Olemme mieheni kanssa joutuneet keskelle painajaista. Jo 4 vuotta olemme joutuneet kestämään mieheni ex-vaimon terrorisointia. Hän on yrittänyt kaikin tavoin tehdä elämästämme sietämätöntä jatkuvalla häiriköinnillä (ilkeitä puheluita, tekstareita, kirjeitä) ja kiusanteolla. Onneksi saimme lähestymiskiellon hänelle ja häiriköinti on loppunut ainakin vähäksi aikaa..)
Meidän lisäksi kärsijöiksi ovat joutuneet heidän kaksi yhteistä lastaan. Äidillä on yksinhuoltajuus ja on pystynyt estämään lasten tapaamiset asettamalla järjettömiä ehtoja tapaamisille mm. että minä en saa olla missään tekemisissä lasten kanssa ja tapaamisten pitäisi tapahtua hänen kodissaan hänen läsnäollessa, hänen ehdoillaan.
Hän kantaa suurta kaunaa minua kohtaan syyttäen minua perheensä hajoittamisesta vaikka he olivatkin eronneet ennen kuin minä olen tullut kuvioihin. Hän on useaan otteeseen sanonut haluavansa ex-miehensä takaisin, en jaksa edes luetella niitä kaikkia säälittäviä yrityksiä millä on yrittänyt rikkoa välimme... Ja kaiken huipuksi tämä nainen on itsekin avioitunut tahollaan uudestaan!
Lapset ovat joutuneet äitinsä pelinappuloiksi, hän on onnistunut manipuloimaan lapset meitä vastaan. Väittää, ettei isä rakasta enää ja kertoo minusta kauhutarinoita kuinka vihaan lapsia jne jne. Viimeisin niitti oli tämä ex-vaimon täysin tuulesta tempaama insestisyytös (väittää että mieheni olisi kolme vuotta sitten koskenut omaan tyttäreensä seksuaalisesti ja vielä ex-vaimon ollessa paikalla). Keksipä takuuvarman keinon estää kaiken kanssakäymisen lasten kanssa, luultavasti aika pitkäksi aikaa. Prosessi on jo kestänyt pari vuotta (tällä hetkellä odotamme lasten psykiatrisen osaston lausuntoja) eikä mieheni ja lapset ole nähneet toisiaan tänä aikana.
Pelottaa ajatellakin mitä sanoja äiti laittaa lapsen suuhun, manipulaation mestari kun on. Tilanne on järkyttävä ja tunnemme itsemme täysin neuvottomiksi. Onko kukaan joutunut kokemaan samankaltaista helvettiä? Kaikki neuvot ja kokemukset olisivat avuksi. Oma takki alkaa olla aika tyhjä..

Vastaukset 10
Vanhimmat
Mieheni eronnut reilut 7 v sitten ja me olemme oltu yhdessä yli 6v ja ex terrorisoi meistä. Häiritsee elämäämme kuten teitläkin. Meikkä poikkeaa vain niin että heillä on yhteishuoltajuus ja hyvä niin koska ex on mielenterveysonelmainen ja alkon käyttäjä (runsaasti 7 pv/vko). Olen miettinyt itsekseni välillä että parhaiten eroon pääsen siitä naisesta jos eroan miehestäni mutta sitäkään en lalua tehdä. Mieheni on ihan ääneen puhunut että jättää lapset kokonaa jos häirintä ei lopu. Siinä olen sanonut että lapsiasi st vaa jättää missään tilanteessa olet heille ainoa aikuinen joka antaa turvaa. Tietysti minäkin olen tukeva vanhempi heille mutta en halua viedä sitä oikean äidin paikkaa.
vähäksi aikaa, mutta hänen kannattaa siinä tapauksessa ilmoittaa lapsilleen, mistä syystä hän ei voi tavata heitä. (Kouluikäisistähän tässä on kyse eikö vain?) Tapaamistauon aikana hän voi, jos niin haluaa, hakea lasten yksinhuoltajuutta ja vaatia äidille sosiaaliviranomaisten valvomat tapaamiset. Tuollaisen exän kanssa ei missään tilanteessa kannata keskustella muuta kuin lakimiehen välityksellä.
on äiti todella heikoilla tässä parjaamiskamppanjassaan.
Insesti-syytös on niin vakava asia, että sillä leikittelyä ei hyvällä katsota.
Tekaistu insesti syytös on pahinta mitä yksikään ihminen voi tehdä. Eksäänsä saa vihata ihan rauhassa, mutta joku raja siinäkin pitää olla. Kohta ei uskota niitäkään, joilla oikeasti olis katetta insesti-syytöksilleen. Eikä niitä todellakaan ole helppo esittää, uhri häpeää asiaa niin syvästi. Miksei me aikuiset osata hoitaa erojamme täysjärkisesti? Isät tai äidit...
Suomessa nainen saa tehdä mitä tahansa.
Osaatteko suositella hyviä asianajajia, jotka olisivat erikoistuneet huoltajuuskiistoihin ja meidän kaltaisiin tapauksiin. Olemme tulleet siihen tulokseen, että pätevä asianajaja on ehdoton tässä tilanteessa.
Juttu kun tuntuu olevan niin että mies on tällaisessa asiassa syyllinen kunnes toisin todistetaan.
Ja vaikka todettaisiinkin syyttömäksi, ikuinen leima on otsassa. Insestisyytös pilaa koko loppuelämän!
eri viranomaisista ei ollut mitään apua .Vaikka oikeuteen menette niin eihän se helvetti lopu koskaan .Kannattaa oman terveyden vuoksi juosta karkuun ja lujaa .Lapset tulevat sitten perästä kun kasvavat .
Minulla on tuolla aiempana oma alustus otsikolla yksinhuoltajaäidin tyrannia.
Meillä on vähän erilaista, ei ole ns uusperhettä, eli kun aikanaan lähdin pakoon riitelyä niin olen siitä asti ollut sinkku ja niin poikani äitikin.
Mutta kosto - kosto ja viha on se avainsana joka jyllää ja toisten sallitaan sitä harjoittavan vaikka tilanne menisi kuinka pahaksi tahansa.
Minä alan antaa periksi sillä poikani äiti on niin taitavasti aivopessyt poikani minua vastaan että siinä on sossu ja rikospoliisikin äimänä ja sanovat minulle että kaikki mitä teen voi kääntyä minua vastaan, se on ainoa nevo mitä olen näiltä viranomaisilta saanut.
Rikospoliisissa oli jo 3.kerran tällä kertaa kunnianloukkaus edelliset kerran tappouhkaus ja niinikään kunnianloukkaus. kaikki kuulustelut ovat johtaneet syyttämättäjättämispäätökseen jotka joskus vielä kehystän ja ripusta seinälleni. Mielestäni ne on niin raskaita teitä että voin verrata niitä rintamamiesten diplomeihin.
Katkera yksinhuoltajaäiti tai erossa katkeraksi jäänyt äiti on yhteiskunnalle erittäin kallis rahareikä, se aiheuttaa runsaasti kuluja sossulle ja nuorisopsykiatrialle.
Olen äärimmäisen katkera poikani äidin tekosista enkä toivu niistä koskaan.
Itseasiassa tämä hirviö on saanut minut kulkemaan vihan synkässä laaksossa enkä aio häneen olla koskaan missään yhteydessä vaikka tapahtuisi mitä.
Narsistinen persoonallisuushäiriö??
Ihan sama juttu on tullut meillekin mieleen, tuskin sitä koskaan hänellä on diagnosoitu..