Mikä rastas ??

Ilahduttavasti ovat pihapiiriin jo saapuneet jokakesäiset punarinta ja kirjosieppo runsaiden rastaiden lisäksi.

Eilen pihassa hyppeli rastas, jota en ole ennen eläessäni nähnyt, eikä löytynyt lintukirjasta. Rastas oli kulorastaan kokoinen, rinnan väritys hieman räkättirastaan tapainen punaruskea ja siipien alareunassa punakylkirastaan tapainen, mutta pidempi (lähes koko siiven mittainen) ja valkoisempi juova. Mikäköhän rastas voisi olla kyseessä? Lintua ei löytynyt siis kodin lintukirjasta eikä edellisen sukupolven CD-facta rompulta.
192493
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Liian olemattomat tuntomerkit...luulatvasti kyseessä on ollut ihan vaan räksä...

Äänestä
  • Tämä oli kulorastaan muotoinen ja kokoinen, ei räksän. Lisäksi kuten sanottuna sillä oli voimakkaan valkoiset viirut siipien alareunassa. Edellisen lisäksi sillä oli myös valkoinen laikku niskassa

    Äänestä

  • Rusto kirjoitti:

    Tämä oli kulorastaan muotoinen ja kokoinen, ei räksän. Lisäksi kuten sanottuna sillä oli voimakkaan valkoiset viirut siipien alareunassa. Edellisen lisäksi sillä oli myös valkoinen laikku niskassa

    eivät toisistaan juuri eroa..riippuu aika lailla olosuhteista...liekö sit ollu joku osa-albiino kun sillä oli valkoista..tälläisia näkee joskus

    Äänestä

  • juho kirjoitti:

    eivät toisistaan juuri eroa..riippuu aika lailla olosuhteista...liekö sit ollu joku osa-albiino kun sillä oli valkoista..tälläisia näkee joskus

    Kyllähän kulorastas on hieman isompi lintu kuin räksä, lisäksi hieman sutjakampi. Myös käytöksessä on eroja kuten myös ääntelyssä. Räksi räkättää koko ajan. Tämä vaikutti muuten kulorastaalta, paitsi väritykseltään. Eikä se rinnan värikään ollut aivan räksän, mutta punaruskea kuitenkin. Noilla kummallakaan ei ole voimakkaan valkoista ja pitkää viirua siiven alalaidassa, saati sitten niskassa.

    Oletan, että kyseessä oli kauttakulkumatkalla ollut jokin "vieras" rastaslaji. Muutaman tunnin pihallamme oleskelun jälkeen sitä ei ole näkynyt. Räksiä, musta- ja kulorastaita kyllä piisaa matoja etsimässä. Tämä poikkesi väreiltään aivan selkeästi noista kuten myös punakylkirastaasta.

    Muita "vieraita" rastaita mainitaan joissain kirjoissa: sepelrastas,mustakaularastas,kirjorastas, harmaakurkkurastas, ruostesiipirastas ja kääpiörastas. Ehkä näkemäsi lintu voisi olla joku näistä - harvoin meille eksyneistä vieraista.?

    Äänestä

  • malla kirjoitti:

    Luulen niin, mutta olisi mukava löytää kuva. Seperastaan tiedän ja kuviakin löytyy helposti (musta ja valkea raita). Niitä on meilläpäin silloin tällöin nähty. Ruosterastaan kuva taisi olla tuossa mainitsemassani CD Factassa, jos se oli, niin väri ei sopinut sen kuvaan. Kääpiörastas se ei kokonsa puolesta voi olla. Mustaa kaulaakaan sillä ei ollut. Eli tuosta joukosta se voisi olla ehkä kirjo- tai harmaakurkkurastas. Löytyykö noista tuntomerkkeja. Kuvia noista ei ainakaan hevillä löydy hakukoneillakaan. Niillä löytyi vielä myös kivikko- ja taigarastas, mutta niidenkään löytyneet kuvat eivät sovi tuohon lintuun.

    Äänestä

"Onko suorastaan mahdotonta oppia laulamaan ilman synnynnäisiä taipumuksia?"

Äänestä

"Onko suorastaan mahdotonta oppia laulamaan ilman synnynnäisiä taipumuksia?"

Äänestä
  • Laulaa osaa jokainen, mutta jokaisen korvat eivät kestä jokaisen laulamista ;)

    Äänestä

  • "Onko suorastaan mahdotonta oppia laulamaan ilman synnynnäisiä taipumuksia?"
    On, koska suorastaita ei ole olemassakaan. :D

    Äänestä

Löysin kirjosta: Kulorastaan kokoinen. Lämpimän punaruskea puku on kauttaaltaan voimakkaiden mustien ja punaruskeiden puolikuun muotoisten täplien kirjoma. Siivet ovat alta mustan ja valkoisen pitkittäisraidottamat. Lentää kulorastasmaisesti syväaaltoisesti.
Harmaasta: Hieman laulurastasta suuremman harmaakurkkurastaan paras tuntomerkki on laajalti ja räikeästi oranssinväriset kupeet ja rinnan yläosa. Pää, kaula ja rinta ovat harmaat ja selkäpuoli tasaisen ruskehtava. Päätä luonnehtii selvä valkea silmäkulmajuova, musta ohjas-ja ohimojuova sekä valkea juova silmän alla.Ylänokka on tumma, alanokka kärkeä lukuunottamatta keltainen.

Äänestä
  • Kyllä tuo kirjorastaan kuvaus parhaiten tähänastisista sopii tuohon. Hauska olisi nähdä kuva jostakin.

    Äänestä

  • Rusto kirjoitti:

    Kyllä tuo kirjorastaan kuvaus parhaiten tähänastisista sopii tuohon. Hauska olisi nähdä kuva jostakin.

    Googlen kuvahaulla kun haet Zoothera dauma niin pitäisi löytyä.

    Äänestä

Näyttääpä noita Zoothera alkuisia rastaita olevan aika paljon erilaisia, esim. sivulta http://www.indiabirds.com/obc/Content/ListSpecies.asp?Bird_Family_ID=201 .

Tuo Zoothera Dauma on aika lähellä tuota, mutta tällä oli vain yksi valkoinen viiva ja se oli siiven päälipuolella. Tuolla Daumalla ne näyttää olevan alapuolella ja niitä on pari kappaletta. Valkoinen viiru on tuolla kyllä muuten hyvin samankaltainen. Daumalta puuttuu valkoinen läikkä niskasta, mutta muuten kuva lähimpänä tähänastisista. Siipien alapuolta en onnistunut näkemään tuolta linnulta.

Tuon tapaisia rastaita näyttää olevan paljon ja varmaan yksilö/ maantieteellisiä eroja löytyy myös.

Äänestä
  • Talla hetkella kirjoittelen "uuden mantereen" puolelta. Taalla nayttaa olevan noita samanlaisia rastaita runsaasti. Eli kotipihalle taisi kevaalla harhautua vieras yksilo ;)

    Äänestä

  • Rusto kirjoitti:

    Talla hetkella kirjoittelen "uuden mantereen" puolelta. Taalla nayttaa olevan noita samanlaisia rastaita runsaasti. Eli kotipihalle taisi kevaalla harhautua vieras yksilo ;)

    Missäpäin um:lla olet "rastaita tutkailemassa" ?Onko näkynyt iki-ihanaa cardinalia?

    Äänestä

  • malla kirjoitti:

    Missäpäin um:lla olet "rastaita tutkailemassa" ?Onko näkynyt iki-ihanaa cardinalia?

    Kalliovuorilla Kanadan puolella tuli noita rastaita viikonloppuvapaan aikana kaytya katsomassa. Cardinalista en tieda mika se on ja milta nayttaa.

    Äänestä

  • Rusto kirjoitti:

    Kalliovuorilla Kanadan puolella tuli noita rastaita viikonloppuvapaan aikana kaytya katsomassa. Cardinalista en tieda mika se on ja milta nayttaa.

    Cardinal-uros on punainen - vain nassukassa on mustaa, töyhtö kuin tilhellä ja nokka paksuhko - rastaan kokoinen viheltäjä. Naaras on värittömämpi. Terveiset vaan sinne mualimalle täältä Turusta.

    Äänestä

  • malla kirjoitti:

    Cardinal-uros on punainen - vain nassukassa on mustaa, töyhtö kuin tilhellä ja nokka paksuhko - rastaan kokoinen viheltäjä. Naaras on värittömämpi. Terveiset vaan sinne mualimalle täältä Turusta.

    Valitettavasti ei tuollaista komeutta osunut silmaan ;)

    Luonto on taalla Suomeen verrattuna aika karua noita vuortenrinteita lukuunottamatta. Kesaisin ei taalla Kalliovuorten itapuolella juurikaan sada, mika nakyy sitten karuutena.

    Vuorten huipulla paasi viela kahlaamaan lumessa. Vuorelta alas kavely oli hieno luontoelamys, koska kasvillisuus vaihtuu selvasti korkeuden mukaan. Hammastyttavan paljon nakyi seka palaneita etta kuivuneita metsia :-o

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rusto kirjoitti:

Ilahduttavasti ovat pihapiiriin jo saapuneet jokakesäiset punarinta ja kirjosieppo runsaiden rastaiden lisäksi.

Eilen pihassa hyppeli rastas, jota en ole ennen eläessäni nähnyt, eikä löytynyt lintukirjasta. Rastas oli kulorastaan kokoinen, rinnan väritys hieman räkättirastaan tapainen punaruskea ja siipien alareunassa punakylkirastaan tapainen, mutta pidempi (lähes koko siiven mittainen) ja valkoisempi juova. Mikäköhän rastas voisi olla kyseessä? Lintua ei löytynyt siis kodin lintukirjasta eikä edellisen sukupolven CD-facta rompulta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu