minä taas

Nyt kun olen täällä palstalla päässy vauhtiin, niin toinen asia mikä vaivaa. Eli joskus vuosia sitten mulla oli vl kaveri ja olin jotenkuten vielä itsekin mukana. Sittemmin lähdin liikkeestä ns. virallisesti ja kas, kas. Eipä saanut enää tähän ystävään mitään kontaktia. Sattumalta olimme muuttaneet samaan kaupunkiin ja päätin ottaa yhteyttä, koska en vielä silloin tuntenut sieltä ketään. Kaverini jaksoi ensimmäisen puhelun aikana vielä joten kuten esittää innostunutta, mutta lukuisista sopimisista huolimatta ei koskaan saapunut tapaamiseen. Päätin sitten itsekin lopettaa yhteyden pidon. Näinkö ihan OIKEASTI teitä nuoret ja vähän vanhemmatkin opetetaan? Mulla on ystävinä muslimeja ja ylipäätään hyvin eri kulttuureista tulevia ihmisiä. Heillä ei kuitenkaan ole tätä toimintamallia vaikka ehkä heihin enemmän ennakkokäsityksiä kohdistuukin. Nyt toivoisin asiallisia vastauksia ja kommentteja. Etenkin te lestadiolais nuoret(ja vanhat) voisitte kommentoida.
7437
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

miten suhtautua kanssaihmisiin!

Äänestä
  • epävirallinen kanta kuitenkin se, että ollaan mielummin vaan oman porukan kesken vaikka takana oliskin monen vuoden tuttavuus ei se enää paina, jos toinen ei ole enää vl. Myöntäkää pois.

    Äänestä

  • dalida kirjoitti:

    epävirallinen kanta kuitenkin se, että ollaan mielummin vaan oman porukan kesken vaikka takana oliskin monen vuoden tuttavuus ei se enää paina, jos toinen ei ole enää vl. Myöntäkää pois.

    Kyl se vähän noin menee ja sama juttu jos tulet ulkoapäin lestadiolaisuuteen kestää todella kauan että sinut hyväksytään joukkoon mukaan.

    Äänestä

  • jlggöhk kirjoitti:

    Kyl se vähän noin menee ja sama juttu jos tulet ulkoapäin lestadiolaisuuteen kestää todella kauan että sinut hyväksytään joukkoon mukaan.

    On se kumma, että sitten valitellaan, että kun "se ja se ei ole enää uskomassa ja voikun se ja se saisi parannuksen.. What the f***!? Ketä kiinnostaa enää palata takaisin jos ja kun suhtautuminen on kuitenkin skeptistä uutta tai "paluun tehnyttä" henkilöä kohtaan !!? Kertokaas se. Naurettavaa, sanon minä.

    Minulle on kuule käynyt samalla lailla, mut ainut ero on että itse vl :nnä yritän pitää yhteyttä ei vl:leihin kavereihin. Vaikkakaan en oo mikään "nipo"..niin tuntuu että on se niin p.irun hankalaa olla tekemisissä. Elämä on..

    Äänestä

pahan pelätään tarttuvan. Ei ole hyvä viettää aikaa paljon ei-vl:n kanssa. Koska usko on niin heikko ja maailma on niin houkutteleva. Mahtaa vl-sääntöusko perustua aika heppoisiin asioihin.
Eräs puhuja puhui kerran, ettei uskovaiset voi viettää päiviään esim.juoppojen tms. kanssa. Koska se alkaisi epäilyttää muita uskovaisia ja pahuus voisi tarttua tähän "pohjasakan" kanssa seurustelevaan uskovaiseen...

Äänestä
  • ..vietä päivääni juoppojen kanssa, saati muiden happopäiden. Hassua, että monet vl:ät, varsinkin puhuja sedät ajattelevat,että uskon jättäneet viettävät automaattisesti jotenkin sairasta tai kieroutunutta elämää.. Heh..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

dalida kirjoitti:

Nyt kun olen täällä palstalla päässy vauhtiin, niin toinen asia mikä vaivaa. Eli joskus vuosia sitten mulla oli vl kaveri ja olin jotenkuten vielä itsekin mukana. Sittemmin lähdin liikkeestä ns. virallisesti ja kas, kas. Eipä saanut enää tähän ystävään mitään kontaktia. Sattumalta olimme muuttaneet samaan kaupunkiin ja päätin ottaa yhteyttä, koska en vielä silloin tuntenut sieltä ketään. Kaverini jaksoi ensimmäisen puhelun aikana vielä joten kuten esittää innostunutta, mutta lukuisista sopimisista huolimatta ei koskaan saapunut tapaamiseen. Päätin sitten itsekin lopettaa yhteyden pidon. Näinkö ihan OIKEASTI teitä nuoret ja vähän vanhemmatkin opetetaan? Mulla on ystävinä muslimeja ja ylipäätään hyvin eri kulttuureista tulevia ihmisiä. Heillä ei kuitenkaan ole tätä toimintamallia vaikka ehkä heihin enemmän ennakkokäsityksiä kohdistuukin. Nyt toivoisin asiallisia vastauksia ja kommentteja. Etenkin te lestadiolais nuoret(ja vanhat) voisitte kommentoida.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu