkun muun keskustelun yhteydessä kai joskus kauan sitten aikaisemminkin. On kuitekin sen verta hyvän oloinen levy että ansaitsisi mielestäni oman keskustelunsa.

Näin bluesin ystävänä Let Me Out lukeutuu erääksi parhaimmista biiseistä, mitä Brianilta tiedän. Se tokan ja kolmannen säkeistön välissä soitettu lyhyt soolo tuo mieleen Brianin soolon The Hero-biisistä. Kysymyksessähän oli vanha biisi, jota Queen jostain syystä ei ollut koskaan äänittänyt tai livenä esittänyt.

Blues Breakeria en ole tainnut koskaan kuunnella alusta loppuun, se kun niin pitkä ja instrumentaali.

Nimikkobiisi tosin on kaukana bluesista, mutta muuten kyllä toimiva. Siitähän lyhyt osa kuullaan Magic Tourilla ikäänkuin introna Tie You Mother Downille.

CD:nä levy ei ole myynnissä, biisit sen sijaan osana jotain kokoelmaa. Häpeäkseni tunnustan, että itse olen biisit kuullut netissä...

Jostain syystä Back To The Light lasketaan aina Brianin ensimmäiseksi levyksi, vaikka tämä kyllä kestonsa (mutta ei biisimääränsä) perusteella täyttäisi kyllä pitkäsoiton kriteerit.

Pannaan pystyyn keskustelu!
8525
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

vaan sehän on Starfleet-sarjan soundtrack, eli ei varsinaisesti soololevy, kun se on tehty tuotantoyhtiön ehdoilla.

Äänestä
  • "Vaan sehän on Starfleet-sarjan soundtrack, eli ei varsinaisesti soololevy, kun se on tehty tuotantoyhtiön ehdoill"

    Starfleet-biisi on tosiaan samannimisen sarjan tunnusbiisi, mutta esiintyikö tuo Brianin versio, puhumattakaan noista kahdesta muusta biisistä, todella alkuperäisessa sarjassa? En oo kyllä moisesta ennen kuullut.

    Se, mitä levyn historiasta tiedän, niin nuo biisit on äänitetty kavereiden kesken pidettyjen jamien myötä, ja julkaistu vasta monta monta kuukautta myöhemmin.

    Äänestä

  • Sammy who was low kirjoitti:

    "Vaan sehän on Starfleet-sarjan soundtrack, eli ei varsinaisesti soololevy, kun se on tehty tuotantoyhtiön ehdoill"

    Starfleet-biisi on tosiaan samannimisen sarjan tunnusbiisi, mutta esiintyikö tuo Brianin versio, puhumattakaan noista kahdesta muusta biisistä, todella alkuperäisessa sarjassa? En oo kyllä moisesta ennen kuullut.

    Se, mitä levyn historiasta tiedän, niin nuo biisit on äänitetty kavereiden kesken pidettyjen jamien myötä, ja julkaistu vasta monta monta kuukautta myöhemmin.

    ...epäilyttää tuo mitä puhuit Soundtrackista. Starfleet-sarjaa tehtiin/lähetettiin vuosina 1980-81, eli pari vuotta ennen kyseisen levyn ilmestymistä.

    Ja vaikka se olisikin soundtrack (mitä se todennäköisesti ei ole) niin mitä sitten. Onhan Flash Gordon soundtrack ja tehty "tuotantoyhtiön ehdoilla", ja se on kyllä melkein Queen-levy siinä missä muutkin. (melkein, ei ihan)

    "Starfleet-sarjaa tehtiin/lähetettiin vuosina 1980-81, eli pari vuotta ennen kyseisen levyn ilmestymistä."

    Korjaan, siis äänittämistä. SFP äänitettiin huhtikuussa 1983 ja julkaistiin puoli vuotta myöhemmin.

    seuraavaa
    http://en.wikipedia.org/wiki/Star_Fleet_Project

    Äänestä

  • kertoo kirjoitti:

    Meinasin vastata alkuperäiseen viestiin, mutta kun wikipediassa oikeastaan kerrottiin jo kaikki oleellinen

    Kuuleman mukaan Brian oli pettynyt Hot space levyyn ja melkein jätti bändin, halusi tehdä jotain muuta ja kahdessa päivässä jammailivat tämän levyn

    Se oli myös osasyy siihen että Queen ei keikkaillut vuonna -83

    Ehkä se oli terapiaa Brianille ja Roger oli vähän mukana

    Käsittääkseni let me out oli levytetty Queenin toimesta Game levytyksissä, mutta ei julkaistu. Queen on kertonut että Gamea varten nauhoitettiin 24 biisiä, kjoista 10 valittiin levylle.

    Loput nauhoituksista tuhottiin. Joskin suurin osa päätyi Rogerin ja Freddien soololevyille (Fun in space, Mr. Bad guy) ja yksi biisi, Human body, Play the game sinkun b-puolelle ja yksi Brianin starfleet project levylle (Let me out)

    Näin aikoinan 80-luvun haastatteluissa kerrottiin

    Äänestä

  • paremmin en tiiä kirjoitti:

    ...olisi kuulostanut Queenin esittämänä?

    Star Fleet Projectin versio ei ole tuo Queenin äänitys, vaan noissa vuoden '83 sessioissa äänitetty, sillä Eddie Van Halen soittaa siinä.

    Harmi että menivät tuhoamaan oman versionsa biisitä. Se nimittäin olisi voinut istua Queenille ihan hyvin. :)

    Äänestä

....on todellakin hieno kappale, kuten myös Blues Breaker.
Ehkä tämä levy ilmestyi aikoinaan hieman väärään aikaan. Sitähän ei paljon myyty ja se vilahti aika nopeasti pois markkinoilta. Ostin sen aikoineen heti kun levy julkaistiin ja mukava sitä on vieläkin ( myös suuri bluesin ystävä )kuunnella. Ei ole aika syönyt levyä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sammy who was low kirjoitti:

Tästä Brian Mayn ensimmäisestä soololevystä on keskusteltu jonkun muun keskustelun yhteydessä kai joskus kauan sitten aikaisemminkin. On kuitekin sen verta hyvän oloinen levy että ansaitsisi mielestäni oman keskustelunsa.

Näin bluesin ystävänä Let Me Out lukeutuu erääksi parhaimmista biiseistä, mitä Brianilta tiedän. Se tokan ja kolmannen säkeistön välissä soitettu lyhyt soolo tuo mieleen Brianin soolon The Hero-biisistä. Kysymyksessähän oli vanha biisi, jota Queen jostain syystä ei ollut koskaan äänittänyt tai livenä esittänyt.

Blues Breakeria en ole tainnut koskaan kuunnella alusta loppuun, se kun niin pitkä ja instrumentaali.

Nimikkobiisi tosin on kaukana bluesista, mutta muuten kyllä toimiva. Siitähän lyhyt osa kuullaan Magic Tourilla ikäänkuin introna Tie You Mother Downille.

CD:nä levy ei ole myynnissä, biisit sen sijaan osana jotain kokoelmaa. Häpeäkseni tunnustan, että itse olen biisit kuullut netissä...

Jostain syystä Back To The Light lasketaan aina Brianin ensimmäiseksi levyksi, vaikka tämä kyllä kestonsa (mutta ei biisimääränsä) perusteella täyttäisi kyllä pitkäsoiton kriteerit.

Pannaan pystyyn keskustelu!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu