Mielenkiinnosta haluaisin tietää "harrastaako" monikin perhe perhepetejä..?
Ja jos harrastaa minkä ikäisiksi saakka lapset ovat sellaisessa nukkuneet?
Itse henkilökohtaisesti en oikein ymmärrä moista ja siksi haluaisinkin perhepetien kannattajien ajatuksia.
Minulla ei ole ehdottoman jyrkkää ja kielteistä asennetta sellaiseen, kyse on vain siitä että se tuntuu mielestäni hiukan luonnottomalta. Luonnottomalta siksi että mielestäni siinä äidin ja isän keskinäinen parisuhde kärsii, pitäisi olla aikaa myös kahdestaan, toisen hellimiseen, rakasteluun ja jutteluun. Mielestäni vanhempien sänky on vanhempien sänky ja lapset voivat joskus tulla sinne nukkumaan, esim jos pelottaa tai jotain. Mielestäni sen pitäisi olla kuitenkin vain lapsille ylimääräinen plussa joka on joskus mahdollista, mutta ei aina. Lapset eivät saa mielestäni tulla liikaa vanhempien väliin, jos tulevat, pian vanhemmat huomaavatkin elävänsä täysin lastensa kautta ja yhteys suhteen toiseen puoliskoon on kadotettu tai menetetty.
Myös olen miettinyt sitä missä kulkee fyysisen hellittelyn raja perhepedeissä. Voiko se mennä liian pitkälle, eli liian läheiseksi isän ja lapsen tai äidin ja lapsen välillä..
Nämä ovat vain minun ajatuksiani eikä tarkoitus ole loukata tai provosoida ketään ilkeämielisesti.
Ainostaan haluaisin asiata keskustelua, kiitos
Ja jos harrastaa minkä ikäisiksi saakka lapset ovat sellaisessa nukkuneet?
Itse henkilökohtaisesti en oikein ymmärrä moista ja siksi haluaisinkin perhepetien kannattajien ajatuksia.
Minulla ei ole ehdottoman jyrkkää ja kielteistä asennetta sellaiseen, kyse on vain siitä että se tuntuu mielestäni hiukan luonnottomalta. Luonnottomalta siksi että mielestäni siinä äidin ja isän keskinäinen parisuhde kärsii, pitäisi olla aikaa myös kahdestaan, toisen hellimiseen, rakasteluun ja jutteluun. Mielestäni vanhempien sänky on vanhempien sänky ja lapset voivat joskus tulla sinne nukkumaan, esim jos pelottaa tai jotain. Mielestäni sen pitäisi olla kuitenkin vain lapsille ylimääräinen plussa joka on joskus mahdollista, mutta ei aina. Lapset eivät saa mielestäni tulla liikaa vanhempien väliin, jos tulevat, pian vanhemmat huomaavatkin elävänsä täysin lastensa kautta ja yhteys suhteen toiseen puoliskoon on kadotettu tai menetetty.
Myös olen miettinyt sitä missä kulkee fyysisen hellittelyn raja perhepedeissä. Voiko se mennä liian pitkälle, eli liian läheiseksi isän ja lapsen tai äidin ja lapsen välillä..
Nämä ovat vain minun ajatuksiani eikä tarkoitus ole loukata tai provosoida ketään ilkeämielisesti.
Ainostaan haluaisin asiata keskustelua, kiitos
Vastaukset 65
Vanhimmat
Meidän 5v. lapsi nukkuu yhä iskän ja äiskän välissä. On omakin sänky, mutta ei ole siinä ikinä nukkunut.
Tämä siksi, että parisuhde on kärsinyt jo ajat sitten, eikä mitään menetettävää sen suhteen ole. Toinen syy on se, että lapsi heräilee yhä kun näkee usein pelottavaa unta, tyynnytteleminen on helppoa kun on ihan siinä vieressä antamassa turvaa. Ja meistä on vaan ihan kivaa nukkua samassa sängyssä. Jutellaan lapsen kanssa ennen nukahtamista, mitään nukuttamista ei varsinaisesti tarvita. Pusu annetaan poskelle, mutta muita fyysisiä hellittelyjä ei ole.
Meillä on yksi lapsi ja hän on nukkunut vaihtelevasti meidän sängyssämme ja pinnasängyssä. Kun hän oppi kävelemään, pinnasänky ei pahemmin pidätellyt häntä ja jossakin vaiheessa yötä hän kömpi väliimme. Luovuimme siinä vaiheessa pinnasängystä ja hän nukkuu välissämme edelleen. Nyt siis melkein 4- vuotias. Meillä järjestely on toiminut, vaikka välillä lapsen levoton pyöriminen häiritsee. Seksiä emme ole harrastaneet samaan aikaan kun lapsi on sängyssä.
Kannatan perhepetiä lähinnä siitä syystä, että lapsen yöllisiin heräilyihin pystyy reagoimaan heti. Esim vauvavaiheessa syötöt tapahtuivat nopeasti ja helposti ilman että miehen tarvitsi herätä. Nykyisin taas kyse on tavasta ja onhan se mukava herätä aamulla siihen, kun oma pieni päivänsäde kaulailee ja antaa suukkoja poskelle.
Meillä perhepetiä alettiin "harrastaa" kun lapsi heräsi aina omaan sänkyyn siirrettäessä ja yösyötöissä pienen kanssa oli ihan tarpeeksi ilman, että 20 kertaa nostelee lasta pinnasängystä edes taas ylös ja alas joka ikinen yö. Ja sitten kun siihen tottui, että toinen oli kainalossa, niin eipä häntä ihan heti enää halunnut sinne omaan sänkyyn pistääkään.
Kun lapsi alkoi ryömiä ja kontata, piti sängystä napata jalat pois, jotta ei putoa korkealta alas. Liikkumisen myötä myös on jouduttu miettimään, kuinka kylässä nukkuminen sujuu (ilman että tarvitsee alkuillasta käydä yhtäaikaa unille lapsen kanssa) joten hankittiin matkasänky kokeilun vuoksi, osaa nukkua siinäkin (kohta 11kk) joten pistänemme nyt pinnasängyn makkariin ja kokeilemme, josko alkaa nukkua siinä yönsä (matkasänky kokeilussa on herännyt yöllä lopulta niin, että on otettu viereen). Vieressä saisi muuten nukkua oikein hyvin, mutta herää siihen kun tulemme itse sänkyyn, joten oma sänky voisi öitä helpottaa. Tällä hetkellä en kuitenkaan vielä näe ajankohtaisena omaan huoneeseen siirtämistä.
Ja parisuhteesta. Jännä ja hauska juttu, enpä muista tiedä mutta meillä yöllä nukutaan. Kun sänkyyn mennään, pistetään silmät kiinni ja käydään nukkumatin kanssa treffeille. Juttelut ja muut touhut tehdään hereillä ollessa. Ei vaikuta siis mitenkään perhepeti parisuhteeseen, päinvastoin, suurempi yhteenkuuluvuuden tunne on ollut kun koko porukka nukkuu samassa sängyssä.
Pohdit fyysisen hellittelyn rajaa vanhempien ja lasten välillä? Hivenen kieroutunutta vihjailua..... Kun lapsi nukkuu kainalossa, siinä ei ole yhtään mitään omituista. Ikävää, jos sinulla on jotenkin vääristynyt suhtautuminen läheisyyteen.
En tiedä minkä ikäiseksi lapsi tulee vieressämme nukkumaan, en näe syytä häntä kieltää siihen tulemasta, sitten kun jossain vaiheessa nukkuu itsekin oikeassa sängyssä ja osaa kävellä vanhempien viereen. Siihen saa aina tulla :)
Korjatkaa jos olen väärässä,mutta ymmärsin tekstin niin,että AP tarkoitti,että missä kulkee VANHEMPIEN fyysisen hellittelyn raja. Ei kysymys olisi suomeksi näin: missä kulkee raja miten vanhemmat voivat fyysisesti hellitellä toisiaan jos lapsi/lapset nukkuvat samassa sängyssä.
"Myös olen miettinyt sitä missä kulkee fyysisen hellittelyn raja perhepedeissä. Voiko se mennä liian pitkälle, eli liian läheiseksi isän ja lapsen tai äidin ja lapsen välillä.. "
En ymmärrä miten tämän voisi tulkita ehdottamallasi tavalla. Siinähän aivan suoraan kysytään voiko fyysinen hellittely mennä liian läheiseksi vanhemman ja lapsen välillä.
Olet oikeassa. En lukenut tarpeeksi tarkkaan. Nyt kun asiaa mietin niin kysymys on vallan outo. Sen takia varmaan tulkitsinkin vääriin.. =)
tällaisen pervouden edessä sitä väkisinkin yrittää lukea asian "parhain päin".
:)
Meillä "harrastettiin" perhepetiä lapsen ensimmäiset 6,5kk, se oli kaikista helpoin nukkumistapa meillä...kaikki sai nukkua.
ja yösyötöt sujui kuin itsestään, tissi suuhun ja unta palloon :)
Nyt poika on jo niin iso ja liikkuvainen että päätettiin siirtää pikkumies omaan sänkyyn, sekin sujui ihan hyvin. Luulen että pojankin unet oli alkanut viime aikoina häiriintymään perhepedissä.
Niin siis seksiähän voi harrastaa muuallakin kuin sängyssä, ei meillä vieläkään sitä tehdä sängyssä...
Makuuhuone on meillä nukkumista varten, muut asiat hoidetaan toisissa huoneissa.
Eikä se lapsi tule vanhempien väliin jos asioita ei päästetä siihen tilaan, ja en tarkoita nyt fyysisesti väliin tulemista.
Sehän on ihan itsestä kiinni, ei kaikki äidit ja isit keskustele/harrasta seksiä/helli vaikka lapset olisivat omassa huoneessa ja vielä eri kerroksessa.
Molemmat lapset ovat nukkuneet meidän vieressä syntymästään saakka. Esikoisen kohdalla asiaan päädyttiin lastenhoidollisista syistä, mutta hyväksi havittua ei parane mennä vaihtamaan, joten seuraavakin vauva sai tulla viereen :)
Mielestäni se on lapsen kannalta erinomaisen hieno juttu että saa olla oman äidin (tai isän) turvallisessa kainalossa, ja tuntea läheisyyttä.
Kaikille tämä ei tietysti sovi, enkä minäkään arvostele niitä jotka mieluummin nukuttavat vauvansa eri huoneessa..
Esikoinen nukkui meidän vieressä nelivuotiaaksi asti, kunnes hän siirtyi omaan huoneeseen. Siirtyminen sujui ongelmitta, eikä hän ole "vaeltanut" öisin takaisin, vaan pysynyt omassa sängyssään.
Seksiä emme harrastaneet sängyssä ennen lapsiakaan, joten se puoli ei ole millään tavalla kärsinyt. Päinvastoin, väitän että perhepetiläisten seksielämä on vaihtelevampaa kuin niiden jotka panevat tylsästi vain sängyssä ;)
Perhepeti ei tee vanhemmista pedofiileja. Sänky on nukkumista varten.
Olen ap:n kanssa samoilla linjoilla. En missään nimessä tuomitse perhepetiläisiä,meillä se ei vaan toimisi,mutta kukin tekee niinkuin parhaaksi näkee.
Laitoin viestini tähän,koska halusin kommentoida tota,että "panevat tylsästi sängyssä" Ei meidän vehtaaminen sängyssä ole kyllä koskaan tuntunut tylsältä =)
Minustakin ajatus koko perheen nukkumisesta samassa sängyssä on outo. Jotenkin vielä sen ihan pikkuvauva-ajan, kun yöllä vielä imetetään, ymmärrän, mutta että siellä sängyssä nukkuu niin taaperot ja vauvat kuin vanhemmatkin... Mutta ilmeisesti se on hyvä ratkaisu joillekin.
Meillä vauva on nukkunut alusta asti omassa sängyssään ja kaksi kuukautisesta omassa huoneessaan. Ja hyvin on nukkunut. Nyt ongelmia aiheuttaa kyläily, kun nukumme samassa huoneessa koko porukalla, niin tyttö tahtoo havahtua jokaiseen kyljen kääntämiseen tai kuorsaukseen.
Ja me olemme niin perinteisiä, että tykkäämme pääsääntöisesti harrastaa seksiä ihan siellä omassa sängyssämme. Mutta ehkä ne, jotka nukkuvat lasten kanssa samassa pedissä, ovat tottuneet harrastamaan sitä seksiä sitten jossain muualla...
Noh, kukin tekee tavallaan ja meille sopivin ratkaisu on ollut, että lapsi on omassa huoneessaan. Tietysti tuo valinta riippuu paljon lapsen luonteestakin. Toisaalta tuntuu, että tuo perhepedissä nukkuminen on ehkä enemän äiten kuin isien "valinta"...
En ole esikoisenikaan ollessa pieni
ymmärtänyt sitä, että lapsi nukkuu vanhempien välissä tai vieressä.
Minä olen jokaisen lapsen yöitkuihin herännyt, ja kaikkia imettänytkin yöllä puolivuotiaaksi asti,
eikä silti ole tullut mieleeni, että lapsi jäisi meidän sänkyymme.
Esikoinen siirrettiin omaan huoneeseensa nukkumaan hänen ollessa puolivuotias.
Samoin tehtiin seuraaville muksuille, kun yösyömiset olivat jääneet (jätetty) pois.
Joskus joku lapsista on yöllä tullut tyyny kainalossa meidän huoneeseemme, mutta olen hellästi, mutta päättäväisesti saattanut hänet takaisin omaan sänkyynsä, ja peitellyt ja suukotellut sinne.
Viikonloppuaamuisin joku tai jotkut lapsistamme on tullut joskus viereemme köllöttelemään, ja se on ihan luvallista ja mukavaa extrakivaa lapsistakin.
Meillä on kaikki lapset tottuneet siihen, että he nukkuvat omissa sängyissään.
Meillä maataan makuuhuoneessa, siis harrastetaan myös seksiä pääasiassa sängyssä, mutta se ei estä meitä harrastamasta sitä myös muualla.
Jos lapsia olisi liuta vieressä nukkumassa, niin miten hoitaisimmekaan yhtäkkiä vallanneen himon vuoteessamme?
Niin, ihmiset ovat erilaisia ja näkevät ja kokevat asiat omilla tavoillaan..
Itse pidän pidän parisuhdetta perheen ehdottomana kivijalkana. En kuitenkaan tietenkään arvota onko kuka eka ja kuka toka.. Kaikki ovat tärkeitä ja yhtä rakkaita, mutta parisuhde on mulle se elämäni suhde. Lapset ovat parisuhteen rakkauden tuotoksia ja haluan kasvattaa heidät itsenäisiksi ihmisiksi jotka joskus tulevaisuudessa (toivottavasti) perustavat oman elämänsä tärkeimmän suhteen jonkun kanssa.. Sitten sitä ollaan taas rakkaan ukon kanssa kahdestaan.. ;)
Lapset ovat meillä vain lainaa, niin surullista kuin se ehkä onkin. Annamme heille rakkautta ja rajoja ja toivomme että heistä kasvaisi itsenäisiä, riippumattomia ja reippaita aikuisia.
Tällaisia ajatuksia meidän perheessä.
Perhepetin ei tietääkseni pitäisi vaikuttaa parisuhteeseen mitenkään negatiivisesti? Jos vaikuttaisi, niin suhde on kyllä muutenkin heikoilla, ei sitä yksi nukkumisjärjestely tieten kaada..
Ellei nyt toinen puolisoista ole ehdottomasti asiaa vastaan.
Miehelläni ja minulla tulee tänä vuonna 17 vuotta yhteiseloa täyteen, ja voin sanoa että rakkautta ja intohimoa riittää edelleen.
Mutta se aika kun lapset ovat pieniä, on kovin lyhyt, ja siitä otetaan kaikki irti. Ei se ole meiltä (ja kirjoitan nyt miehenikin puolesta) pois, jos meidän rakkauden hedelmät :D paapii siinä vieressä muutaman vuoden!
Ja eiköhän perhepetiläisten lapsista kasva aivan yhtä itsenäisiä kuin omassa huoneessaankin nukkuneista. Kokemus on nyt 8-vuotiaasta pojasta, ja reipas on kuin mikä.
Oikein hyvää kesää kaikille nukkumistavoista riippumatta :)
olen siinä että lapset on loppujen lopuksi niin vähän aikaa pieniä ettei meidän parisuhde siitä ainakaan ole kärsinyt vaikka ovat samassa sängyssä meidän kanssa aikansa nukkuneetkin. Totean samoin kuin edellinen että aika heikoilla kantimilla parisuhteessa ollaan liikkeellä jos tuollaisesta kärsii...
Pojat 10v ja 7v nukkuvat kumpikin hyvin omissa huoneissaan vaikka nukkuivat perhepedissä ensimmäiset 2-3vuotta ja halutessaan saivat isompinakin tulla, enää eivät tule. Pienin 1v nukkuu nyt perhepedissä ja tilan puutteen vuoksi tulee olemaan meidän kanssa samassa huoneessa (ainakin jonkun aikaa) vaikka siirtyykin omaan sänkyyn.
Kieroutunut mieli täytyy olla jos kuvittelee jotain muuta kuin tavallista kiintymystä vanhempien ja lapsen välille perhepedissä.
Kyllä sille aikuisten väliselle läheisyydelle löytyy muitakin paikkoja kuin sänky.
Meilläkään ei harrasteta perhepetiä. Päällimäinen syy ratkaisuumme on ollut alun perin se, että minun uneni kärsivät vauvan tuhistessa kainalossa. En voi nukahtaa, jos minua huolettaa, että kierähdän vauvan päälle. Olkoonkin, että perhepetiläiset vakuuttavat sen olevan mahdotonta. Minä haluan nukkua leveästi X-asennossa ja pyörin ja liikun kuulemma kovasti.
Lapsemme on ollut hyvin "sylinen" siihen asti, kunnes oppi liikkumaan. Hän ei ole koskaan myöskään oppinut rauhoittumaan itsekseen - välillä oli tosin sellainenkin hyvä kausi - joten tissille tai syliin on nukahdettu. Olen siis vakuuttunut, että läheisyyttä hän on saanut. Tämän lisäksi tyttärenikin nykyään vaatii päästä omaan sänkyyn, ennen kuin hän on syvässä unessa. Sylissä hän hyörii ja pyörii. Täysin oppimiskysymys siis meillä tämä perhepetijuttu.
Seksi on meidän suhteessa todistetusti todella tärkeä asia. Kun tyttö heräili jossakin vaiheessa ihan koko ajan, enkä minä jaksanut väsymykseltäni miehen avuksi, mieheni muuttui todella kireäksi. Siis kun tilanne jatkui ja jatkui... Mieheni sanoi vain, että hän on valitettavasti niitä miehiä, että jos perustarpeet eivät ole tyydytetty niin mikään muukaan ei onnistu.
Siispä meillekin spontaani seksi on tärkeää ja se, että sänky on käytössämme. Haluni eivät edes herää, jos lapsi on fyysisessä läheisyydessäni (vrt. poissa silmistä, poissa mielestä). Lisäksi minä olen niin mukavuudenhaluinen ihminen, etten tykkää seksistä muualla kuin sängyssä. Minusta on ärsyttävää äheltää kapealla sohvalla, kovalla keittiönpöydällä tai vetävässä autossa. Kai olen sitten jotenkin rajoittunut tyyppi seksuaalisesti.
En todellakaan vastusta perhepetiä enkä perhepetiläisiä. Kun tässä keskustelua haettiin, niin halusin kertoa oman kokemukseni. Tiedä sitten, miten olisin ratkaissut asiat, jos lapseni olisi ollut tunnin välein tissuttelija...
Minulla on koko perhe pedissä: minä, tyttö (lähes 3v), koira ja kissat.
Tuota seksipuoltahan ei luonnollisesti siinä sängyssä harrasteta, meillä sänky on lukemista ja nukkumista varten.
Teidän sänky on varmaan ihan hirveässä kunnossa ja todella epähygienistä. Tiedätkö mitä kaikkea niistä eläimistä irtoaa sinne sänkyyn? Sä oikein siis ruokit niitä sänkyluteita siellä. Hyhhyh. Ajattelisit edes lapsesi parasta. Järkyttävää!!! HÄPEÄ!
elämälle vierasta joidenkin bakteerikammoisuus. Ilmankos lapsilla on usein nuhia ja allergiat jyllää kun on tommosia asenteita.
Mutta oletteko kuulleet uudesta mullistavasta keksinnöstä, sen nimi on PESUKONE.
Sinne kun laittaa petivaatteet ja vähän pesuainetta, niin jo runsaan parin tunnin päästä ne ovat puhtaita ja valmiina ripustettavaksi kuivumaan. Ja tämä ihmekeksintö jaksaa pestä pyykkiä vaikka joka siunatun päivä :)
Kyllä maailma on nykyään ihmeellinen.
helvetti,sinun sängyssäs varman möyriikin sitten jumalaton määrä kaikennäköstä bakteeria ja pien-eliötä jos et tajua että normaali ihminen vaihtaa ja pesee petivaatteensa säännöllisin väliajoin...Ne myös tuuletetaan yleensä.
Ikäni olen eläinten kanssa samassa sängyssä nukkunut ja "tautisaldo" on muutama vaeltava punkki.Eikä lapset myöskään ole saaneet minkäänlaisia tartuntoja,punkkeja niihin tarttuu enemmän tuolta pöpelikösta kuin koirista.
Normaali ihminen myös pitää eläimistään huolta,että pysyvät terveinä eikä niistä "irtoa" mitään...
Järkyttävää ettei joku osaa huolehtia sänkyhygieniastaan!!!HÄPEÄ!
Meillä on aina lemmikit nukkuneet vieressämme sängyssä ja vauvan tullessa jatkamme samaan malliin. Ostimme juuri sitä varten uuden ison sängynkin.
En minä voisi edes ajatella, että laittaisin rakkaat koirani nukkumaan lattialle pölyyn ja kylmään, saavat onnellisina kuorsata jalkopäässä, kainalossa, tyynyllä pään vieressä, ihan missä vain!
Mikä sen ihanampaa, kuin KOKO PERHE samassa sängyssä tuhisemassa ja kuorsaamassa, kylki kyljessä, kainalossa ja turvallisessa tunteessa :)
Tiesitkö, että ylihygieninen koti on varsinainen painajainen vauvoille, jotka kehittävät immuunijärjestelmäänsä heti syntymästä alkaen?
Pölypunkit, suolistoloiset yms ovat läsnä ihan jokaisen elämässä ja sen läpi, eikä sillä väliä, kuinka tarkasti luulet siivoavasi tai pitäväsi itsestäsi huolta. Pikemminkin juttu on niin päin, että ilman tiettyjä punkkeja, loisia yms et voisi elää edes normaalisti.
Me ajattelemme nimenomaan tulevan lapsemme parasta altistamalla hänet ns. normaaleille bakteereille, punkeille sun muille, sillä ellei niihin kehity vastustuskykyä, ne aiheuttavat tulvaisuudessa allergiaa. Kodissamme on ollut ja tulee aina olemaankin lemmikkejä, eikä lapsen ja niiden erottamisessa ole järjen häivää.
Toivottavasti tuleva lapsesi on allerginen koirille ja kissoille, niin joudut luopumaan kirppusäkeistäsi ja lapsi saa nukkua puhtaassa sängyssä!
olet siis provo-pelle :D
Ikävää kun on tuollaisia tyhjäpäitä tänkin palstan riesana...
Lemmikit nimenomaan suojaavat eläinallergioilta. Ja nimenomaan aivan vaunava eläimille altistuneet omaavat vähiten eläinallergioilta.
Meille ei tullut mieleenkään alkaa perhepetiläisiksi poojan synnyttyä. Me tykätään miehen kanssa nukkua lähekkäin, joten en voi kuvitellakkaan lasta siihen väliin. En pystyisi nukkumaan öitä kunnolla, sillä pelkäisin pyörähtäväni lapsen päälle. Päikkärit ollaan otettu lapsen kanssa vierekkäin, mutta liikkumaan opittua se jäi.
Kai se on helpomaapaa nukkua samassa sängyssä pienen vauvan kanssa jos imettää ja/tai jos huolehtii vauvasta "yksin" yöt.
Vaikka vain äiti ja isä sängyssä nukkuukin, harrastetaan sitä seksiä muuallakin. Perintösänky natisee niin, ettei siinä edes kehtaa vehdata ihan jo naapuriden takia. =)
,,, on ollut käytäntönä et lapset saa nukkua vieressä,jos haluavat.
hyvin on toiminut meillä ainakin,ei sitä seksiäkään joka yö tee mieli =)
joskus nukutaan "osissa",joskus kaikki kerrallaan,ei se ole niin nökönuukaa,lapsilla kuiteski omatkin sängyt ja nyt siellä jo enempi nukkuvatkin (12 ja 13-vuotiaat).
eikös sitä vois asioitten antaa mennä omalla painollaankin,eikä haloota tehdä joka seikasta?
Tässä kysytiin mielipiteitä, ei mitään haloota järjestetä.
Toisilla toimii paremmin perhepeti, toisilla omat sängyt kaikille.
oksettava ajatus.Sehän luo pohjaa ryhmäsexille.Siinä on aina kädenulottuvilla...Täysin pervoa touhua,mutta kai siinäkin joku saa tyydytyksen...
ajattelekaan yhtä pervosti eikä himoitse lapsiaan kuten sä tunnut tekevän.
Jos lapsi olisi yöllä lähettyvilläsi, harrastaisitko heti sen kans seksiä?
että minua kuvottaa ap:n ja muutamien muiden ajatukset, joissa ns. "tilaisuus tekee varkaan".
Kuinka sairaita yksilöitä olettekaan, kun ajatusketjunne toimii siten, että koska teille sänky on paikka jossa harrastetaan seksiä, niin lapsi sängyssä vanhempansa kanssa tuo heti mieleenne seksin?
Ehkä te itse olette niin eläimellisellä tasolla, että kuka tahansa, joka sattuu kanssanne samaan sänkyyn, on vaarassa joutua seksuaalisesti ahdistelluksi.
Täytyy toivoa, ettette koskaan vahingossa kaadu vanhan äitinne sänkyyn häntä auttaessanne, vai mitä? Tai joudu nukkumaan ns. siskonpetiin kenenkään kanssa, kun ette kerrän kykene himojanne kontrolloimaan.
Anna mun kaikki kestää - tämä oli kyllä kaikkien aikojen pohjanoteeraus.
..samaa tasoa. Monihan tuntui omaavan tämän terveen ajatusketjun:
saunassa ollaan alasti -> saunassa nussitaan kaikkien kanssa
Tähänhän se taas menee kun hysteeriset kotiäidit pääsee herkullisen jutun äärelle, heti ollaan kauhistelemassa ja moralisoimassa kuinka pervoa on ja kieroutunutta on ajatella niin tai näin.
Totuus on kuitenkin se, että pohjimmiltaan me olemme hyvin primitiivisiä eläimiä, vaikka käyttäytyisimme kuinka korrektisti.
Tässä eräs tarina perhepedistä (en tarkoita että kaikilla perhepetiläisillä olisi näin , mutta tässä vähän taas perspektiiviä asioihin..)
Olen hoitanut muutama vuosi sitten erään perheen lapsia, jossa nukuttiin perhepedissä; isä, äiti, tyttö 5v ja poika 6v.
Ensimmäisiä kertoja kun olin heitä hoitamassa ja sitten illalla laittamassa heitä nukkumaan, rupesivat lapset perheen yhteisessä sängyssä hyväilemään toisiaan aika intensiivisesti.
Se ei ollut siis mitään tavallista päähän silittelyä vaan ihan kokonaisvaltaista.. Eihän siinä mihinkään intiimialueille menty, mutta aika hirveältä se näytti. Mielestäni se ei todellakaan näyttänyt normaalilta ja menin heidän väliinsä heitä nukuttamaan jotta kädet pysyisivät ihan omalla puolella. Tämä sama kuvio toistui monena kertana kunnes se sitten jossain vaiheessa vain loppui.
Enää en ko. lapsia hoida, mutta toivon totisesti että sisarusten "leikit" eivät enää jatkuneet..
Tässä mielestäni ihan hyvä esimerkki siitä miten perhepeti ja "liika" läheisyys sisarusten välillä voi vääristyä, varsinkin siis silloin kun kysessä on iältään lähekkäin olevat tyttö ja poika.
Varmasti joku pitää muakin nyt hirvittävän sairaana pervona, mutta ei saa olla liian naiivi, oli se sen verran härskin näköstä touhua silloin!
ja trolli taas yrittää parastaan..
Olipa hyvä esimerkki, suorastaan nerokas. Mikäli jonkun perheen 2 lasta käyttäytyivät noin, se ei todellakaan ole mikään sääntö, että muilla tapahtuu samaa. Ehkäpä ko. perheen sisällä oli syvempääkin ongelmaa seksuaalisuuden ja läheisyyden osoittamisen kanssa? Aikuisten oikeesti, noin ei tapahdu normaalisti kasvatettujen pentujen välillä, oltaisiin miten primitiivisiä luolaeläimiä tahansa.
saattavat kiinnostaa lapsia kovastikin,kertovat sitten koulussa,mitä kotona tapahtuu,kun luulevat,että kaikissa perheissä toiset jyystää nenän edessä minkä ehtivät.
Eikös se ole luonnontonta pistää lapset, varsinkin pieni vastasyntynyt eroon vanhemmistaan. Varsinkin eri huoneeseen. Eihän aikuisetkaan nuku erillään eri sängyissä ja eri huoneissa. Pieni vastasyntynyt on muutenkin järkyttynyt kun tullut tähän suureen maailmaan kohdun suojista ja laitetaan yksin jonnekkin missä ei kuule äidin hegitystä eikä tunne lämpöä. Perhepedissä lapsi ainakin saa paljon läheisyyttä ja rupeaa jossain vaihessa itse haluamaan itsenäistyä ja mennä omaan sänkyyn/huoneeseen ihan luonnollisesti. On saanut läheisyyttä ainakin tarpeeksi, kun taas voisi kuvitella että lapsi joka nukkuu omassa huoneessa ehkäpä kaipaisi läheisyyttä enemmän. en kyllä väitä etteikö omassa sängyssä nukkuvat saisi läheisyyttä vaan lähinnä siihen vastasin mikä minun mielestä on luonnollista.
Pientä vauvaa voi kanniskella päivisin sylissään tai kantoliinassa,
jolloin läheisyyden tunnetta tulee vasrmasti koettua.
Kuna vauva nukkuu, silloin hän ei tiedä onko sylissä vai ei,
koska on unten mailla.
Tiedän tapauksen, jossa äiti, isä ja tytär nukkuivat kaikki samassa sängyssä.
Vanhempien erottua äidin ja tyttären viereen tuli äidin uusi miesystävä,
jota äiti ja mies käyttivät yhdessä hyväkseen.
Inhottava ajatus muutenkin, että lapset nukkuvat vanhempien eritteiden seassa samassa sängyssä,
koska luultavasti jokainen pari harrastaa ainakin joskus seksiä myös omassa sängyssään!
Lienee ihan sama, mitä tässä enää kommentoi.
Nyt ovat jo vauhtiin päässeet nämä ns. "todistelijat", joiden logiikka on jossain yksisoluisen ameeban tasolla.
Fakta: Insestiä tapahtuu.
Fakta: Jotkut ihmiset nukkuvat sängyssään.
Fakta: Jotkut ihmiset harrastavat seksiä sängyssään.
Fakta: Jotkut vanhemmat nukkuvat lastensa kanssa samassa sängyssä.
Päätelmä: "Vanhemmat, jotka nukkuvat samassa sängyssä lastensa kanssa harrastavat heidän kanssaan seksiä. Siihen se menee väkisinkin, koska sängyssä harrastetaan seksiä. Ei voi mitään. Yäks."
Lähdenpä palstalta haukkaamaan happea. Ei kestä.
Mitä eritteitä mahdoit tarkoittaa? Meillä on ihan sisäklosetti ja siellä käydään hoitamassa tuo eritystoiminta. Seksiä harrastaessa spermaa ei tule kuin jokunen milliltra,ei siis meillä ainkaan litra tolkulla. Ja ne muutamat millit hoituu ihan talouspaperilla pois. On myös olemassa kondomeja,joihin tämä miehestä tuleva erite jää eikä valu lakanoille. Ei sen puoleen,että se aina valuisi muutenkaan.
Vaikkua ei niin paljon tule,että lakanoille valuisi. Emme enään kuolaa,aikuiset ihmiset. Kuolaakaan ei siis lakanoilta löydy. Nenämme niistämme nenäliinoihin.
Eli mitä eritteitä teillä on kamalasti sängyssä,että ei edes lasta tohdi petiin viereen ottaa.
Meillä vauva kyllä nukkuu omassa petissään;)
Ihan selvyyden vuoksi selvennän tekstiäni kun tuntuu että jotkut haluavat ymmärtää sen väkisinkin jotenkin sairaasti, eli selvennys seuraavaan pohdintaan;
"Myös olen miettinyt sitä missä kulkee fyysisen hellittelyn raja perhepedeissä. Voiko se mennä liian pitkälle, eli liian läheiseksi isän ja lapsen tai äidin ja lapsen välillä.."
En todellakaan tarkoita että kukaan vanhempi (toivottavasti) tietoisesti haluaisi helliä lastaan "väärällä tavalla". Tarkoitan sitä että VOISIKOHAN MAHDOLLISESTI OLLA NIIN ETTÄ JOSKUS EHKÄPÄ SAATTAISI hellittelyn raja hämärtyä perhepedissä. En siis edelleenkään tarkoita että kukaan tietoisesti "ylittäisi" rajaa..
Kysymys ja pohdinta joka mielestäni on mielenkiintoinen, ilman mitään pervolatausta!
älynjättiläinen! Hyvä että tarkensit viestiäsi, koska nythän sen sisältö on aivan toinen kuin ennen tätä tarkennusta.
Oletko koskaan pussaillut tai hyväillyt miestäsi sohvalla?
Jos olet, etkö pelkää istua sohvalla lapsesi kanssa - mitä jos hyväilysi lipsahtavatkin sopimattomiksi ennen kuin ehdit huomatakaan?
jos olet ns. normaali aikuinen (lue: et pedofiili)
niin vastaus on että EI, HELLITTELYN RAJA EI HÄMÄRRY!
Tämä on näköjään ollut aihe joka jakaa ihmiset todella selkeästi kahteen eri leiriin. Tervehenkisiin perhepetiläisiin ja pervoihin perhepedin kyseenalaistajiin.
Mistä moinen? Keskustelu näyttää edenneen ihan asillisesti alussa, mutta täällä loppupäässä on paskan määrä vaan lisääntynyt..
Huvittavaa..
kerjännyt sitä "ihtiään" niskaansa viimeisimmällä typerällä kommentillaan.
Taitaapa olla joku provoilija joka nyt hykertelee onnessaan kun on saanut meidät äidit taas tuohtumaan kyseisestä aiheesta, joka muuten aina säännöllisin väliajoin pulpahtelee esiin.
Et voi mielestäni jakaa ihmisä noin jyrkästi kahteen leiriin. Tarkoitatko,että ne perheet joissa jäsenet nukkuvat kukin omissa sängyissään ovat kaikki siis "pervoja perhepedin kyseenalaistajia"?
en saanut lähetettyä viestiä omalla nimimerkilläni jostain syystä,olen siis mötleycrue
Ottaapa järjen käteen; terveellä ihmisellä ei raja hämärry, piste. Lapset ovat lapsia ja heitä saa ja pitääkin helliä, mutta seksuaalista latinkia siinä ei todellakaan ole. Ja jos on, kannattaa mennä ammattiauttajan puheille.
Jos jollakulla on pedofiilisia taipumuksia, perhepeti ei vaikuta siihen "lankeaako" vaiko ei. Eiköhän sellainen ihminen löydä tilaisuuden koska tahansa ja missä tahansa.
Mielestäni alkuperäisen irjoittajan tarkennus oli ihan paikallaan,
koska täällä toiset vääristelevät asioita.
Alkupräinen siis pohtii ja haluaa keskustella aiheesta perhepeti.
Ei hän kyseenalaista sen oikeellisuutta tai vääristyneisyyttä.
Minä itse uskon, että JOS on taipumusta pedofiliaan,
niin perhepeti ruokkii sitä entisestään tarjoamalla siihen tilaisuuden.
Normaaleiden ihmisten seksikäyttäytymiseen se tuskin vaikuttaa.
Minä ja mieheni nukumme aina alasti.
Mitä mieltä olette siitä, että meillä olisi 8- ja 10-vuotiaat lapset vieressämme.
Minkä ikäisten lasten olisi ylipäätään soveliasta nukkua alastomien vanhempiensa vieressä
Emme harrasta seksiä läheskään joka yö,
mutta alasti nukumme silti.
Lapsille on hankittu omat sängyt aivan varta vasten sen vuoksi,
että he voisivat viettää yönsä siinä,
ja nukkua levollisesti heräämättä tai herättämättä muita.
Jos lapset yöllä heräävät, ja haluavat peloissaan vanhemien viereen,
en pidä sitä pahana, mutta yleisesti ottaen
jokainen nukkukoon omassa sängyssään.
On vanhempien laiskuutta, ettei viitsitä saattaa lasta takaisin omaan sänkyyn, ja opettaa häntä nukkumaan siellä.
Mielestäni tämä ap:n loppukommentti oli jonkunlainen provo.
Pedofiili löytää uhrinsa eri makuuhuoneesta tai vaikka eri perheen makuuhuoneesta. Pedofiiliaa ei aiheuta perhepeti.
Ja mitä läheisyyteen tulee meillä kyllä annetaan muutakin kuin yöpusu.
Halailen, pussailen, kutittelen, rutistelen,päryyttelen mahapieruja, ja taas halailen niin että tekis mieli ihan syödä!! Rakastan lapsiani valtavasti ja pyrin näyttämään sen.
Me nukumme perhepedissä siten että aina vanhimmasta päästä siirtyvät omiin sänkyihin.
Nyt nukkuu yksivuotias sängyssä mutta ei aikuisten välissä koska otimme jalat pois ja vauvalla on reunalla oma peti.
Kun mieheni lapset tulee käymään niin me kaikki nukumme siskonpetillä. Ja vanhin on 12 v tyttö.
Häntäkin halataan kun tilaisuus tulee. Ne harvenevat kokoajan. Tyttö kasvaa, halaukset vähenee. Joskus isä on päiväunilla ja 12v on kainalossa. Läheisyys voi olla läheistä kun se ei ole seksuaalista!!
Mutta nyt kauhistytan osaa porukkaa. Tämä ei ole provo vaan totuus.
Meillä on pienet nukkunu aina niin sikeästi että jos on yöllä seksiä tehny mieli niin olemme vain työntäneet lapsen sängyn nurkkaan nukkumaan ja tehneet sen peitonalla. Ei ole koskaan kukaan herännyt.. Onhan se seksi mukavempaa kun on kahdestaan ja voi vähän voihkia, mutta menee se hiljaa peiton allakin.
..varmasti ettei lapsi herää siihen..
Ja entä jos lapsi herääkin siihen, niin silloinhan vahinko voi olla jo tapahtunut
A: teemme sen peiton alla
B: olemme tehneet sitä viisi vuotta ja kolme eri lasta on nukkunut nurkassa ja vielä ei ole kukaan herännyt.
Nukuin pienenä äidin ja isän kanssa samassa sängyssä ja he harrastivat seksiä usein peiton alla vaikka nukuin heidän vieressään.
Muistan että heräsin usein siihen, mutta tilanne oli niin nolo että leikin nukkuvaa.
En mä mitään traumoja siitä kai saanut, musta vaan tuli erittäin seksuaalinen, jopa nymfomaanisia piirteitä omaava neito. Tiedä sitten oliko niiden sextailulla mitään osuutta asiaan.. ;)
Olet nukkunu aika vanhaksi. Meillä lapset siirtyvät kasivuotiaana ja osa aikaisemmin omaan sänkyyn!! Ei tulis mieleenkään harrastaa seksiä jonkun niin ison mötkylän vieressä joka osaa teeskennellä nukkuvaa!!
En usko että minun yksivuotias osaa teeskennellä nukkuvaa saatikka edes muistaa tietoisesti oikestaan mitään yksivuotiaana olosta!
Ehkä teillä on ollut pieni kämppä että on pitäny nukkua vanhaksi asti siskonpetissä mutta mielestäni vanhempasi ovat toimineet harkitsemattomasti!
vaikka lentää lapsen päälle.Mitä te sitten teette,jätätte sen siihen koko yöksi.Jos teinejä vieressä,mistä sitä pimeessä erottaa,mihin holkkiin sen sujauttaa.Lapsetko nukkuvat koko yön sitten eritteiden seassa monta viikkoa?Onneksi meillä ei ole ollut vanhemmilla tollasia hullutuksia,vaan ollaan saatu nukkua omissa huoneissa.YÖK perhepedille/orgioille.
Nukutko MONTA viikkoa samoilla petivaatteilla??
nämä,jotka ei jaksa opettaa mukuloita omiin sänkyihinsä.Hehän joutuisivat vaihtamaan monen sängyn lakanat,kun nyt tarvitsee vaihtaa vain yhden sängyn lakanat silloin kun jaksaa.Taidat olla pönttö,kun et näin yksinkertaista asiaa hoksaa.Monet asiat tapahtuu yksinkertaisesti vain laiskuudesta.Kerran oltiin leirintäalueella kävelyllä tässä lähellä ja siellä nussittiin,niin että teltta oli mennä ympäri. Lapset keräänty ympärille ihmettelemään,miten ne vanhemmat taas jaksaa jumpata,kun viime yönä oli sama juttu.Toinen telttakunta seisoi myös vieressä silmät suurina. Luulen heidän tehneen valituksen vartijalle,kun se käveli meitä vastaan,kun lähdettiin portille päin.
eli perheet jotka nukkuu perhepedissä eivät myöskään vaihda lakanoita ja ovat laiskoja sottapyttyjä muutenkin. Odotan mielenkiinolla perusteluja tälle...
Ja kuka täällä muuten on väittänyt että teini-ikäiset nukkuu vielä vanhempien kanssa. Et taida olla oikein perillä asioista.
perheeseen kuuluu.Nukutaanko siinä perhepedissä alasti?Ja tuohan se jyystämiseen lisäpontta,jos siinä on lapset nakkena tai teinit vieressä.Kai siinä perhepedissä joku pointti on.Ei kai sitä turhaan ole keksitty.
TODELLA tyhmä ja et ymmärrä lukemaasi tai säälittävä trolli...
jos ei osaa mällin suuntaa määrätä. Se on sit aika hankalaa tulla raskaaksikin. Se mälli kun voi lentää ihan mihin vain ilmeisesti. Naapurit varokoon:))
n. 12 vuotiaaksi. Yksi halusi omaan sänkyyn jo 5 vuotiaana. Seksi onnistuu sohvalla, ei siinä ole mitään ongelmaa. Fyysisen läheisyyden "ongelmasta" josta kysyit...samassa sängyssähän nukutaan, mitä ihmeellistä siinä on lasten ja isän suhteen? Jos jotain häiriintyneisyyttä on, eihän se sitä katso missä sängyssä lapset nukkuvat.
sohvassa?
niin istuu. Sohvalle voi laittaa lakanan tai pyyhkeen kun sekstaillaan. Ja jos sohvassa jotain on, ei siitä vieraiden pyllyt mitään myrkytystä saa.
12 vuotiaiksi asti nukkuu äidin ja isän välissä!?! Pöyristyttävää!! Mitä ihmeen tissiposki nyhveröitä niistä oikeen kehkeytyykään. Mun mielestä on jo ihan liian vanhoja nukkumaan niin. Kai ne imee vielä peukkua ja tuttipullosta maitoa? Hitto, jos niiden kaverit sais tietää, niin varmaan naurais katketakseen. Äläkä vaan väitä, että ne tietää, vai nukkuuko kaveritkin siinä teidän välissä kun tulevat yökylään?
eskariin vietäessä nää mummon mussut ja taaton tassut.Jos siellä perhepetissä nukutaan alasti,niin silmät kiiluen siellä varmaan vedetään varvia,kun alaston teini loikoilee vieressä.Ennen Egyptissä otettiin alastomia orjattaria viereen,kun jyystettin vanhaa vaimoa, taisi siinä vähän lipsua orjattarenkin puolelle...
perhepeti hyvin. Kaikki lapsista ovat nukkuneet vieressä vastasyntyneestä noin 3-4 vuoden ikään kunnes ovat yksilöllisesti omasta halustaan oan aikataulunsa mukana pikkuhiljaa muuttaneet omiin sänkyihinsä, huoneisiinsa ja osa jo omiin taloihinsakin.
Noihin vanhempien seksielämä / perhepeti- juttuihin en viitsi oikein ottaa kantaa, kun tuntuu, että kommentit tuppaavat menemään osalla perhepetien vaststajista kovin todellisuusvieraisi. (Ei tietenkään kaikilla)
Lapsia on kuitenkin siunaantunut 8 kpl ja avioliittokin kesti kunnes kuolema 20 vuoden jälkeen erotti eli lemmenelämäkin on onnistunut vaikkei lapsia ole iholta karkoitettukaan ennen kuin nämä ovat itse siihen kypsyneet.
Minusta perhepeti on hyvä ja toimiva malli, mutta se, että se sopii meille ei tarkoita sitä että se olisi AINOA OIKEA malli.
Kunkin perheen on löydettävä omansa.