Onko täällä yhtään sellaista odottajaa, jolle painoa olisi kertynyt jo ensimmäisillä viikoilla todella reippaasti? Kun jotenkin tuntuu ihmisten kirjoituksia lukiessa, että suurimmalla osalla se paino vaan laskee tai on noussut pari hassua kiloa koko raskauden aikana. Mulla on nyt rv 20 ja 10 kiloa on jo tullut lisää! Olen vähän paniikissa asian takia, mutta neuvolassa eivät nyt niin kovin kummallisena sitä pidä, tosin jaksavat joka kerta muistuttaa terveellisestä ruokavaliosta. No, se on helpommin sanottu kuin tehty, kun ne mieliteot nyt raskauden aikana ovat vähän voimakkaampia. Olen koittanut olla syömättä kovin paljon makeaa, rasvaista ym. ruokaa, mutta silti painoa vaan tulee. Olenkohan aivan elefantti raskaudem loppumetreillä ja vauvasta tulee viisikiloinen??! Ennestään olen normaalipainoinen, joskin isokokoinen.
painonnoususta...
...vielä
6668
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sulle on vaan kertynyt nestettä. Älä panikoi. Kyllä se siitä tasoittuu.
painoa on tullut reilusti, 13 kg ja viikkoja 28. Toiset meistä saa raskauden aikana hormonaalista turvotusta, jota siis ei saa syömällä vaan ihan muista syistä, näin kertoi terkkari.
Ekasta muksusta paino nousi rapiat 20 kg ja parin kk:n päästä synnytyksestä ne oli kuin muisto vaan. Raskausarvetkaan eivät olleet kauheat, masussa ei yhtään, vaan reisien sisäpinnoille jäivät.
En mäkään ole nyt syönyt kovinkaan paljon enempää, ja mielihalutkin on olleet melko terveellisiä, mut hemoglobiini on ollut vaan 100, eikä tunnu nousevan, mikä kyllä väsyttää oloa, ettei työpäivän jälkeen jaksa enää kävelylle lähteä.. se siis voi olla 1 osasyy turvotuksen lisäksi.
Mut älä panikoi painon kanssa, siitä ehtii murehtia myöhemmin ihan tarpeeksi!
Itsellä aikasemmissa raskauksissa tuli kiloja 20.. Katsoin tässä samalla vanhoja äippäkortteja, niin viikolla 22 ekan kanssa oli tullut jo tuo 10 lisäkiloa, tokan kanssa vähän hitaampaan tahtiin ja tämä kolmas.. Viikkoja nyt 32 5 ja painoa tullut kutakuinkin varmaan 4kg.
MUTTA mä oon ollut suht normi painonen noiden kahden ekan kanssa, nyt tämän kanssa oli hurjasti ylipainoa jo alussa.
Älä murehdi..
Iloista odotusta =)
ekassa raskaudessa ja kaikki oli pois, kun tuli sairaalasta kotiin. Olikin kaikki nestettä, huh, huh. Imetys pudottaa painoa tehokkaasti, jos nyt jotain ylimmääräistä jää. Ei siis todellakaan tarvitse tarkkailla syömisiään ja paino sen kuin tippuu... Ite oon lihomaan taipuvainen normaalisti siis. Mutta imetysaikana laihdun n.8kg. Kannattaa täysimettää ainakin 4-5kk niin lapsen kuin itsensä kannalta.
Täälläkin tuli ensimmäisen kanssa 19 kg toisen kanssa 23 kg ja nyt olen 16. raskausviikolla ja painoa tullut 12 kg =) ..eli hyvältä näyttää. Tosin painoinkin ennen raskautta 53kg minkä olen viimeksi painanut teinivuosina.
Kyllä ne kilot sitten karisee kun tosiaan imettää kuten edellinen mainitsikin, ja lapsien kanssa peuhatessa ja touhutessa energiaa kuluu, voin vakuuttaa =)
Onnellista odotusta!!! =)
joten älä ota henkilökohtaisesti, mutta mistäköhän silti johtuu, että aika moni äiti "läsähtää" juuri raskauksien myötä? Useinhan sanotaan, että kilot tulivat raskauksista... Toivottavasti itselleni ei käy niin tai jos käykin, toivottavasti saan ne pian pois, en halua olla läski, vaan normaali.