aivan mahdotonta(ko)?

starra (jousimiesN)

Seurustelin keväällä neitsyt-miehen kanssa. Ensin meillä oli vain yhdenillan juttu ja luulinkin sen päättyvän siihen. En itseasiassa ollut koko miehestä ollenkaan kiinnostunut tämän jälkeen ja kuulin hänen jopa vääristelleen yhteistö yötämme. Tästä hurjistuneena kävin sanomassa miehelle suorat sanat päin naamaa ja seuraavana päivänä kuulinkin nöyrimmän anteeksi pyynnön koskaan ja pikkuhiljaa tutustuimme ja ihastuimme..

Seurustelumme ei kestänyt kauaa, onnistuin itse sitten pilaamaan koko suhteen. Mies olisi antanut oman mokani täysin anteeksi ja halunnut jatkaa kanssani, mutta itse ahdistuin vain tästä ja jätin hänet. Toisaalta olisin halunnut koko ajan jatkaa, mutta omat toilailut ja toisen suhtautuminen niihin niin hyvin, vaivasivat itseäni liikaa enkä pystynyt.

Olisin halunnut kuitenkin jatkaa eromme jälkeen miehen kanssa vielä kavereina tai hyvänpäivän tuttuina edes. Vastaus oli kuitenkin jyrkkä; kaikki tai ei mitään. Tappelimmekin kunnolla vielä tämän asian suhteen. Vielä kuukausi eromme jälkeen mies sanoi haluavansa minut takaisin, itse en pystynyt. Kavereita (tai edes hyvänpäivän tuttuja) hän ei halunnut olla. Joko olisimme yhdessä tai sitten kuin ventovieraat. Pidimme jonkin aikaa yhteyttäkin vielä, mutta sitte yhtäkkiä mies muuttui.

Olin keväällä hetken töissä toisella paikkakunnalla. Olimme sopineet näkevämme ja selvittävämme asiat, kun palaisin takaisin kotipaikkakunnallemme. Vielä vajaa viikko ennen paluutani mies vielä sanoi odottavansa näkemistämme ja vannotti minua ilmoittamaan kun olisin palannut. Lupasin tietenkin ja siinä vaiheessa jo itsekin halusin jatkaa suhdetta.

Palasin paikkakunnalle ja ilmoitin tästä miehelle. Hän ei kuitenkaan ottanut yhteyttä. Juttelin miehen parhaan ystävän kanssa ja hän sanoi epäilevänsä, että miehellä olisi uusi.. Tuntui pahalta, mutta mitä muuta olisin toisaalta voinut odottaa, vapaa mieshän hän oli. Mies ei halunnut enää nähdä ja varmistuikin, että hänellä oli uusi (tosin kukaan ei tiennyt että kuka). Näimme miehen kanssa pikaisesti ja saimme ainakin osittain selvitettyä asioitamme. Kerroin hänelle miksi hänet jätin silloin keväällä ja mitä haluan nyt. Puhuin täysin rehellisesti tunteistani ja pyysin todella syvästi häneltä anteeksi. Mies totesi ettei hän muistele asioita pahalla mutta ei halua enää mitään. Seuraavana iltana kyseli kuitenkin kuulumisia ja kun kysyin että mitäs hän oli tekemässä niin totesi että hänen uusi naisensa on hänen kotonaan ja jää sinne yöksi yms yms.

Tämän jälkeen emme ole olleet miehen kanssa missään tekemisissä. Jollain tapaa meillä on yhteinen kaveripiiri ja jos satumme samaan paikkaan yhtäaikaa, on mies aivan kuin ei minua olisi olemassakaan (itsekin tosin käyttäydyn näin.). Emme siis puhu toisillemme tai pidä mitään yhteyttä.

Tiedän kyllä, että itse pilasin hyvin alkaneen suhteemme ja kadun sitä todella paljon. Nyt kuitenkin mietin, että ovatko tämän neitsyt-miehen tunteet minua kohtaan kokonaan kuolleet? Vai onko hän "vain" vihainen, onko lepyttelyyn mahdollisuutta? Ja minkätakia miehen piti melkeinpä erikseen ilmoittaa minulle että hänen uusi naisensa on hänen luonaan ja jää yöks (halusi tehdä mustasukkaiseksi vai ilmoittaa vain että olen lopullisesti menneisyyttä)? Onko tämä jyrkkä asenne (kaikki tai ei mitään) tyypillistä neitsyille? Olen jo luopunut kokonaan toivosta, että suhde voisi vielä joskus jatkua. Nyt kuitenkin ihmettelen sitä, miksi mies ei voi olla kanssani edes väleissä nyt kun hänellä on uusi. Siis en tarkoita että pitäisi mitenkään parhaat ystävät olla, mutta olisi joskus mukava vaihtaa vielä hänen kanssaan sana tai pari ja kysellä kuulumisia ja tervehtiä kun nähdään. Voiko ajan kanssa vielä tällaiset välit olla mahdolliset vai onko tämä nyt ihan kerrastapoikki homma ja välimme pysyvät kylminä jatkossakin?

6

1907

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tai...

      ei mitään on tuttu, mutta kuitenkin varsin harvoin käytetty ilmaus minulle Neitsyt-naisena. Mies tietysti ajattelee omalla tavallaan - mutta jotain tuttua tuosta kertomuksesta pilkahti. Itse olen melko pitkäpinnainen ihmissuhteissa, enkä heitä pyyhettä kehään heti ensimmäisen ongelman tullen, jos toisen punnitsen vaivan arvoiseksi. Joskus tulee kyllä tilanteita, jolloin vain yksinkertaisesti kaikki on sanottu ja tehty - ja niin karua kuin se onkin, "deletoin" ko ihmisen elämästäni. Saatan moikata, mutta siinä kaikki. Miksi antaa satuttaa itseään lisää...

    • Codetsu

      melkoista veivaamista mahkut saada mies takaisin on melko huono jos tämä uusi aiheuttaa vähemmän kitkaa suhteessaan kuin sinä
      neitsyt miehenä sanoisin että tuollainen on/off ajattelu on
      hyvinkin tyypillistä tosin se myös aiheuttaa huojumista ääripäästä toiseen
      joskus tykkää tunnin päästä ei yhtään se väli tila löytyy vain ajan kanssa
      tosin harvemin unohdan jos joku on tunteilani leikkinyt
      jos olen joskus rakastanut jotakin naista hyvin harvoin pystyn olemaan ystävä hänelle koska se sattuu liikaa ja pitää muistot kirkkaina kivuliaina erot eivät ole helppoja ottaa eivätkä ne unohdu tietynlainen katkeruus pysyy aina
      on helpompi palata takaisin yhteen kuin olla kavereita koska se on ainoa tila missä voi olla normaalisti
      kaveruus olisi teeskentelyä
      ei vaan osaa olla kaveri
      ei osaa olla vähempää jos on jo antanut kaikkensa

    • näissä asioissa

      Tämä neitsytmiehesi on todennäköisesti mielessään jo hylännyt sinut tunnetasolla, vaikka saattaakin vaikuttaa siltä, että voisi joskus jopa jutella kanssasi tai vähintäänkin moikata tavatessanne. Hän saattaa olla sinulle ystävllinen, mutta samalla on tehnyt selväksi itselleen, että teidän välillä ei enää voi olla mitään. Tämä ei ole kaksinaamaisuutta, vaan neitsyen tapa ratkaista tilanne. Ystävällisyys saattaa siis hämätä sinua.

      Me neitsyet olemme aika ehdottomia siinä vaiheessa, kun jokin negatiivinen tilanne toistuu. Annamme ihmiselle toisen mahdollisuuden, mutta kolmatta emme enää anna. Vaikuttaa siltä, että sinulla ja neitsytmiehelläsi näitä hankalia tilanteita oli niin paljon, että mies teki johtopäätöksensä sinusta ja päätti, että teillä ei enää ole tulevaisuutta.

      Olen itse vast'ikään eronnut vaakamiehestä, ja hänen kanssaan oli tällaista on-off-meininkiä. Jaksoin sitä kärsivällisesti aikanai, mutta sitten mittäni tuli täyteen, koska tunsin, että en voi enää luottaa tuohon mieheen ollenkaan. Tästä syystä en halua olla miehen kanssa enää tekemisissä. En yksinkertaisesti halua olla tekemisissä ihmisten kanssa, joihin ei voi luottaa. Voi olla, että tämä vaakamieheni osin kokee samoin kuin sinä, joten ehkä tämä esimerkkini myös toivottavasti vähän valaisee sinulle, millaisia me neitsyet olemme.

      • Nmies

        Oikein hyvin sanottu, kuvaa hyvin meidän neitsytmihien ajatusmaailmaa ja tapaa elää.


    • boheemijousi

      Neitsyet on hermoheikkoisia ja yliherkkiä, sekä liian mustasukkaisia. Unohda koko mies, et oikeasti menetä mitään.

      • :) :) :)

        En ole mustasukkainen, mutta jousimies mieheni on. Että näinkin päin... Sitä paitsi neitsyet on mitä parhaimpia kavereita ja jousimiehillä kun ei ole kovin paljon todellisia ystäviä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      69
      2522
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2217
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      105
      2157
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2121
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      9
      2062
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      107
      1993
    7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1895
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      597
      1889
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      23
      1673
    10. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      40
      1447
    Aihe