Paikkakuntani neuvola, johon pitäisi mennä, on huonossa maineessa terveydenhoitajan vuoksi.
Terveydenhoitaja oli sanonut tuttavalleni, joka epäili hiivatulehdusta raskausaikanaan, että ei raskaana ollessa ole hiivatulehduksia eikä ottanut siis testiäkään.
Toisella tuttavalla hän tunnusteli vauvanpäätä ja oli koko ajan kokeillut äidin häpyluita. Äiti oli sitten jo sanonut, että noi luut on kyllä mun, mutta th kielsi koko asian.
KUn kolmas tuttavani oli huolissaan vesirokkotarunnasta tuttava perheessä, hän ei ollut itse sairastanut sitä, th oli vaan tuumannut, että en tiedä onko siitä vaaraa. Ei ollut edes selvittänyt. Onneksi äiti selvitti toista kautta ja sai tietää, että vaaraa tosiaankin voi olla.
Th ei osaa koskaan vastata mihinkään kysymykseen vaan toistaa melkein äidin vastauksen ja kysymyksen.
Yksi tuttavani oli pissaoireinen ja tikkutesti näyttikin kolmea plussaa. Sille tämä th ei tehnyt mitään. Onnksi äiti otti yhteyttä muualle ja sai kuurin.
Onneksi ei joka puolella samanlaista, mutta voinkohan mennä naapurikunnan neuvolaan? Yksityistä vastaanottoa kun täällä ei ole.

Vastaukset 4
Vanhimmat
En osaa kyllä neuvoa, mutta voisitkohan valittaa jonnekin "korkeammalle taholle" terveydenhoitajan käyttäytymisestä ja ammattitaidottomuudesta? Tai tässä tilanteessa tuttusi, jotka ovat saaneet huonoa ja ammattitaidotonta palvelua.
Kuulostaa kyllä sellaiselta paikalta, mihin en itse haluais. Kyllä mielestäni jokaisen on päästävä ammattitaitoiselle ja asiansa osaavalle terveydenhoitajalle.
Tuntuupa aika ammattitaidottomalta terkkarilta!!!Lapsen odotus on kyllä niin iso ja tärkeä tapahtuma ihmisen elämässä,että toivoisi saavan parhaan mahdollisen palvelun neuvolan kautta!!!!SOITA ihmeessä naapurikunnan neuvolaan ja kysy,pääsisikö sinne raskausajan seurantaan!!!Luulenpa,että voisi päästä!!!Tai sitten jonnekin yksityiselle,jos ei ole kohtuuttoman pitkä matka!!!Itse vasta raskaudesta haaveilen,mutta,jos olisin sinä-menisin todellakin muualle neuvolaan!!!KAIKKEA HYVÄÄ ODOTUKSEESI!!! :))
Jos ei muu auta, siirry kirjoille muulle paikkakunnalle (ystävän, vanhempien osoitteeseen) niin pääset toiseen neuvolaan. Synnytyksen jälkeen "muutat" sitten takaisin...
Neuvolaa. Riippuu tietysti onko kuntasi solminut ehkä jotakin yhteistyösopimuksia muiden lähikuntien / kaupunkien kanssa. Ei niistä koskaan tiedä.
Kamalalta kyllä kuullostaa.
Ottaisin yhteyttä johonkin kunnan 'terveysvastaavaan' tms ja vaatisin parempaa palvelua vaikka sitten ostopalveluna. Aina voi sanoa että 'pelottaa' ehkä sekin auttaa kun kerran ollaan hysteerisiä naisia ;D