Meikä tässä vielä odottelee muutaman päivän, että pääsen 60-rajan yli!
Se tarkoittaa, että työssä pitäisi vielä jaksaa kolme vuotta, vähintään.Tuskin innostun olemaan ylimääräistä, vaikka kuinka heiluttelisivat porkkanoitaan.
Miten te jaksoitte eläkeikään? Vai jaksoitteko? Joku voi olla vieläkin töissä.
Olisi mielenkiintoista kuulla
Se tarkoittaa, että työssä pitäisi vielä jaksaa kolme vuotta, vähintään.Tuskin innostun olemaan ylimääräistä, vaikka kuinka heiluttelisivat porkkanoitaan.
Miten te jaksoitte eläkeikään? Vai jaksoitteko? Joku voi olla vieläkin töissä.
Olisi mielenkiintoista kuulla
Vastaukset 34
Vanhimmat
hyvin jaksoinkin. En kuitenkaan suostunut enää jatkamaan, vaikka kuinka pyysivät. Katsoin ansainneeni tämän "vapauden". Hetkeäkään en ole katunut.
Jäin työpaikastani vapaaehtoisesti työttömyysputkeen. Ehdin olla työssä noin 40 vuotta. Laskin, että näin saan eläkkeen lähes suurimmista tuloistani. Jos olisin jäänyt ko. yritykseen, minua olisi siirrelty erilaisiin heikompipalkkaisiin toimiin ja eläkkeen määrä olisi pienentynyt lähes minimieläkkeen tasolle. Sitä tehtiin ja tehdään edelleen vanhemmalle ikä-luokalle koulutuksesta ja asemasta riippumatta.
Aivan oikea ja rehellinen syy lähtööni oli työpaikan ilmapiiri, en jaksanut tehdä enää työtä yötä myöden kuukausipalkalla. En jaksanut mummo-nimittelyjä enkä sitä, että mikään uhrautuminen ei ollut kylliksi. Lomat piti pilkkoa viikon pätkiin ja olin täysi poikki lähtiessäni. Ratkaisuani ei sanonut ymmmärtävänsä kukaan, koska lähdin varsin hyväpalkkaisesta esimiesvirasta. Katsoin kuitenkin itse, että mielenterveyttäni ei raha korvaa, eikä se korvaa myöskään itsetunnon menetystä.
Lasketutin työttömyyseläkkeeni ja se minulle riittää, kun en turhia törsäile. Täytän muutaman viikon kuluttua 60 ja samalla tulee täyteen nuo 500 työttömyyspäivää päivärahalla eli olen siirtymässä eläkkeelle. Katunut en ole ratkaisuani kertaakaan ja mitäs sitä katumaan, kun näin olen nyt toiminut omasta tahdostani kenenkään pakottamatta.
Minulla on myös muutamia iän tuomia vikoja, jotka vaikeuttavat mm. liikkumista. Niiden perusteelle en päässyt sairauseläkkeelle. En olisi jaksanut fyysisesti enkä psyykkisesti yhtään enempää. Mutta jos ilmapiiri olisi ollut kannustavampi eikä sellaista toinen toisensa syömistä ja kyttäilyä sekä nimittelyä selän edessä ja takana, saattaa olla, etä olisin jaksanut eläkeikään eli 63-vuotiaaksi. Työstä sinänsä pidin kovasti, olosuhteet vain olivat henkisesti hirvittävän raskaat.
Viimeiset viisi vuotta sain kuulla jatkuvasti, kuinka pitää olla kova eikä välittää muista ja hoitaa vain omia etujaan. Minusta ei ole siihen eikä syömään muita. Enkä sellaiseksi halunnut kehittyä. Mutta työpaikkoja on monenlaisia, minulle sattui tämä ja olen herkkänahkainen.
Olen itse samassa tilanteessa kun sinä,eli jään pian vapaaehtoisesti putkeen.Minä en vain jaksa enää,samoja asioita on omalla työpaikallani mitä kerroit.Olen miettinyt monasti että kun työssä olisi hyvä ilmapiiri sitä jaksaisi "sairaanakin"mutta samaa kateutta,ilkeilyä jne..Olen myös sellainen että pahoitan mieleni ja illalla asiat alkaa pyöriä mielessä ja uni antaa odottaa itseään.En osaa sanoa ilkeästi vastaan,olen hiljaa ja nieleskelen "itkua".En tiedä mitä eläkettä saan,mutta kai sitä jotenkin pärjää.Hyvää jatkoa sinulle.
Tuli puhetta eläkkeelle jäämisestä niin uus pomo kysyi minkä ikäisenä aion jäädä eläkkeelle, vastasin 68:)))... no voin jäädä 65 mutten ennen sitä. Viis vuotta olen ilona vähintään jos ei sairauden vuoksi joudu pois. Töissä välillä ottaa päähän vaikka mikä vaan en aio luovuttaa. Meillä on työvoimapula niin tällaiset vanhuksetkin kelpaa.
Elämässä on muutakin kuin työ!
Mitä pitemmälle siirrät siitä luopumista sitä vaikeampaa se tulee olemaan.
Työvoimapula taitaa olla enemmänkin työnantajsi murhe!
töistä pois, pääsitkö heti työttömyysputkeen, vai jouduitko 3kk karanteeniin?
Isolla työpaikalla ihmiset olisivat olleet töissä mielellään, terveet ammattitaitoiset ihmiset. Työnantajalle on halpaa sanoa irti tuotannollisista ja taloudellisista syistä, ei tarvitse maksaa eläköitymismaksuja. Sitten valitetaan, etteivät ihmiset viihdy tai jaksa töissä!
mutta ei sopinut suunnitelmiin.
Levottomana sieluna vaihdoin usein ( ? ) työpaikkaa.
Toimihenkilönä ollessa minulla oli 9 vakituista työsuhdetta joista yksi päättyi konkurssiin ja yhdessä työsopimukseni purettiin.
Vakituisen askartelun lopetin 53-vuotisena jonka jälkeen tein harvenevaan tahtiin lyheneviä, määräaikaisia keikkoja, 10kpl.
Viimeinen 2001.
Vaimo lopetti marketin kassalla istumisen samoja aikoja.
Eli, kyse ei ollut uupumisesta vaan aikanaan tehdyn suunnitelman toteutuksesta.
Elämässä on muutakin kuin työ.
"Pehmeästä laskusta" johtuen muutos ei aiheuttanut vähäisintäkään sopeutumisvaikeutta.
Terveyteni on erinomainen yhtä pilleriä/päivä lukuun ottamatta. Lihaskuntokin kohtalainen = kaikki on kevyttä ja helppoa.
Aikaa on riittävästi yhdessä elämiseen.
Kummankin oma aika ja reviiri ovat kuitenkin tärkeitä.
Talous suunniteltiin ajoissa pitemmällä tähtäyksellä.
Vaihdoimme helpompaan asumismuotoon.
Harrastamme, matkustamme. Vaimo käy suunnilleen kerran vuodessa tekstiilien hypistelymatkalla, tavallisesti tyttäremme kanssa.
Nyt ovat tosin Espanjan kämpällämme.
Muuten liikumme yhdessä.
Syys- ja joulukuu on suunniteltu.
Ensi talvi täytyy valmistella nyt kesän aikana.
Kevään ja syksyn olemme Espanjassa.
Tämä elämänmuoto on sopinut meille.
Yritimme 70-luvulla mökkeilyä. Ei kiehtonut.
80-luvun alussa retkiveneilyä kaksi kesää. Ei huvittanut.
Sauna ja ruisleipä eivät ole must-asioita.
Kirnupiimää kaipaan jossain.
Mielikuvitukseni ei riitä hahmottamaan mitä haluaisin olevan toisin.
Paitsi eturauhaslääkityksen. Ei sentään vakavaa.
Sellaista se elämä usein on. On kauniita puheita siitä, miten autetaan vanhempaa ikäpolvea jaksamaan pitempään työssä. Missähän se näkyy? Taitaa useimmiten jäädä kauniiksi teoriaksi.
Itselläni on ihan hyvät työkaverit, loistavat suorastaan. Työtä on vaan välillä niin pajon, kun joku/jotkut sairastaa tai on lomia. Sama porukka pyöritti homman, vaikka puolet porukasta saattoi olla pois. Nyt on kuulemma saatu tuntiapulaisia, kun olen ollut poissa.
Minä tarvitsen niin paljon unta ja herätys on aamulla 5,30. Työn jälkeen menin suoraan sänkyyn.
Olen fyysisesti aika terve, uupumus täytyy olla todella paha, eikä varmaan sittenkään pääse eläkkeelle. Se taitaa olla aika mahdotonta nykyisin. Muutenkin ihan just "eläkepommi" räjähtää. Oletko valmis, yhteiskunta? Epäilen.
Hirveän yksinkertaista.
Ihminen tekee työssään parhaansa.
Jos se ei riitä niin täytyy muuttaa työnjakoa, menetelmiä tai henkilöä.
"Eläkkeelle" pääsee siten että ilmoittaa esimiehelleen viimeisen työpäivän.
Iästä riippuu korvauksen laatu ja määrä.
Jos kokee työssä käymisen riittävän epämiellyttäväksi niin se on syytä lopettaa.
Tulopuolihan siinä kärsii mutta mihin tämän ikäinen porukka enää rahaa, nuorempiin verrattuna, tarvitseekaan.
Suurin syy taitaa olla urautumisessa ja muutospelossa.
Kaikkiin uhkiin sisältyy mahdollisuus!
Ei muuta kun vapaalle!
pikkaisen ylikin. Eläkeikäni on 63 v 4 kk, olin 6kk. Jäin osa-aikaiselle (60 %) jo 56-vuotiaana. Onneksi, sillä ehdin olla mieheni kanssa enemmän. Hän oli minua vanhempi, oikeita yhteisiä eläkepäiviä meillä ei ehtinyt olla. Hän menehtyi liikenneonnettomuudessa. Siispä ei kannata ajatella "sitten kun.....". Elämä on tässä ja nyt.
En jaksanut,en jaksa nyt selittää.
mutta väkisin sinnittelin viimeiset 10 vuotta. Unilääkkeillä nukuin 20 vuotta ja nukun edelleen. Pitivät huonompipalkkaisessa työssäkin mm. viimeisen vuoden; kai se eläkkeeseen vaikuttaa alentavasti sekin. Kesälomakin annettiin jopa yhden päivän pätkissä, ettei lepoa tullut sitäkään kautta. Viimeisestä kesälomasta esimies varasti 2 viikkoa ja lomalle piti jäädä kesken työpäivän ilman ennakkoilmoitusta. Työparinani oli 25 v yhtiön pahin narsisti (joka tosin sai yhtiön parasta palkkaa - narsisti osaa perseennuolennan!). Ei sitä narsistia muut monta päivää kestäneetkään, kun joskus vuoroja vaihdettiin! Koko ajan oli tilanne sellainen, että vieläkö tarvii huomenna töihin mennä... Ja asuntovelkaakin oli silloin, samoin avioero kaikkine psykopaatin metkuineen.
Meni joillakin vieläkin huonommin. Monta lähetettiin kotiin kesken päivin, syitä en tiedä kuin yhdeltä, joka vei asian oikeuteen. Oli työsuhteen purun syynä se, että tällä ihmisellä oli kotona koira. Yhtiö joutui silloin maksamaan työntekijälle 40 tuhatta mk, mutta mikäs raha se tuollainen Fortumille on? Oli kyllä laitoksen päällikölläkin kotona koira, mutta ei hänen työsuhdettaan purettu vaan vähän myöhemmin siirrettiin tavan mukaan korkeampaan virkaan pääkonttorille.
Kuvaamasi luokan laittomuuksiin ei yhdelläkään työnantajalla ole varaa!
Eikä yhdenkään työntekijän tarvitse alistua.
Kertomuksesi "lemahtaa"!
koko totuus.
Et tunne näköjään työelämää ollenkaan, jos mahdottomaksi väität.
Tosi on, ettei työlaeilla eikä -sopimuksilla ole mitään merkitystä kun toisena osapuolena on suuryhtiö. Ammattiliitotkin ovat pelkkiä poliittisia pellejä, ei ne ota asioihin mitään kantaa. Luottamusmiehet arkoja vellihousuja tai alkoholisteja, jotka saavat olla yhtiön kirjoissa kunhan toimivat sen haluamalla tavalla.
Paljon on sinulla lapsen uskoa. Et varmasti usko suuryhtiöitten tahallisiin saastepäästöihinkään meriin? Etkä jokapäiväisiin ihmisoikeuloukkauksiin, joita poliisi ei tutki eikä tuomari tuomitse?
Tai sitten oletkin pelkkä Fortumin johtoon kuuluva kellokas, joka saat valhepropagandastasi palkkaa.
1969 - 1988 välisen ajan toimin ylemmässä keskijohdossa työnantajan edustajana kahdessa suurehkossa yrityksessä.
Henkilöstöä yli 5000.
Minun yksiköissäni hieman yli 2000 ja yli 1700 henkilöä.
Sen jälkeen toimin sekä toimitusjohtajana että tuotantopäällikkönä muutamassa PK-yrityksessä.
Lisäksi konsultoin kustannusstandardien ja laatujärjestelmien rakentamista 10:ssä PK-yrityksessä.
Omasta mielestäni tunnen hieman työelämää ja sillä perusteella väitän sinun tuovan julki, jos ei pelkkää potaskaa niin ainakin vain osatotuuden.
Lapsenuskoni olen aikaa sitten menettänyt.
Väitän omaavani keskivertoinsinööriä laajemman näkemyksen suomalaisesta teollisuus- ja talouselämästä.
Ymmärrän katkeruutesi mutta pysyisit uskottavissa rajoissa!
kokemuksesi työelämästä jäänyt vajaaksi, kun et tuollaista ole kohdallesi osunut. Vai oletko itse yksi näitä kiusaajia etkä näe malkaa omassa silmässäsi? Ainakin siinä sinä tahallasi valehtelet, kun väität minun valehtelevan tai piilottavan koko totuutta.
Jos vielä kertoisin Fortumin jatkuvista tahallisista jätepäästöistä mereen, et uskoisi siitäkään pätkääkään. J ajos dokumentin sinulle toimittaisin, väittäisit sitä väärennetyksi kaikkine allekirjoituksineen. Sellainen sinö olet. Taidatkin itse olla joku Fortumin nihilistipäälliköistä?
Jäin osa-aikaeläkkeelle, kun täytin 56 v. Varsinainen eläkeikäni alkaisi 1½ vuoden kuluttua, mutta en jaksanut/halunnut siihen asti olla. Ikääntyvää työtoveria ei hoitoalalla pystytä huomioimaan esim. keventämällä tehtäviä, samoin toisten loma-ajat vievät viimeisetkin voimat.Onneksi nykylaki sallii eläköitymisen 63 vuotiaana. Euroja tulee vähemmin, mutta mitäpä niillä enää hankkisinkaan, ruokaan ja asumiseen ne riittävät.Ja koskas sitten tuhlaisin, jos tekisin vaikka 68 vuotiaaksi töitä! Ihana tämä nykyinen olotila!
Jäin varhennetulle heti kun pääsin. Pidin työstäni, sen vaativuudesta ja monipuolisuudesta. Syynä eläkkeelle jäämiseen oli mieheni pitkäaikainen sairaus ja kunnon heikkeneminen. Sekavan dementiapotilaan omaishoidosta ja työstä tuli yksinkertaisesti mahdoton yhtälö. Viiteen vuoteen en saanut nukkua kuin parin tunnin pätkissä, voimat loppuivat.
Taloudellisesti hävisin tässä todella paljon.
Ehdin kuitenkin olla mieheni kanssa kotona vuoden ennen hänen kuolemaansa, olen siitä ajasta onnellinen.
Olipa monenlaisia tarinoita. Työnantajalle kyllä löytyy kuri selviin laittomiin loman pätkimisiin yms. Täytyy vain jaksaa olla aktiivinen ja toimia.
Itse voin paljastaa olevani hoitoalalla ja siellä on nykyisin todella mahdoton saada sijaisia. Kun joku on sairas tai lomalla, muut tekee. Olen toki ollut 58- vuotiaasta osa-aikaeläkkeellä, mutta sekään ei tunnu enää auttavan. Taukoja on vain yksi pieni kahvitauko. Kun muut lähtee ruokikselle, minä jään tekemään työtä. Onneksi kotona mies usein odottaa ruoan kanssa ja sitten painun sänkyyn. Katsotaan kuinka kauan jaksan näinkään. Esimies (ylihoitaja) ei enää tervetinyt, kun viimeksi vein sairaslomalapun ja näin häntä ohimennen.Ei ole suotavaa sairastaa, se tuo lisäongelmia vaikeaan työvoima tilanteeseen. Siitähän se kierre helposti jatkuu, kaikki sairastuu, kun työtä on liikaa ja tekijöitä vähän!
Voisin tietysti jäädä jo pois, mutta kun tuolla ukollakaan ei ole työtä ja minulla olisi Eestissä vielä remonttia kakkoskämpässä ja iso vuokrakin,
kun tekevät ikkuna- ja seinäremottia. Voishan tään mammonan palvomisen lopettaakin, se on ihan oma päätös ja siihen joutuu kypsymään, jos ei muu auta.
Onko paljon sellaisia, jotka ovat jääneet eläkkeelle "ennen aikojaan" ilman Kelan myötävaikutusta? Uskaltaako - vai ei uskalla, siinä pulma.
Jäädä eläkkeelle suht´ terveenä, vai kituuttaa "loppuun asti"? Jos eläkkeelle päästyään on niin romuna, ettei enää jaksa mitään, onko rahoilla sitten suurta väliä? Eläke tietysti saattaa ollan hitusen suurempi. Mutta onko mitään mieltä istua sairaana rahakasan päällä?
Tiivistettyä järkeä!
ehkä tyhmä kysymys. Millä sitä elää? Eihän sitä eläkettä ala saada vaikka jää pois työstä ennen 63-ikävuotta.
Ei ole mitään tukia, kun jää vapaaehtoisesti oravanpyörästä. Olenko niin väärässä?
Miten Laiska-Lasse, saako kysyä. Onko teillä suuret perinnöt, vai millä te matkailette ja elätte ihan "normaalia" elämää?
Elämme sillä mitä olemme joskus jättäneet kuluttamatta.
Olemme eläneet omaa elämäämme antamatta kuviteltujen tarpeiden ohjailla päätöksiämme.
Se vähä mitä mummeleilta jäi, siirrettiin suoraan lapsille.
Minä käytin hyväkseni ne legendaariset 500pv jatkaen niiden riittoa sekä työpätkillä että jättämällä välillä niitä nostamatta.
Vuosiperusteinen työttömyyseläkekertymä % on vähistä työvuosista johtuen pieni.
Euromääräistä summaa pienentää pitkä työttömyyteni ja "huiliajat".
Vaimoni nettoeläke on sentään hieman yli 700E/kk.
Minulla jokunen euro enemmän.
Mentyämme naimisiin emme laskeneet pätkääkään mahdollisten eläkkeiden varaan.
Kyllä se yleinen kyllästyminenkin tuli, vaikka voimia olisi riittänyt,
lopetin hommat 55v. kun alkoi työpaikalla ukkoa kaatua,
viisikymmentä kun täyttivät.
kolme meni "ihan vaan huvikseen lääkäriin" kesä- ja talvilomallaan,
kun hieman oli outoa.
Kukaan ei tullut enää töihin, kukaan ei Joulua nähnyt.
Oli haimasyöpä, peräsuolensyöpää yms., kenelläkään ei ollut mitään vaivoja.
Päällikkömme rouvakin kuoli,
niin sievä ja pirteä, 48v, äkkikuolemaan,
sydämen johdosta.
Olisin hyvin jaksanut, mutta kun niitä päiviä ei tiedä
ja minä olen aina kun hiemankin on kipua tosi sairas ja avuton,
onneksi olen harvoin sairas.
Toiseksi, lapset ovat vasta kolmekymppisiä,
he varmaan haluavat että vanhemmat elävät.
Juuri keväällä pääsin työttömyyseläkkeelle.
Olen vasta hieman yli 50, mutta tämä keskusteluketju herätteli minua miettimään tulevaa... Minkä ikäisenä on mahdollisuus päästä osa-aikaeläkkeelle? Mieheni jää oikealle eläkkeelle viiden vuoden kuluttua ja olemme suunnitelleet, että jään pois samalla kertaa työelämästä siis noin 57-vuotiaana. Toivottavasti saamme olla terveitä ja ylipäätään hengissä!
meni minunkin ajatukseni. Jään pois töistä, vaikka en eläkeiässä olekaan. Elämää täytyy olla vielä edessäkinpäin, ei jalat edellä pois töistä, tai suoraan muovilakanoille. Uskallusta se vaatii, ja jos euroja kahmii, niin silloin ei parane tätä ratkaisua tehdä.
ikäraja on 58 vuotta. Mitä lienee sitten, kun olet "sopivan" ikäinen. Jatkuvasti ikäraja nousee.
58-vuotiaana. Itse pääsin 56-vuotiaana ja suosittelen. Koskaan ei tiedä, mitä tapahtuu. En ehtinyt olla yhtään päivää yhdessä mieheni kanssa työeläkkeellä, hän kuoli. Mielestäni osa-aikaeläke on mainio järjestelmä.
herättävä aloitus!
Onhan se niinkin, että työ rytmittää ihmisen elämää, ja myös oma identiteeti rakentuu pitkälti juuri työn mukaan.Kun luovumme työstä, luovumme samalla tuosta identiteetistä.
Uskoisin, että henkilöt, joilla on helppo ja suurituloinen työ, jatkavat työssä, ja kasvattavat suurta eläkettään.
Raskaan työn raatajat hakeutuvat heti pienelle eläkkeelleen, kun vain pääsevät.
Mielenkiintoista muuten, miten paljon tähän keskusteluun on osasallistujia, joilla ei ole nimimerkkiä.Tästä huomaamme, miten paljon palstalla on lukijoita. Itsellänikin on rekisteröity nikki, mutta en juuri viitsi sitä käyttää, kun kaikki viestit jäävät jonnekin nähtäväksi, joku jopa kertoi printtaavansa kuvat ja viestit itselleen kansioon!
on suhteellinen käsite. Edes oma edesmennyt mieheni ei tajunnut kuinka raskasta minun, henkisen työn puolelle laskettava, oli. Monet ajattelevat, että vain ruumiillinen työ on raskasta. En esim. työssäollessa ja lasten pieniä ja nuoria olisi ajatellutkaan ulkomaanmatkaa. En olisi jaksanut. Itse jaksoin, kun yritin pitää huolta kunnostani- en juo, en polta. Suuri osa lomista kului arkipuuhasteluun, rästihommiin. Ne olivat rentouttavia samalla, koska olivat erilaisia kuin leipätyöni.
Työ voi olla fyysisisesti tai psyykkisesti raskasta. Lähinnä psyykkistä raskautta olen itse työelämässä kokenut.
Lomista puheenollen, niin menivät minullakin kaikki lomat siivoukseen, ja muihin rästihommiin.
Lopulta huomasin, että kannatti lähteä kotoonta pois lomilla, ettei koko ajan kaikki tekemättömät työt kaatuneet päälle.
Olin yli virallisen eläkeiän ja lähdin eläkkeelle, kun en enää olisi saanut palkkaa, koska työsuhde päättyi automaattisesti silloisen lainsäädännön mukaan; kyseessä oli valtion virka.
Pitempäänkin olisin halunnut olla, mutta ei onnistunut.
Sain tarpeekseni vähän päälle 55 vuotiaana.Olen elänyt elämäni parhaimpia vuosia.Täytettyäni 60 vuotta sain työttömyys eläkkeen.Elämä on nyt hyvällä mallilla.On pelottelua että tässä tapauksessa elämä olisi jotenkin piloilla. Elämä laulattaa vihdoinkin, näin se vaan on.