ruokatorvi kramppaa?

Moi! Mulla on jo vuosia ollut kahdenlaista vaivaa tuolla rintaosastolla. Närästysongelmia ei ole kuin aniharvoin.
1) Ruoka jää kiinni ruokatorveen. Sattuu aivan sikana, kestää joskus melkein tunnin. Sylkeä erittyy hirveesti, hikottaa, yökkää, tuntuu että ruokatorvi olis krampissa, vesikään ei mene läpi vaan nousee ruokatorvea pitkin suuhun ja yökkään sen pois. Vaiva laukeaa itsestään, kunhan olen aikani kitunut. Esiintyy ainoastaan ruokailun yhteydessä.
2) Rintalastan alla kramppaa lihakset ihan itsestään. Koskee kovasti, vetää palleaa ylös rintalastan alle ja kaulan lihaksia vetää myös alaspäin rintalastan alle. Tähän auttaa usein kun juon kylmää vettä, ja se solahtaa ongelmitta mahaan asti.
Eli nää on ihan erilliset vaivat. Mistähän voisi olla kyse. Ei ylipainoa, kuntoilen aika paljon, astmaoireita kyl on ja ikää yli 40. Mitään ruoka-aineita ei ole tarvinut vältellä.
21146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Samasta vaivasta kärsin noin 5 vuotta sitten. Olen nyt 47 v., hoikka, terveelliset elämäntavat omaava liikunnallinen nainen. "Tautiani" tutkittiin ja tutkittiin, väillä söin vuorotellen erilaisia/merkkisiä lääkärin määräämiä närästyslääkkeitä ja maha lääkkeitä, ei mitään apua. Töissä oli kiirettä ja muutenkin elämässäni suruja ja huolia, pääsin sairaalann tutkimuksiin, mitään ns. elimellistä vikaa ei löytynyt vaan todettiin että olin stressaantunut ja autonominen hermostoni kävi "ylikierroksilla" ja aiheutti ns. sileitten lihasten kramppausta, joka ilmeni puristavana ja erittäin epämiellyttävänä tunteena nielussa ja ruokatorvessa, todella invalidisoiva. Sain lääkkeeksi Norvasc nimistä lääkettä joka on kai sydänlääke mutta sen sivuvaikutuksia käytetään hyväksi tämän taudin hoidossa. Lääke auttoi ainakin minulla tai kuten lääkäri sanoi myös tieto siitä, ettei ole vakavasta taudista kyse, auttaa. Tauti kulkee koko elämän mukana , huomaan että jos elämässä on jotain stressaavaa tai ikävää tms. tauti muistuttaa olemassa olostaan. Tsemppiä kohtalotoverilta. Tauti on herkän ja tunnollisen ihmisen vaiva. Parastaiakaa vaivaa ärtynyt paksusuoli, mutta töissä ollaan.

Äänestä

Epäiltiin sappikiveä. Ultrassa ei muutaman kuukauden kuluttua löydöksiä.
3 vrk mahdoton kipu, varsinkin oikeaalla puolella, lukematon määrä oksentamisia.
Yötä-päivää jäytävä kipu, ei puhettakaan nukkumisesta.
Lääkkeenä Litalgin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Dominic kirjoitti:

Moi! Mulla on jo vuosia ollut kahdenlaista vaivaa tuolla rintaosastolla. Närästysongelmia ei ole kuin aniharvoin.
1) Ruoka jää kiinni ruokatorveen. Sattuu aivan sikana, kestää joskus melkein tunnin. Sylkeä erittyy hirveesti, hikottaa, yökkää, tuntuu että ruokatorvi olis krampissa, vesikään ei mene läpi vaan nousee ruokatorvea pitkin suuhun ja yökkään sen pois. Vaiva laukeaa itsestään, kunhan olen aikani kitunut. Esiintyy ainoastaan ruokailun yhteydessä.
2) Rintalastan alla kramppaa lihakset ihan itsestään. Koskee kovasti, vetää palleaa ylös rintalastan alle ja kaulan lihaksia vetää myös alaspäin rintalastan alle. Tähän auttaa usein kun juon kylmää vettä, ja se solahtaa ongelmitta mahaan asti.
Eli nää on ihan erilliset vaivat. Mistähän voisi olla kyse. Ei ylipainoa, kuntoilen aika paljon, astmaoireita kyl on ja ikää yli 40. Mitään ruoka-aineita ei ole tarvinut vältellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu