eli ongelmanani on nyt tällainen:sain keskenmenon n.2 kuukautta sitten.
se oli elämäni ahin kokemus ja en ole siitä vielä henkisesti toipunut,joskin jo paremmalla puolella.
erittäin hyvä ystäväni jonka olen tuntenut n.15 vuotta,ei ole korvaansa lotkauttanut tälle asialle.
kun kerroin tapahtuneesta,sanoi olevansa pahoillaan ja tulevansa käymään,että voidaan jutella.siitä on nyt kuutisen viikkoa eikä ole näkynyt =/.
nyt en tiedä kuinka suhtautuisin häneen enään,ystävänä en oikein voi pitää vai voinko?
pää on ihan sekaisin tästä(kin) asiasta ja vaivaa mieltä päivittäin.
taustoista vielä sen verran,että kun ystävälläni on ollut vaikeaa,olen yrittänyt parhaani mukaan auttaa ja tukea .oliko tämä ystävyys nyt sitten tässä?
surettaa niin pirusti tämä asia vielä kaiken muun paskan lisäksi =/
se oli elämäni ahin kokemus ja en ole siitä vielä henkisesti toipunut,joskin jo paremmalla puolella.
erittäin hyvä ystäväni jonka olen tuntenut n.15 vuotta,ei ole korvaansa lotkauttanut tälle asialle.
kun kerroin tapahtuneesta,sanoi olevansa pahoillaan ja tulevansa käymään,että voidaan jutella.siitä on nyt kuutisen viikkoa eikä ole näkynyt =/.
nyt en tiedä kuinka suhtautuisin häneen enään,ystävänä en oikein voi pitää vai voinko?
pää on ihan sekaisin tästä(kin) asiasta ja vaivaa mieltä päivittäin.
taustoista vielä sen verran,että kun ystävälläni on ollut vaikeaa,olen yrittänyt parhaani mukaan auttaa ja tukea .oliko tämä ystävyys nyt sitten tässä?
surettaa niin pirusti tämä asia vielä kaiken muun paskan lisäksi =/
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itsellä 2 keskenmenoa puolen vuoden sisällä, ystävällä reilu vuoden ikäinen lapsi. Ennen keskenmenoja näimme noin kerran viikossa, nykyään hyvä jos kerran kuussa. Sain pahoittelut molemmilla kerroilla tekstiviestillä, mutta muuten asiasta ei ole pahemmin puhuttu. Hän ei kysy vointia tms. ja jos itse aloitan asiasta keskustelemaan, hän kääntää puheen hyvin nopeasti päiväunien ajankohtaan tms.
Lohdutusta en saa, vaan kärkkäitä mielipiteitä, jotka perustuvat hänen omiin näkemyksiinsä asioista, ja ovat yleensä kaukana totuudesta. Olen pahoillani, että ystävyytemme on mennyt tähän, mutta itse lohdutin ja kuuntelin häntä kerrasta toiseen, kun hän painiskeli hetken aikaa lapsettomuuden kanssa. Olen myös yrittänyt miettiä mitä itse teen väärin, ennen pidimme hauskaa yhdessä, nauroimme vedet silmissä ja puhuimme monista asioista. Nyt hän ei näe, kuule tai tunne muuta kuin lapsensa. Onhan lapsi toki äärimmäisen tärkeä, mutta eikö elämään mahdu sen jälkeen enää ystäviä ollenkaan?
tällä mun ystävällä kanssa pieni lapsi,toinen tulossa.
tuntuu siltä kuin olisi heitetty pois ja unohdettu kun ei itse enään tartte tukea =/,ekaa kun odotti ja sen synnytti,niin silloin kyllä apu kelpasi.
ei pitäisi olla katkera,mutta väkisin tuntee olevansa vain olkapää,silloin kun sattuu sopimaan.
itsellä kun ongelmia ja huolia,niin ei vastakaikua...
kai se on vaan uskottava ja pysyttävä erossa,vaikeaa se on kun pitkä yhteinen historia takana.tuntuu ettei omat henkiset voimavarat kertakaikkiaan enään edes riitä asian läpikäymiseen.
Sain keskenmenon helmikuussa ja samalla tavalla tekstaripahoittelut kuin aiemmatkin kirjoittajat. Yhteyttä emme pitäneet; minä en jaksanut heti keskenmenon jälkeen ja ihmettelin, että ystäväni (myös yli 15 v tunnettu) ei soitellut, ei tullut käymään.
Nyt olen uudelleen raskaana ja ystäväni on juuri saanut oman esikoisensa. Kävin katsomassa lasta ja soittelimme muutaman kerran. Hän kertoi synnytyksestään. Keskenmenosta hän ei ole kysynyt.
Olen ruvennut ajattelemaan, että pitääkö hän minua niin kovana tai välinpitämättömänä ihmisenä, että hän luulee minun selviävän mistä vain ilman tukea. Olenko antanut tällaisen kuvan itsestäni?
Kaikille tässä tiedoksi: lapsen ollessa suunniteltu ja hartaasti toivottu, keskenmeno on todella suuri suru. Se läpikäymiseen tarvitaan ystävien tukea. Älä jätä ystävääsi yksin.
Ihmiset ei osaa tai tiedä miten pitäsi suhtautua asiaan. Ehkä siksi eivät kysele.
Itse mietin samaa asiaa kun olisin halunnut purkaa mieltä omalle äidilleni, enkä saanut mitään vastakaikua. Kieltämättä loukkaannuin.
jouduin keskeyttämään raskauden rv 24 vauvan pahan sairauden takia. Eräs ystäväni ei ole tuntevinaan minua enää.
En sano häntä enää ystäväkseni.