sydänäänet

Olen menossa vasta ensi viikolla neuvolaan ja lääkäriin ensimmäistä kertaa, ja viikkoja kertynyt ainakin jo 13. Olen seurannut keskustelua, mutta kun tilanne on uusi ja ihmeellinen itselle, niin ajattelin kysyä, että millä tavalla ne sydänäänet kuunnellaan ja mitä siellä tehdään?

Kiitos jo etukäteen vastauksista.
1331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sydänäänet kuunnellaan vatsan päältä sellaisen "kepukan" avulla. Levittävät mahalle sellaista geeliä ja sitten sen anturin avulla etsivät sydänääniä. Ihan kiva toimenpide, varsinkin kun ne sydänäänet saadaan kuuluviin! :)

Ekassa neuvolassa punnittiin, mitattiin verenpaine, hemoglobiini ja otettiin verinäyte mm. HIV:n testausta varten ja veriryhmän määrittämiseksi ( Rh-tekijän). Virtsanäytteestä katsovat bakteerit, sokerin ja valkuaiset. Sitten juteltiin paljon kaikesta mahdollisesta: päihteiden käytöstä, suvun sairauksista, ruokailutottumuksista yms. Tosi kiva käynti mun mielestä.

Lääkäri kyseli vähän vointeja ja teki sisätutkimuksen, todella pikaisen selaisen, kesti max. 5 minuuttia. Ei mitenkään kurja käynti tämäkään, vaikka eivät nuo sisätutkimukset mitään herkkua koskaan ole.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nanna 82 kirjoitti:

Olen menossa vasta ensi viikolla neuvolaan ja lääkäriin ensimmäistä kertaa, ja viikkoja kertynyt ainakin jo 13. Olen seurannut keskustelua, mutta kun tilanne on uusi ja ihmeellinen itselle, niin ajattelin kysyä, että millä tavalla ne sydänäänet kuunnellaan ja mitä siellä tehdään?

Kiitos jo etukäteen vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu