voiko?

näin kun ateisti olen haluaisin
tietää että voiko muslimi olla
suomessa suomalainen?
tarkoitan sitä että voiko
noudattaa maan lakeja?
vai ainoastaan koraanin
lakia?

ihmisiä kaikki
6167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

mutta Suomessa ei ole oikeutta rikkoa Suomen lakeja uskoo sitten Joulupukkiin tai Allahiin. Tosin se oikeudenpäätös, jossa sallitaan poikalapsen ympärileikkaus muusta kuin uskonnollisista syistä on täysin käsittämätön. Tässä Suomen oikeuslaitos erehtyi kumartelemaan liian syvään islamia "suvaitsevaisuuden nimissä".

Äänestä

Mietin, että kyllähän monet jo kauan sitten Suomeen tulleet muslimit (mm. turkkilaiset) ovat aika suomalaisia,
aikanaan en ainakaan opiskelutovereitani erottanut muusta kuin nimestä muslimiksi.
Esim Helsingissä monet kaupassa (esim. mattojen maahantuonti) toimivat ovat osa vakiintunutta
yhteisöä.
Yleensä taitaa olla niin, että jos olet Eurooppaan äsken tullut ja joutunut vielä täällä vahvan muslimipiirin keskuuteen, saatat olla jyrkempi kuin kotimaassasi, näin on esim. monelle somalille käynyt. Elämä Somaliassa saattoi olla paljon vapaampaa kuin tämä uusislamilaisuus Suomessa, uskonto ei ollut läheskään ainoa identiteettiä määrittävä tekijä. Nyt pieni tyttökin saattaa saada kepistä sormilleen, jollei koraanin suuria tarpeeksi nopeasti ulkoa opi.
Eivätkä kaikki muslimit vieläkään fundamentalisteja ole, onneksi!

Äänestä
  • viranomaisille. Täällä eivät muslimitkaan saa hakata lapsia!!

    Äänestä

  • ilmoita kirjoitti:

    viranomaisille. Täällä eivät muslimitkaan saa hakata lapsia!!

    koraania lueskeltuani on tullut islamista
    sellainen että joko tai kuva.
    miten voin vaikean paikan tullen luottaa
    muslimi ystävääni jos vastassa on toinen
    muslimi?
    koraanista löytyy ohjeet muslimille, eikö?
    tuli vaan mieleen että miksi luottaisin
    ollenkaan.
    kurja juttu.

    love

    Äänestä

Jos sinusta on hankalaa pysyä siasta ja alkoholista erossa, niin on se vaikeaa.

Äänestä
  • no joo kait toi oli vitsi?
    silti olisi hienoa jos sais vastauksen kysymykseeni.
    tarvii ottaa "pulttia"..eihän.

    love

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


???..? kirjoitti:

näin kun ateisti olen haluaisin
tietää että voiko muslimi olla
suomessa suomalainen?
tarkoitan sitä että voiko
noudattaa maan lakeja?
vai ainoastaan koraanin
lakia?

ihmisiä kaikki

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu