Kyse on Jäppiläntie-Hasintie-Käpykankaantie liikenneympyrästä. Minulla on ajokortti, mutta en ole ajanut tli 20 vuoteen autolla. Kirjoitankin jalankulkijan silmin. Mielestäni pitäisi mennä siten, että jos tulee kaupungilta päin Jäppiläntietä ja ajaa edelleen Jäppiläntielle, ei pitäisi vilkkua näyttää. Jos tulee Käpykankaalta ja ajaa Hasintielle, ei pitäisi vilkkua näyttää. Samoin myös toisin päin. Jos tulee kaupungilta päin ja kääntyy joko Kapykankaalle ta Hasintielle pitäisi vilkkua näyttää. Ja niin edelleen. Joka tapauksessa käytäntö on niin kirjava, etten uskalla ylittää tietä Hasintien jalkakäytävältä Jäppiläntien yli kuin silloin, kun ei ole autoja näkyvissä. Eilenkin odottelin siinä ja kaupungilta päin tuli auto, joka näytti vilkkua oikealla, mutta ajoikin "suoraan" Jäppiläntielle. Jos olisin luottanut siihen, että kääntyy Hasintielle, olisin jäänyt auton alle.
Sekavaa
hommaa!
51481
0Äänestä
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ainoa oikea käytäntö on se että suuntamerkkiä näytetään kiertoliittymästä lähtiessä. Ei muita "kirjavia käytäntöjä" - muu on välinpitämättömien autoilijoiden tyhmyyttä.
Odota vuoroasi, ei tarvitse pelätä.
Kiertoliittymässä ajetaan siten, että vilkkua näytetään aina liittymästä poistuttaessa. Siis vilkkua näytetään ainoastaan oikealle. Vaikka ajaisit Jäppiläntietä kaupungista päin "suoraan" Jäppilän suuntaan niin vilkkua kuuluu näyttää oikella. Ei niin kuten jotkut ajaa, että vilkku takoo koko ajan vasemmalle ja sitten kun vilkku pitäisi laittaa päälle oikealle niin se otetaan pois. Kiertoliittymä on erittäin toimiva, kun sen opettelee ajamaan oikein. Jää turhat odotukset pois.
Varkaus on niin pieni kaupunki, ettei täälä tarvita liikennevaloja kuin 4½ minuuttia arkisin, sunnuntaisin ei ollenkaan.
Saamieni tietojen mukaan, valojärjestelien ohj. järjestelä on Suomen hienoin (=kallis)
Myydään pois kaikki liikeenvalot ja joutavat tolpat ja liikennemerkit; auraus helpottuu ja peltikolarit vähenevät.
"Joka tapauksessa käytäntö on niin kirjava, etten uskalla ylittää tietä Hasintien jalkakäytävältä Jäppiläntien yli kuin silloin, kun ei ole autoja näkyvissä"
Et siis uskalla ylittää tietä silloin kun autoja EI ole näkyvissä...miksi?
Onneksi olkoon, olette juuri voittanut päivän parhaan keskustelun aloituksen. (taputuksia)
Oleppas tarkkana lukiessasi ennenkuin huomauttelet asiasta. "Joka tapauksessa käytäntö on niin kirjava, etten uskalla ylittää tietä Hasintien jalkakäytävältä Jäppiläntien yli kuin silloin, kun ei ole autoja näkyvissä"
Huomaa "KUIN" sana. Eli kyseinen henkilö ei uskalla ylittää tietä "KUIN" silloin kun autoja ei ole näkyvissä. Jos tuo "KUIN" sana puuttuisi olisi kirjoituksesi aiheellinen ja oikein.