Minulla on bulimiaa ollut jo seitsemän vuotta..tuntuu kuin siitä ei olisi pitkäkään aika kun ensimmäisen kerran oksensin, jotkut synttärijuhlat taisivat olla. Silloin sen piti olla vain kerran kokeilu. Sitten tuli toinen..ja sitten joka viikonloppu..ja pari kertaa viikollakin...ja joka päivä...ja monta kertaa päivässä. Välillä ollaan menty ylämäkeä, oksentelu on huomattavasti vähentenyt ja välillä kovaa vauhtia alamäkeen, niin että on voinut mennä monta päivää kun en ole ovestani astunut ulos muuten kuin käydäkseni kaupassa ostamassa lisää ruokaa. Ja tietysti vaihtanut aina välillä kauppaa, jottei kaupan henkilökunta hoksaisi mitään, tai pitäisi minua muuten vaan kammottavana porsaana. Jossain vaiheessa sitä selitteli itselleen, että kunhan pääsen opiskelemaan, niin on opittava käyttämään rahansa, jolloin ei voi mässäillä niin paljon, eikä tuhlata turhaan ruokaan. Tai että kunhan löydän poikaystävän, niin ei ole enää tarve oksentaa pahaa oloani, koska minulla on Hänet. Tai kunhan muutamme yhteen, lopetan oksentelun, Hänen vuokseen (poikaystäväni tietää bulimiastani, mutta ei hän sille mitään voi, ahdistuu vain kun tietää ettei voi muuta kuin yrittää tukea silloinkin kun saan itku-raivo-masennus-kohtauksia ja valehtelen syömisistäni ja muustakin...)
Niimpä niin...tämä mörkö on kulkenut mukanani jo kauan, aivan liian kauan...pitkään olen yrittänyt nujertaa sitä, hampaat ovat läpikuultavia, vihlovat ja niissä on reikiä. Hiukset, jotka ovat muutenkin aina olleet ohuet ovat harvenneet entisestään, eivätkä ne enää kunnolla kasva pituutta. Iho on alituiseen huonossa kunnossa..eikä se painokaan ole laskenut, vaikka sehän tässä alkujaan tavoitteena oli. Vaikka kyllähän sen pian huomasi, että laihdutuskeinoksi tästä ei ole. Siinä vaiheessa oli vain jo liian myöhäistä...
Kuinka monta kertaa olenkaan kääntänyt mielessäni uuden sivun elämässäni ja päättänyt lopettaa oksentelun? Kuinka monta kertaa olen pitänyt ruokapäiväkirjaa, yrittänyt syödä tarpeeksi ja terveellisesti? Kuinka monta kertaa olen jäänyt kotiin voidakseni mässätä ja oksentaa? Kuinka monta kertaa olen lähes pyörtynyt heikotuksesta, kuinka monta kertaa pyörtynytkin?Kuinka usein olen salaa hiippaillut keittiön kaapeille ja siitä takaisin toiseen huoneeseen voidakseni syödä niin etteivät muut huomaa? tai piilottanut ruokaa toiseen huoneeseen. ja lista jatkuu ....
Nyt on aika taas kääntää uusi sivu. Aloittaa uusi elämä. Kuka ties tällä kertaa onnistun? Saan nujerrettua mörön ja voin taas hymyillä. ja katsoa peiliin ja nähdä onnellisen ja kauniin tytön, jolla ei ole mustia salaisuuksia jotka nakertavat hänen elämäänsä sisältä päin...Ei enää.
Niimpä niin...tämä mörkö on kulkenut mukanani jo kauan, aivan liian kauan...pitkään olen yrittänyt nujertaa sitä, hampaat ovat läpikuultavia, vihlovat ja niissä on reikiä. Hiukset, jotka ovat muutenkin aina olleet ohuet ovat harvenneet entisestään, eivätkä ne enää kunnolla kasva pituutta. Iho on alituiseen huonossa kunnossa..eikä se painokaan ole laskenut, vaikka sehän tässä alkujaan tavoitteena oli. Vaikka kyllähän sen pian huomasi, että laihdutuskeinoksi tästä ei ole. Siinä vaiheessa oli vain jo liian myöhäistä...
Kuinka monta kertaa olenkaan kääntänyt mielessäni uuden sivun elämässäni ja päättänyt lopettaa oksentelun? Kuinka monta kertaa olen pitänyt ruokapäiväkirjaa, yrittänyt syödä tarpeeksi ja terveellisesti? Kuinka monta kertaa olen jäänyt kotiin voidakseni mässätä ja oksentaa? Kuinka monta kertaa olen lähes pyörtynyt heikotuksesta, kuinka monta kertaa pyörtynytkin?Kuinka usein olen salaa hiippaillut keittiön kaapeille ja siitä takaisin toiseen huoneeseen voidakseni syödä niin etteivät muut huomaa? tai piilottanut ruokaa toiseen huoneeseen. ja lista jatkuu ....
Nyt on aika taas kääntää uusi sivu. Aloittaa uusi elämä. Kuka ties tällä kertaa onnistun? Saan nujerrettua mörön ja voin taas hymyillä. ja katsoa peiliin ja nähdä onnellisen ja kauniin tytön, jolla ei ole mustia salaisuuksia jotka nakertavat hänen elämäänsä sisältä päin...Ei enää.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuulostaa todella tutulta!
Salailua, valehtelua, piilottelua ja ainaisia lupauksia itselle lopettamisesta.
Tämä on ikävää!
Mulla itellä bulimia on ollut noin 3,5 vuotta ja käyn nyt ravitsemusterapeutilla ja psykologilla, kohta kai psykiatrillakin...sanoisin vaan, että et sä selviä yksin, sun pitää mennä terveyskeskukseen ja kertoo et sulla on bulimia, alat saamaan apua...
sitä luulee pystyvänsä yksin parantuun, mutta jos sä oot 7 vuotta sairastanu, nii nyt olis aika kokeilla jotain muuta.
Kaveri sano mulle, ku selitin, että pystyn yksin lopettaan, että: sori vaan, mutta et sä pysty.
Se herätti mut taas, ja nyt aion yrittää parantua ja käydä siel psykologilla, yms...mutta haluan liikaa laihtua, nii en siks ehkä oo valmis vielä...
Pitää muistaa, että on oikeus parantua ja saada apua, ei tää helvetti lopu muuten koskaan.
vaikeinta vaan on ottaa vastaan apua. Ei näinkään oo hyvä elämää käyttää...
toivottavasti sä oikeesti haet apua.
En usko helvetin koskaan loppuvan. Itsellä ensimmäiset ahmimisongelmat alko ala-asteen lopussa, bulimia alko yläasteella,kesti n.4v jonka jälkeen olin anorektikko(pakko oli"tyyliä" vaihtaa vanhempien epäilyjen herätessä) 19vuotiaana painoin saman verran kuin 5:llä luokalla. Hoidossa olen käynyt 18vuotiaasta(välillä oli n.reilun vuoden tauko). Jälleen mielenterveyspotilas ja koska siellä pitävät kesälomaa ni minä istun kotona ja syön itseä hengiltä. 10vuoden jälkeen ei maha toimi koskaan normaalisti ja hampaat tosi huonossa kunnossa.
No ei, kai sitä voi joskus parantua melkein kokonaan. Itselläni on niin paljon muitakin asioita, et tuskin koskaan oon kunnossa. Kaverillani oli anoreksia, nykyään suurin piirtein kunnossa. Himo urheilija, kasvissyöjä ja ruuan ajattelija. Mutta yksin ei PYSTY PARANTUMAAN!