Mieheni otti vasta puheeksi haluttomuuteni, sanoi loukkaavaksi kun en koskaan tee aloitetta. Ei vain seksi kiinnosta, kyllästyttää suorastaan. Päässä pyörii kaikenlaisia muita ajatuksia pyykinpesusta seuraavan kauppareissun ostoslistaan. Asumme yhdessä ja päivittäin kyllä suudellaan ja halaillaan, iltaisin mennään sänkyyn ihan vieri viereen, seksiä on n. kerran viikossa. Yritän olla ilmaisematta vastentahtoisuuttani, mutta pelkään ettei se aina onnistu, mutta en kehtaa kieltäytyäkään. Aiemmin harrastimme seksiä useammin, 3-4 kertaa viikossa ja silloin se suorastaan ahdisti, pelkäsin mennä miehen lähelle, kun usein se johti seksiin.
Olen ollut aina tällainen, mutta tämä on pisin suhteeni tähän mennessä ja ilmeisesti se ei ole aiemmin ehtinyt muodostua ongelmaksi. En oikein tiedä miten voisin muuttua aktiivisemmaksi tekemään aloitteita, kun en edes ajattele seksiä juuri koskaan. No, nyt olen sitä miettinyt, kun mies otti asian puheeksi. Tuntuu vieraalle yrittää olla aktiivisempi, enkä oikein tiedä mitä tekisin tai sanoisin. Ei vain henkiset voimat riitä esittääkään muuta ja jos sitten näkyykin läpi, ettei oikeasti kiinnosta koko juttu, niin ongelma vain kasvaa.
En haluaisi miestäni menettääkään, kun muuten menee hyvin. Seksi on kuitenkin hänelle iso asia. Tuntuu että olen huijannut hänet suhteeseen, joka ei kuitenkaan voi toimia. Voikohan tästä enää miksikään muuttua?
Olen ollut aina tällainen, mutta tämä on pisin suhteeni tähän mennessä ja ilmeisesti se ei ole aiemmin ehtinyt muodostua ongelmaksi. En oikein tiedä miten voisin muuttua aktiivisemmaksi tekemään aloitteita, kun en edes ajattele seksiä juuri koskaan. No, nyt olen sitä miettinyt, kun mies otti asian puheeksi. Tuntuu vieraalle yrittää olla aktiivisempi, enkä oikein tiedä mitä tekisin tai sanoisin. Ei vain henkiset voimat riitä esittääkään muuta ja jos sitten näkyykin läpi, ettei oikeasti kiinnosta koko juttu, niin ongelma vain kasvaa.
En haluaisi miestäni menettääkään, kun muuten menee hyvin. Seksi on kuitenkin hänelle iso asia. Tuntuu että olen huijannut hänet suhteeseen, joka ei kuitenkaan voi toimia. Voikohan tästä enää miksikään muuttua?
Vastaukset 4
Vanhimmat
halut ja himot ei aina kohtaa... tai ilmeisesti aika harvassa parisuhteessa molemmat just saman verran haluavat. Helposti vähemmän haluava alkaa tuntea itsensä vialliseksi ja epäonnistuneeksi, kun ei halua tarpeeksi. Ei tarvitse haluta enempää kuin haluaa, itse tiedät onko kyse normaalista tilastasi vai onko jokin "vialla". Myönnytyksiä on hyvä tehdä suuntaan ja toiseen, mutta valitettavasti pitkän päälle kovin suuri epätasapaino seksissä on molemmille osapuolille turhauttavaa.
Jos suhteenne on muuten kunnossa, voisitko ajatella että menisitte yhdessä esim. seksiterapeutin luo, jossa voisitte yhdessä miettiä ongelman merkitystä?
Sinulta on siis seksihalut kadonneet. Jos kuitenkin kiihotut esim. seksielokuvia katsoessa tai muista alastomista miehistä, on kyse miehestäsi. Se ei yksinkertaisesti silloin sytytä sinua. Todennäköisesti kaipaat erilaista seksiä, erilaisen miehen kanssa, vaikkakin oma miehesti onkin muuten todella ihana tapaus ja rakastat häntä henkisellä tasolla varmasti.
Minä rakastan tarpeeksi määrätietoista seksiä, eikä niin, että joudun kokoajan ohjailemaan naista miten hänen pitäisi toimia. Lisäksi kaipaan riittävää agressiivisuutta ja paljon intohimoa. Intohimoon kuuluu tärkeänä osana riittävä äänenkäyttö, hiljaiset naiset eivät sytytä, vaan tappavat fiilikset nopeasti.
Keskustelkaa enemmän seksistä ja yrittäkää muuttaa sitä niin, että molemmat nautitte. Monesti se on vaikeaa, kun tietää, että mies ei oikeasti ole sellainen, mutta aina kannattaa yrittää.
Tuossa joku jo vastasikin siihen, että jos kiihotut seksileffoista, muista miehistä (tai naisista) tms, silloin syynä on se että miehesi ei sytytä sinua.
Voitte tietysti siinä tilanteessa keskustella siitä että miksi muut sytyttävät sinut, mutta miehesi ei.
Uskoisin kuitenkin että olet aseksuaali. Tekstisi kuulostaa pahasti siltä. Voisin jopa 90% mahdollisuudella sanoa että olet aseksuaali. Netistä saat enemmän aiheesta tietoa.
Jos tunnistat itsessäsi ne "oireet" eli että seksi on pelkkää kyllästymistä ja tylsää toimintaa jolla ei ole yhtään mitään merkitystä, kun mielestäsi pelkät halailut ja pusut pitäisi riittää parisuhteessa. Jos et masturboi kovin useasti, ja tarkoitan tällä sitä että jos masturboit ehkä kerran tai kaksi vuodessa tai harvemmin, silloin olet aseksuaali.
Jos olet aseksuaali, eli seksitön, silloin sinun ja miehesi suhteella ei ole minkäänlaista tulevaisuutta. Sinä et pysty miestäsi muuttamaan, eikä hän pysty muuttamaan sinua, vaikka te rakastaisitte toisianne hirveän paljon. Teillä on oikeastaan ainoana vaihtoehtona keskustella asia läpikotaisin, mutta tietenkin ilman riitoja tai syyttelyä, ja alkaa suunnittelemaan eroa ja sen järjestelyjä.
Jos sinä löydät miehen joka on myös aseksuaali, (niitäkin on), silloin voit saada onnellisen parisuhteen. Kuitenkaan et koskaan tule saamaan onnellista parisuhdetta ihmisen kanssa joka haluaa harrastaa rakkaansa kanssa seksiä.
Tuli välittömästi mieleen kysyä, että silloin kun harrastatte seksiä, saatko tyydytyksen? Pystytkö saamaan orgasmin yhdynnässä tai käsin tai suulla?
Koska väittäisin, ihan omaan kokemukseen perustuen, että mitä parempaa seksiä nainen kotona saa, sitä enemmän hän sitä haluaa.
Nuorempana asuin miehen kanssa, johon en ollut rakastunut enkä kokenut sen suurempia tunteita, kuin että me nyt asutaan yhdessä. Meidän seksi ei ollut mitenkään kummoista ja aika pian kyllästyin. Lukemalla seksilehtiä (joo tästä on kauan) kiihotuin kyllä, mutta en pelkästään omaa miestä katsomalla.
Seuraava avomies opetti mut hyväksi suihinottajaksi. Oli ihanaa antaa toiselle nautintoa, tietää olevansa hyvä! Mutta, miespä tykkäsikin imuttelusta niin, että ei enää muuta halunnut. Mun seksikiinnostus lopahti hyvin äkkiä. Ei KUKAAN halua vain antaa, kyllä hyvään seksiin kuuluu myös nautinnon SAAMINEN!
Vuosien mittaan mulla on ollut muutamia miehiä. Ja musta on kehittynyt joittenkin kohdalla lähes kyltymätön seksin suhteen. Mies, jonka kanssa seksi toimii, saan tyydytyksen ja tunteen että olen ihana nainen, sellaista miestä haluan ja haluan. Kostun ihan ajatellessani häntä vain.
Eli aloittajalle: Tunnistatko kirjoituksestani mitään? Haluatko miestäsi koskaan, ja jos niin missä tilanteessa?
Ja vielä yksi juttu: jos naisella on harteillaan kaikki kotityöt ja mahdollisesti lastenhoitokin, hän on yleensä sänkyyn päästessään NIIN väsynyt, että seksi ei vaan todellakaan tule mieleen. Huomaavainen ja seksiä haluava järkevä mies ottaa pois vastuuta naiselta kodinhoidosta, osallistuu ja (tärkeää!) saa naisen tuntemaan itsensä halutuksi jo pitkin päivää, jotta sitten kun voidaan, rakastelu maistuu molemmille.