Suuri kohtu rv 14

Neuvolassa todettiin että mun kohtu vastaa rv 14 jo viikkoja 20?! Sanoi että onko kukaan aikaisemmin puuttunut asiaan (oli tuuraaja), sanoin että ei ole..Ultrassa on todettu yksi sikiö, lapsivettä normi määrä ja la pitää paikkaansa eli mikä voisi olla syynä?

Tämä on toinen raskaus, ensimmäisen kanssa meni sf-mitta aina yläkäyrillä mutta ei kyllä näin reippaasti (tosin sf-mittaa ei nyt vielä mitattu vaan ihan painelemalla kokeili mihin asti kohdun yläreuna yltää).

Onko kellään kokemuksia asiasta?
2647
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

älä missään nimessä ole huolissasi. Ensinnäkin luultavasti nuori tuuraaja, joka ei ole ajan tasalla, toisekseen miksi vakituiset lääkärisi eivät olisi puuttuneet asiaan, kolmanneksi odota rauhassa sf-mittausta. Näitä väärin arvioituja asioita tulee pilvin pimein. On niin paljon kokemusta lääkäreistäkin, samoin raskauksista.Ittelläni 5 lasta ja 14 lapsenlasta. Minun kohtuni on kasvaa pamahtanut aina jo ensimmäisellä neljäksellä roimasti, eikä silloin ollut edes mitään sf-mittauksia. On se niin yksillöllistä. Älä panikoi.

Äänestä

Minullakin maha kasvoi hurjasti ja huiteli yläkäyrillä ja sen yläpuolella reilustikkin, eikä lapsista ole isoja tullut. Syntyessään noin 3.5 kg. Viimeisimmästä maha oli kanssa heti siinä navan kohdalla vaikka olis pitäny olla vasta pari kolme senttiä alempana. Sanoisin kanssa että nou hätä kun kerran ultrattu ja kaikki ok.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiasma-74 kirjoitti:

Neuvolassa todettiin että mun kohtu vastaa rv 14 jo viikkoja 20?! Sanoi että onko kukaan aikaisemmin puuttunut asiaan (oli tuuraaja), sanoin että ei ole..Ultrassa on todettu yksi sikiö, lapsivettä normi määrä ja la pitää paikkaansa eli mikä voisi olla syynä?

Tämä on toinen raskaus, ensimmäisen kanssa meni sf-mitta aina yläkäyrillä mutta ei kyllä näin reippaasti (tosin sf-mittaa ei nyt vielä mitattu vaan ihan painelemalla kokeili mihin asti kohdun yläreuna yltää).

Onko kellään kokemuksia asiasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu