Olen miettinyt sellaista asiaa että mitähän mieltä itse olen abortista. Itselläni on lapsi, joka joskus on ollut ns. solumöykky kohdussani ja nyt ihan oikea naurava, leikkivä lapsi...elämäni rakkain ihminen. Yksi ystäväni on tehnyt abortin ja koskaan en hänen päätöstään tuominnut, eikä asiasta ole koskaan abortin jälkeen puhuttu...kai se on tekijällekkin vaikea asia. Minusta ei varmasti olisi aborttia tekemään, mutta suomessa se on laillista, joten eipä se varmaan ole muiden ihmisten asia tuomita abortin tehneitä.
syntynyt lapsi
...
6810
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Abortin olemus on se, että sellaisen teettäjä on tuominnut lapsensa kuolemaan. Kylmä totuus on on, että leikkimään ja nauramaan nouseva lapsi surmataan ja dumpataan kaatopaikalle - jostakin käsittämättömästä syystä.
Kuka olisi kiinnostunut sellaista tekevästä henkilöstä? Ei kukaan.
Kysymys on viattomasta lapsesta, joka ei saanut nauraa eikä leikkiä.
Abortin teettäneet ahdistuvat ja kiukustuvat siitä, että aborttia kuvataan sen kohteen, lapsen, näkökannalta. He kiukustuvat omista teoistaan ja väittävät kiukkuaan muiden aiheuttamaksi. Abortin teettäjä ei yleensä kykene käsittelemään asiaa selkeällä järjellä sitä, että solumöykky oli ihminen, oma lapsi. He kuvittelevat, että "joku" tuomitsee heidät. Tämä "joku" on abortin teettäjä itse. Hänen kaihertava omatuntonsa ja heräävä ihmisyytensä on "tuomitseva joku muu".
Tällaista ajatusta on alitajunnassa ollut jo kauan, mutten ole osannut pukea sitä sanoiksi! :)
Sillä juuri näinhän asia on!!!!
Voi kun ihmiset tämän ymmärtäisivät.
...välttämättä ole tekijälle vaikea asia, jos aborttista ei puhukaan. Mitä siitä puhumaan. Jos siitä on aikaa, eikö se ole hyvä, ettei ystäväsi ole jäänyt asiaa märehtimään, vaan jatkaa elämää.
että tässä maassa on myös mielipiteen vapaus ja jokainen saa julkisesti kertoo mitä mieltä on jostain asiasta. Jos joku kokee sen kohdallaan tuomioksi niin se on sitten voivoi.
kokisivat ;)
Mielipiteenvapaus ei tarkoit solvaamisvapautta :D olet ymmärtänyt hieman väärin. Toiselle kohdistetut väitteet "olet ruma" "olet huono äiti" "olet murhaaja" eivät ole mielipiteitä lain käsittämässä hengessä. Mielipiteitä ne toki ovat, ja saat ne pitää knenekään sinua estämättä. Se on se ulosanti joka tässä hommassa mättää. Jos loukkaat suoraan toista ihmistä, kyse ei ole kuulijan vastuusta vaan sinun tökeröstä käytöksestäsi.
Sinulla on siihen vapaus, mutta älä odota sen toimivan sinun hyväksesi. Ihmettelen usein mitä hyödyt itse toisen loukkaamisesta, en ole vielä keksinyt muuta kuin sen että itsellesi tulee ehkä suuri ja mahtava olo. Onko näi? Mitä koet hyötyväsi?
***