Hei!!! En ole oikein varma mikä on mun ongelma mutta kerron lähipäivien kulusta...
Eli olen 10v nuorempi kuin kihlattuni ja olen yli 4;llä kuulla raskaana...
Minä olen todella tunteellinen ihminen, ainakin nykyisin ja tärkeimmät asiat mulle on rakkaus ja oma koti. Ajattelen monesta asiasta todella syvällisesti ja tuntuu välissä itsestäkin että olen luulotautinen. Ja nyt kun tulee pikkunen se on ihanaa, jotain tärkeää kasvaa mun sisällä ja olen koko ajan tuntemassa sen sieluun asti...
Kihlattuni on enemmänki näitä ajattelu puolen ihmisiä, jonka tiesin jo melko alussakin... Hän saattaa vaikuttaa melko kylmältäkin välissä, koska hän ei oikein osaa kommunikoida... Ei puhu suoraan asioita mulle.... ihan normaali asioistakin saattaa tulla riitaa koska ne tulee niin töks... eikä selityksiä tule ku pari tuntia myöhemmin... Hänen tärkeimpiä asioita elämässä on raha ja elämän/kodin kunnossapito...Välissä tuntuu että välittääkö se tästä lapsesta ja musta oikeasti ja välissä että me ollaan sille kaikki kaikessa tai ainaki minä...
Olen suunnitellut jo kaikkea vauvalle ja välissä ihmetellyt ääneen että eikö kihlattuani kiinnosta... Ainut mitä hän on suostunut osallistumaan on miettimään sängyn ja muiden tavaroiden paikkaa eli järjestystä... Ja yhtäkkiä tänää kaikki oli hänen ideaansa että pakkohan sitä sängyn paikkaa on miettiä jo siis siihen malliin että minä en nyt osallistuisi... tietenki sitä on mietittävä mutta miksi niin että hän saa päättää miten tehdään ja jos sanon että ei mielellää poisteta kirjahyllyä olkkarista ni hän suuttuu ku ei tehä just niin ku hän haluaa (tai anoppi on kehottanut)...Eikö mun mielipiteillä ole mitään arvoa??? Naurahettaa vaan mun ehotuksille ja omat on aina oikeita...miks??? Alusta asti olen toivonut häneltä arvostusta mutta tulenko sitä koskaan saamaan ku olen nuorempi??? Hän ja anoppi tietää parhaiten... Tiiän että hän välittää musta, olen tuonu valoa sen yksinäiseen elämään mutta ja tai välittääkö???
En tiä ehkä ihan sekoa tekstiä...mutta toivon että mun mielipiteitä arvostettaisiin ja mua kunnioitettaisiin niin ihmisenä kun tulevana äitinä... Ehkä hän ei ole tajunnut että meille tosiaa tulee ihka oikea vaavi ja ei vain osaa huolehtia musta henkiselläki tasolla... vai osaako miehet yleensäkkään??? en kai oikeasti ole yksin??? Haluaisin että mut otettaisiin vakavasti... miten saisin tämän ilmiön aikaseks, miten saisin tungettua itseni sen elämän tärkeimpien ihmisten listalle, joita se haluaa tukea, huolehtia ja puolustaa???
T. Mielialanvaihtelut
Eli olen 10v nuorempi kuin kihlattuni ja olen yli 4;llä kuulla raskaana...
Minä olen todella tunteellinen ihminen, ainakin nykyisin ja tärkeimmät asiat mulle on rakkaus ja oma koti. Ajattelen monesta asiasta todella syvällisesti ja tuntuu välissä itsestäkin että olen luulotautinen. Ja nyt kun tulee pikkunen se on ihanaa, jotain tärkeää kasvaa mun sisällä ja olen koko ajan tuntemassa sen sieluun asti...
Kihlattuni on enemmänki näitä ajattelu puolen ihmisiä, jonka tiesin jo melko alussakin... Hän saattaa vaikuttaa melko kylmältäkin välissä, koska hän ei oikein osaa kommunikoida... Ei puhu suoraan asioita mulle.... ihan normaali asioistakin saattaa tulla riitaa koska ne tulee niin töks... eikä selityksiä tule ku pari tuntia myöhemmin... Hänen tärkeimpiä asioita elämässä on raha ja elämän/kodin kunnossapito...Välissä tuntuu että välittääkö se tästä lapsesta ja musta oikeasti ja välissä että me ollaan sille kaikki kaikessa tai ainaki minä...
Olen suunnitellut jo kaikkea vauvalle ja välissä ihmetellyt ääneen että eikö kihlattuani kiinnosta... Ainut mitä hän on suostunut osallistumaan on miettimään sängyn ja muiden tavaroiden paikkaa eli järjestystä... Ja yhtäkkiä tänää kaikki oli hänen ideaansa että pakkohan sitä sängyn paikkaa on miettiä jo siis siihen malliin että minä en nyt osallistuisi... tietenki sitä on mietittävä mutta miksi niin että hän saa päättää miten tehdään ja jos sanon että ei mielellää poisteta kirjahyllyä olkkarista ni hän suuttuu ku ei tehä just niin ku hän haluaa (tai anoppi on kehottanut)...Eikö mun mielipiteillä ole mitään arvoa??? Naurahettaa vaan mun ehotuksille ja omat on aina oikeita...miks??? Alusta asti olen toivonut häneltä arvostusta mutta tulenko sitä koskaan saamaan ku olen nuorempi??? Hän ja anoppi tietää parhaiten... Tiiän että hän välittää musta, olen tuonu valoa sen yksinäiseen elämään mutta ja tai välittääkö???
En tiä ehkä ihan sekoa tekstiä...mutta toivon että mun mielipiteitä arvostettaisiin ja mua kunnioitettaisiin niin ihmisenä kun tulevana äitinä... Ehkä hän ei ole tajunnut että meille tosiaa tulee ihka oikea vaavi ja ei vain osaa huolehtia musta henkiselläki tasolla... vai osaako miehet yleensäkkään??? en kai oikeasti ole yksin??? Haluaisin että mut otettaisiin vakavasti... miten saisin tämän ilmiön aikaseks, miten saisin tungettua itseni sen elämän tärkeimpien ihmisten listalle, joita se haluaa tukea, huolehtia ja puolustaa???
T. Mielialanvaihtelut
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vähän oli joo sekavaa tekstiä eikä ongelma ihan mulle auennut. Sen verran kuitenkin sain irti, että olet pahoittanut mielesi kun mies ei koskaan pidä sinun ajatuksiasi hyvinä jne.
Ensinnäkin voin sanoa, että miehillä on aivan erilainen ajatusmaailma kun naisilla. Itsellä on elämäni miesten kanssa se, että jos ehdotan jotain, vastaus on aina EI. Sitten muutaman päivän päästä tulee, "niin, olen ajatellut että asian voisi tehdä näin" (eli just niin kuin olin ehdottanut). Olen niin jo tottunut siihen enkä jaksa enää sanoa, paitsi jos on pinna todella kireellä. Joskus sain päälle oikein kunnon riidankin, että toihan on just niin ku mä sanoin. Itse kuitenkin huomaa asioiden menevän perille, vaikka vähän viiveelläkin =)
Vaikka miehesi on sinua vanhempi, se ei tarkoita että hän olisi sinua älykkäämpi tai parempi. Ilmeisesti hänellä on hyvin vahva suhde äitiinsä, koska mainitset anopin muutamaan otteeseen. Minkä ikäinen itse olet? Miten miehesi entiset suhteet ovat päättyneet? Kuulostaa siltä, ettei hän oikein osaa olla parisuhteessa. Opeta miehesi kuuntelemaan sinua. Vaikka et heti saakaan häneltä vastauksia, hän kuitenkin joutuu miettimään asioita. Kyllä hän jossain vaiheessa oppii vastaamaan sinulle. Meillä miehen kanssa niin, että hänen pitää aina miettiä asioita. Minä sanon aina, jos jokin asia painaa ja käsken hänen pohtimaan sitä. Sitten muutaman päivän päästä kysyn, onko miettinyt ja mihin tulokseen on tullut.
Tsemppiä ja jaksamista sinulle! Ei parisuhde ole aina ruusuilla tanssimista ja varsinkaan raskauden hormonimyrskyissä =)
Noh eipä tuosta nyt kovinkaan paljon kannata ottaa ressiä... Ei se mies vielä kunnolla tajua tuossa vaiheessa että on tulossa lapsi... :D siinä vaiheessa ku olet ite kyllästynyt kokopäiväsiin vauvanptkuihin niin mies innostuu niistä :D niillä vaan kestää vähän kauemmin tajuta, pitää vaan yrittää olla kärsivällinen.. se ainaki toimi meillä ^^
kyllä sitä arvostusta tulee sitten kun alkavat huomaamaan kuinka kasvat henkisesti, ja sen jälkeen et olekaan enään mitään muuta ku äiti... :D
Niin..Mun mielestä ongelmana on tuo ikäero. Yli kymmenen vuotta vanhempi on kuitenkin elänyt lapsuutensa ja nuoruutensa ihan eri tavalla kuin sinä. Jo lähtökohdat isän roolista ja ylipäätänsä miehen roolista kotona on varmasti hyvin erilainen. Ja toi anoppijuttu kuullostaa ihan kauhealta, anopit kun osaavat olla aika sanotaanko, että vmäisiä! nimimerkki kokemusta on..ja varsinkin, jos hän pitää aikuista miestäsi jonain ns. mammanpoikana, eikä halua katkaista napanuoraa! Kyllä nyt teidän tulee miehenne kanssa pitää yhtä ja anopin täytyy todellakin jäädä taka-alalle! Sinun pitäisi keskustella miehesi kanssa, kumman puolelle hän oikeasti asettuu, äitinsä vai perheen. Sillä kasvatuskysymyksiin hän tulee mitä varmemmin puuttumaan jos puuttuu nytkin jo! Ja siitähän riitaa tulee helposti! Joten sinun täytyy kyllä keskustella lapsen kasvatukseenkin liittyvistä asioista etukäteen, että olette samoilla linjoilla miehesi kanssa! Jaksamisia ja Onnea odotukseen=)