Ei enää Kari Tapiota

On se kumma, että mitään juttua ei enää nykyisin voida kirjoittaa kummassakaan iltapäivälehdessä, ellei Kari Tapio ole antamassa asiaan jotain kommenttiansa.

Minkä ihmeen takia "Klabbin" pitää aina tuoda itseään esille muiden taiteilijoiden kustannuksella? Onko suosio hiipumassa, kun pitää muilla avuilla päästä julkisuuteen.

Mitta alkaa olla täysi, Ei enää Kari Tapiota PLEASE!!!!
2569
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

jos noin vaivaa. Kyllä Kari Tapio ihan omilla avuillaan toimii, ei noin karismaattinen laulaja pärjää ihan omillaan, ei tarvitse hänen toisiin laulajiin tai julkkiksiin tukeutua. Kari Tapio on niitä harvoja laulajia, jotka omaavat terveen ajattelumallin eikä tarvitse muita kepulikonsteja.

Äänestä

- kyllä noin pitkäkestoisen laulusuosikin kannanottoja mieluummin lukee lehdestä kuin hetken pintaliitäjien joutavia kommentteja. Hän on supisuomalainen, savolainen perusmies, omalla työllään noussut huipulle ilman kaikenmaailman iskelmäkisoja. Ja elänyt elämänsä myös vähemmän valoisina päivinä täysillä ja yleisölle rehellisesti. Nyt kun niin moni kansansuosikki on väsähtänyt ja poistunut keskuudestamme tai sairastellut, uskon monen arvostavan entistä enemmän näitä musiikkimme helmiä, joihin Karikin kuuluu. He ovat pitkän tien kulkijoita, yleisöä nöyrästi arvostavaa ja palvelevaa taiteilijapolvea. Kiitämme heitä kauniisti kaikista hyvistä hetkistä joita ovat meille tuoneet laulujensa sanoilla. Heillä on meille sanomaa ja kuunneltavaa, niin lauluissa kuin myös haastatteluissa. He ovat eläneet ja nähneet monenmoista kulkijaa matkallaan. Siten oppii arvostamaan olennaisia asioita. Yksi sellainen kaunis ja koskettava laulu on Myrskyn jälkeen, josta varmaan moni löytää itselleen lohdullista sanomaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Please kirjoitti:

On se kumma, että mitään juttua ei enää nykyisin voida kirjoittaa kummassakaan iltapäivälehdessä, ellei Kari Tapio ole antamassa asiaan jotain kommenttiansa.

Minkä ihmeen takia "Klabbin" pitää aina tuoda itseään esille muiden taiteilijoiden kustannuksella? Onko suosio hiipumassa, kun pitää muilla avuilla päästä julkisuuteen.

Mitta alkaa olla täysi, Ei enää Kari Tapiota PLEASE!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu