ajattelin kysellä että mitä mieltä mahdatte olla anoreksian hoidosta sairaaloissa? itselläni oli sairastaessani vain huonoja.parannuin kokonaan vasta kotona.
sairaalassa ollessani minulle oltiin hyvin ilkeitä ja minua nälvittiin koko ajan.eräänkin kerran minua pyydettiin käymään keittiössä,pahaa aavistamattomana menin käymään.kuinka ollakkaan hoitaja laittoi nopeasti keittiön oven lukkoon ja alkoi haukkua minua pikkunilkiksi ja muilla nimityksillä,uhkasi tehdä elämästäni h****ttiä jos kertoisin asiasta jollekkin.minä kuitenkin kerroin tapahtuneesta eräälle toiselle hoitajalle ja vanhemmilleni.asia painettiin kuitenkin villasella ja hoitaja sai pienen loman(?)tapahtunutta seliteltiin sillä että hän oli väsynyt,olin ymmälläni.yritimme tehdä valitusta,mutta turhaan,minua syytettiin valehtelijaksi koska hoitaja ei myöntänyt tekemäänsä.
anoreksian hoidossa on paljon epäkohtia esim.anorektikon väitetään eristäytyneen muista ihmisistä,miksi sitten hoidossa eristetään muista ihmisistä.joutuu olemaan huoneessa yksin,eikä ystäviä/sukulaisia/vanhempia saa nähdä ja tämä selitetään sitten sillä että kun paino on niin alhaalla ettei saa kuluttaa yhtään ylimääräistä energiaa.energiaa kuluu paljon enemmän suremiseen kuin siihen että voisit iloita muiden ihmisten seurasta.
toiseksi on se kuinka hoidossa käytetään niin sanottua "saat jotain jos saavutat" menetelmää. menetelmä toteutuu siis niin että kun olet saavuttanut aina tietyn painonnousun niin saa yhden asian esim.poistua huoneesta,mennä ulos,mennä vessaan yksin,pääsee kotiin.kuka näistä mahtaa hyötyä?ja sitä paitsi jos et saavuta ehtona olevaa painonousua niin sitten otetaan pois jotain näistä asioista. kukaan ei taida oikeasti hoitohenkilökunnasta/lääkäreistä ymmärtää että paino laskee ennen kuin se alkaa nousta parantumistilanteessa.
pitääkö ihmisyys ja arvo riistää?samalla tavalla anoreksiaa sairastava on sairas kuin joku joka potee jotain muuta sairautta,eikä häneltäkää oteta tai poisteta jonkin kriteerin mukaan.sitä paitsi anoreksiaa sairastava ei ole anorektikko vai onko sitten syöpää sairastava syöpäläinen?!
sairaalassa ollessani minulle oltiin hyvin ilkeitä ja minua nälvittiin koko ajan.eräänkin kerran minua pyydettiin käymään keittiössä,pahaa aavistamattomana menin käymään.kuinka ollakkaan hoitaja laittoi nopeasti keittiön oven lukkoon ja alkoi haukkua minua pikkunilkiksi ja muilla nimityksillä,uhkasi tehdä elämästäni h****ttiä jos kertoisin asiasta jollekkin.minä kuitenkin kerroin tapahtuneesta eräälle toiselle hoitajalle ja vanhemmilleni.asia painettiin kuitenkin villasella ja hoitaja sai pienen loman(?)tapahtunutta seliteltiin sillä että hän oli väsynyt,olin ymmälläni.yritimme tehdä valitusta,mutta turhaan,minua syytettiin valehtelijaksi koska hoitaja ei myöntänyt tekemäänsä.
anoreksian hoidossa on paljon epäkohtia esim.anorektikon väitetään eristäytyneen muista ihmisistä,miksi sitten hoidossa eristetään muista ihmisistä.joutuu olemaan huoneessa yksin,eikä ystäviä/sukulaisia/vanhempia saa nähdä ja tämä selitetään sitten sillä että kun paino on niin alhaalla ettei saa kuluttaa yhtään ylimääräistä energiaa.energiaa kuluu paljon enemmän suremiseen kuin siihen että voisit iloita muiden ihmisten seurasta.
toiseksi on se kuinka hoidossa käytetään niin sanottua "saat jotain jos saavutat" menetelmää. menetelmä toteutuu siis niin että kun olet saavuttanut aina tietyn painonnousun niin saa yhden asian esim.poistua huoneesta,mennä ulos,mennä vessaan yksin,pääsee kotiin.kuka näistä mahtaa hyötyä?ja sitä paitsi jos et saavuta ehtona olevaa painonousua niin sitten otetaan pois jotain näistä asioista. kukaan ei taida oikeasti hoitohenkilökunnasta/lääkäreistä ymmärtää että paino laskee ennen kuin se alkaa nousta parantumistilanteessa.
pitääkö ihmisyys ja arvo riistää?samalla tavalla anoreksiaa sairastava on sairas kuin joku joka potee jotain muuta sairautta,eikä häneltäkää oteta tai poisteta jonkin kriteerin mukaan.sitä paitsi anoreksiaa sairastava ei ole anorektikko vai onko sitten syöpää sairastava syöpäläinen?!
Vastaukset 4
Vanhimmat
no syöpää sairastavalla ei nyt oo nimeä, mutta diabeettestä sairastavaakin sanotaan diabeetikoksi. ei siinä mitään pahaa ole. sehän on helpompi tapa kertoa, jso joku sairastaa tjk. ei tartte alkaa selittään, että "hän sairastaa plääplääplää". voi vaan sanoo et hän on anorektikko/ diabeetikko, ja siitä ymmärtää heti mistä on kyse. no joo, menipä taas hankalaksi...
dementiaa sairastava on dementikko, on bulimikko, psykopaatti, masentunut, kehitysvammainen, jne... lista jatkuu loputtomiin....
Kokemuksesi hoidosta ovat ikäviä ja sanot, että paranit vasta kotona. Miksi et alkanut parantua kotona jo ennen sairaalaan joutumista?
Millainen hoito sinun mielestäsi on auttanut sinua? Millaisia ohjeita ja neuvoja voisit antaa hoitohenkilökunnalle tämän vaikean sairauden suhteen. Kaikki sairastuneilta ja varsinkin parantuneilta itseltään saatava tieto on arvokasta.
anoreksia on sairaus jonka parantumiseen ei kukaan ulkopuolinen voi vaikuttaa.ei sanomisillaan ei tekemisillään.parantumista voi toki tukea olemalla hellä ja turvallinen ihminen.syömisestä ei kannata sanoa mitään sillä muuten ruokahalu katoaa.parhaiten ruokahalu saadaan tulemaan takaisin kohtelemalla anoreksiaa sairastavaa aivan samalla tavalla kuin muitakin ihmisiä.hoidossa ei ole tärkeää toitottaa syömistä tai pakottaa syömään.tärkeintä on turva ja "äidillisyys",sillä saa jo paljon aikaan.pakottaminen,nälviminen,laihuudesta piikittely ym. pahentavat tilannetta.painonlaskusta ei pidä tehdä tuomittavaa asiaa.siksi en parantunut ennen hoitoa koska vanhempani pakottivat minut hoitoon,ottivat minut tosin hoidosta pois kun huomasivat kuinka huonoa hoito oli.takuu varmasti anoreksiasta tulee kroonista jos elämästä tehdään pelkkää ruokaa ja sen pakottamista.pian anoreksiaa sairastava ei enää mieti muuta kuin ruokaa ja pelkää sen pakottamista sekä ruuokailutilanteita koko ajan mielessään.hoitohenkilökunnan on turha yrittää vaikuttaa anoreksian kulkuun,tärkeää on kuunnella mikä sairaan mielestä olisi paras keino hänen tervehtymiseensä ja toteuttaa ne.jos ensimmäinen keino ei onnistu,koittaa seuraavaa jne.syömis tilanne pitää saada tehdä rauhassa eikä saa kytätä.parasta on ettei ennen tai jälkeen syömisen sano mitään syömisestä/ruuasta.syömis määristä ohjaaminen on parasta toteuttaa jokunen tunti ennen tai jälkeen ruokailun.jos sairas haluaa olla ruokailun jälkeen omissa oloissaan niin antaa olla,sinä aikana syömisen jälkeinen stressi hieman hälvenee.koska sairastavan energian tarve on todella suuri olisi hyvä jos sairaaloissa olisi mahdollista saada pienempiä annoksia suuremmilla kalorimäärillä.koska sairaala annokset monta kertaa päivässä ovat aivan liian suuria sillä energiamäärällä mitä sairastava tarvitsee painon nousuun.niitä ei jaksaisi syödä edes terve.läheisten ja ystävien pitää saada olla sairaan kanssa,muuten sairas vieraantuu kaverisuhteista.läheiset ovat sairastavan suurin turva ja tuki.jos tämä viedään anoreksia pahenee.sairaalassa olo jakso ei saisi olla kovin pitkä sillä kotiin meno ja läheisistä vieraantuminen normaaleissa olosuhteissa kärsii ja sen jälkeen kotona syöminen voi olla hyvin vaikee tai se ei onnistu ollenkaan.jos sairas sanoo haluavansa parantua,silloin hänen täytyy saada tehdä se rauhassa ja itsenäisesti.on myös tärkeää ettei jauheta mitä pitää,tai mikä on terveellistä syödä.useimmiten anoreksiaa sairastavat ovat hyvin persoja makeille ja suolaisille herkuille joten heidän pitäisi antaa syödä niitä jos he haluavat(ei tyrkyttää).on turhaa että pitää syödä sairaala annokset kun saman määrän energiaa sairas voi saada omista mieliteoistaan.jos hän haluaa syödä esim.leipää,jäätelöä,karkkia,pitzaa ym.olisi tärkeää yrittää toteuttaa yksilöllistä ruokasuunnitelmaa anoreksiaa sairastavan kohdalla ja kerätä päivän mittaan kalorit kokoon hänen mielestään helpoilla ruuilla.on tärkeää pitää jokaista yksilönä eikä yleistää ,sillä kaikilla ei ole samoja oireita.
mielestäni mikään hoito ei auttanut minua missään vaiheessa.itse olen prosessini käynyt ja itseni psyykannut terveeksi.hoitajilta/lääkäreiltä/psykiatreilta/fysioterapeuteilta ei tullut kuin loskaa niskaan.
Lähipiirissäni on 18-vuotias poika, jonka syömisistä olen ollut valtavan huolissani. On kurjaa kuulla, että ei oikein voi itse tehdä mitään - mutta kiva kuulla, että äidillisyys ja turvallisena aikuisena oleminen voi auttaa. Tuputtanut en ole ruokaa, vaan yrittänyt viedä usein ulos syömään mukaviin paikkoihin, usein siellä ruoka maistuu paremmin kuin kotioloissa.
Kiitos suur vastauksesta.