Kenelläkään samanlaisia kokemuksia;
Tutustuin yhteen todella ihanaan ihmiseen reilu vuosi sitten. Ajan saatossa meistä tuli parhaat ystävät. Olimme erottamattomat. Sitten aloimme etääntymään toisistamme. Olin mustasukkainen hänen toisesta hyvästä ystävästään. En sitten tiedä oliko siinä jotain syytä vai ei. Kuitenkin, olimme riidelleet muutaman kerran kunnolla, eivätkä asiat enää olleet hyvin viimeisimmän riidan jälkeen. Sitten eräänä päivänä, pinnallisen ja kireän keskustelun päätteeksi, emme olleet enää parhaita ystäviä. Siitä olisi tietenkin voinut jatkaa pelkästään hyvinä ystävinä, mutta ei. En osannut enää ajatella selkeästi. Välimme katkesivat, ja pelkään että lopullisesti.
Tästä on nyt noin kuukausi. Koko tämän ajan olen ajatellut mikä meni vikaan. Mutta yhden asian olen oppinut; en ole todellakaan valmis sitoutumaan mihinkään enkä keneenkään.
Puolivuotta sitten minulla meni poikki erään pojan kanssa, jota oikeasti rakastin. Tähän päivään mennessä en ole saanut tietään mikä siinä meni pieleen, ja mietin häntä ja meitä lähes joka päivä. Kun kaikki tuntui menevän hyvin.
Tästäkin huomaa etten ole valmis keneenkään uuteen.
Kuitenkin, parhaan ystävän menettämisen jälkeen olen etääntynyt kokoajan muistakin ystävistäni ja kavereistani.
Ja sitten vielä haluan kertoa unestani jollekin. En halua pitää sitä sisälläni.
Unessani olin joutunut terapiaan, en oikeastaan tiedä mistä syystä. Yksi kohta minkä muistan liiankin hyvin, on kun terapeutti sanoi "yhdessä kappaleessa sanotaan 'some say that, time changes'" ja minä jatkoin itkien "best friends can, become strangers".
Tottakai vielä voisin jatkaa kertomista viiltelystäni ja masennuksesta, mitä ilmeisesti sairastan, mutta olkoot.
Ja kiitos vielä jos joku jaksaa lukea tämän, halusin vain purkaa itseäni, kun ei enää ole ketään joka kuuntelisi.
Tutustuin yhteen todella ihanaan ihmiseen reilu vuosi sitten. Ajan saatossa meistä tuli parhaat ystävät. Olimme erottamattomat. Sitten aloimme etääntymään toisistamme. Olin mustasukkainen hänen toisesta hyvästä ystävästään. En sitten tiedä oliko siinä jotain syytä vai ei. Kuitenkin, olimme riidelleet muutaman kerran kunnolla, eivätkä asiat enää olleet hyvin viimeisimmän riidan jälkeen. Sitten eräänä päivänä, pinnallisen ja kireän keskustelun päätteeksi, emme olleet enää parhaita ystäviä. Siitä olisi tietenkin voinut jatkaa pelkästään hyvinä ystävinä, mutta ei. En osannut enää ajatella selkeästi. Välimme katkesivat, ja pelkään että lopullisesti.
Tästä on nyt noin kuukausi. Koko tämän ajan olen ajatellut mikä meni vikaan. Mutta yhden asian olen oppinut; en ole todellakaan valmis sitoutumaan mihinkään enkä keneenkään.
Puolivuotta sitten minulla meni poikki erään pojan kanssa, jota oikeasti rakastin. Tähän päivään mennessä en ole saanut tietään mikä siinä meni pieleen, ja mietin häntä ja meitä lähes joka päivä. Kun kaikki tuntui menevän hyvin.
Tästäkin huomaa etten ole valmis keneenkään uuteen.
Kuitenkin, parhaan ystävän menettämisen jälkeen olen etääntynyt kokoajan muistakin ystävistäni ja kavereistani.
Ja sitten vielä haluan kertoa unestani jollekin. En halua pitää sitä sisälläni.
Unessani olin joutunut terapiaan, en oikeastaan tiedä mistä syystä. Yksi kohta minkä muistan liiankin hyvin, on kun terapeutti sanoi "yhdessä kappaleessa sanotaan 'some say that, time changes'" ja minä jatkoin itkien "best friends can, become strangers".
Tottakai vielä voisin jatkaa kertomista viiltelystäni ja masennuksesta, mitä ilmeisesti sairastan, mutta olkoot.
Ja kiitos vielä jos joku jaksaa lukea tämän, halusin vain purkaa itseäni, kun ei enää ole ketään joka kuuntelisi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kokemuksesi ovat tuttuja aivan tavallisia.
Olet fiksu, kun huomaat olevasi masentunut. Koet itsesi vääristyneesti. Toivottomuus on masennuksen oire, hanki siihen apua, jos ei mene ohi. Unet ovat oman tidostamattoman ajattelusi viestejä sinulle, ei niissä ole mitään taikaa.
Tiedän että ne ovat tavallisia kokemuksia. Mutta kuten sanoin, halusin vain purkaa itseäni..
Heippa!
Kerron omasta kokemuksestani ystävyydestä... Olimme parhaita ystäviä n.12 vuotta, siis esikoulusta lähtien... Kaikki asiat jaettiin ja yhdessä koettiin... Jossain vaiheessa kuitenkin asiat alkoivat pikku hiljaa muutttua, enkä oikein tiedä tänä päivänäkään, mikä meni vikaan. Nykyään asumme eri kaupungeissa ja näemme noin kerran vuodessa, joten kavereita ollaan, mutta hyvin pinnallisessa mielessä. Surin ystävyyden kuolemista paljon ja yritimmekin korjata sitä useasti, mutta tuntui että se oli vain yksinkertaisesti loppu... Vieläkin yhteisiä juttuja tulee mieleen todella usein, nykyään niistä on vain kiitollinen ja iloinen. Kesti muutama vuosi ennen kuin löysin uuden parhaan ystävän. Nyt olemme tunteneet n.puoli vuotta ja tulemme todella hyvin toimeen keskenämme... Suuria ystävyyksiä kuten suuria rakkauksiakaan ei tule joka päivä vastaan, mutta kyllä niitä kuitenkin kohtaa. Kannattaa pitää kiinni, mutta laskea myös tarpeen tullen irti, koskaan kun ei voi tietää mikä odottaa...
Aurinkoista kevättä sinulle ja jaksamista! =)
Äläkä kiirehdi uuden suhteen aloittamisessa ennen kuin olet toipunut edellisestä...
Kiitos kun jaksoit kommentoida, ja muutenkin..
Unet on mielenkiintoisia. Harmi kun en muista koskaan näkemiäni unia, uskon että niitä miettimällä voisi oppia paljon itsestään,