Jalkalihakset jäykät?

Kuinka minun jalat, lähnnä reidet ovat niin kovin jäykät? Oire varsinkin liikkeelle lähtiessä, mutta haittaa jotenkin kyllä kävellessäkin niin, että kävely ei ole enää niin nautinnollista!?
Lihakset eivät kuin pääsisi mukaan ja se on myös kuin pientä lihaksiin sattumista. Outo ja paha tunne. Minusta näin jäykkä olen 'liian aikaisin'. Välillä kyllä hoidan liikuntaläksyjänikin, myös venyttelyt teen silloin. Ei se auta kuin hetkeksi. - Onks' tietoa, mikä auttaisi tai mistä on puute (hivenaineet tms)?
44445
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kautta sanat:Jäykät jalat!-jpspa jotain apuva löytys?-Terv:KOMPURA KOIPI!






.

Äänestä

Eihän se iästä ole kiinni, tai no hiukkasen. Venytellä kannattaa ennen lenkille lähtöä tai säännöllisesti vaikka joka päivä.
Jalkoja vahvistava jumppa ei paljon aikaa vie kun vaan viitsii tehdä.

Artroosikin voi olla syyllinen - ei mitenkään liian aikaisin.

Samanikäisenä kuin sinä minulle iski polvikipu, jota en ensin sellaiseksi mieltänytkään kun se kipuili ja särki koko sääreen ja takareiteenkin,niin ettei suorastaan toisinaan voinut kävellä. Fysiatrin tutkimuksessa selvisi patellan (polvilumpio)artroosi ja lihasten huono kunto. Mutta niin vaan lihaskuntoutuksella fysikaalisen avustuksella pääsin oireista eroon. Joten kannattaa ennakoida ettei tule niin kovastijapitkään työtä kuin minulla!

Nuo ensimmäisen vastaajan ohjeet ovat hyvät kun niihin lisää vielä pohkeiden venyttelyn. Googlaamalla löytyy kyllä erilaisia kuvallisia ohjeita.

Äänestä

hyviä ajatuksia vastaukseksi ! Kiitos tarvitsin niitä. Tuo "fitness"-linkki oli tosi hyvä, laitoin sen suosikkeihin. Luettuani sitä, sain uutta innostusta taas yrittää - tuotakin venyttelyä.

Oli hyötyä, kun vastailitte, kiitti.

Yksi ystävä lisäksi sanoi, että kokeile ottaa magnesiumia, siitäkin voi olla puutetta. Ostin purkin ja aloin kuurin ja luulenpä, että sekin on auttanut ! Minulla nimittäin menee kalsium (kalkki) lääkityksenä ja koska Ca ja Mg ovat vastavaikuttajat, niin onhan voinut käydä niin, että Ca on syönyt kropastani Mg:n, tullut epätasapaino.

Magnesium, venyttelyt ja liikunta auttaa, kyllä nyt uskon näin ja saanen 'jalkani takaisin'.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vasta alle 60 v nainen kirjoitti:

Kuinka minun jalat, lähnnä reidet ovat niin kovin jäykät? Oire varsinkin liikkeelle lähtiessä, mutta haittaa jotenkin kyllä kävellessäkin niin, että kävely ei ole enää niin nautinnollista!?
Lihakset eivät kuin pääsisi mukaan ja se on myös kuin pientä lihaksiin sattumista. Outo ja paha tunne. Minusta näin jäykkä olen 'liian aikaisin'. Välillä kyllä hoidan liikuntaläksyjänikin, myös venyttelyt teen silloin. Ei se auta kuin hetkeksi. - Onks' tietoa, mikä auttaisi tai mistä on puute (hivenaineet tms)?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu