Olen miettinyt, että voiko masennuksesta parantua, jos sen kanssa on oppinut elämään eikä tunne itseään sairaaksi?
Jos masennus on kestänyt vuosi kymmeniä, eikä "normaalista" itsestä ole mitään kuvaa, niin onko siitä edes järkevä yrittää parantua? Kaikista ahdistavinta on ne kaikki muutokset, mitä voi/tulee tapahtumaan. En millään jaksaisi sitä, että joudun rakentamaan kuvan itsestä uudelleen. En ole uskaltanut lääkitystäkään aloittaa vielä tuon takia ja siksi etten ole "oikeasti" sairas.
Vai onko masennuksessa sama kuin alkoholisteilla, parantua ei voi ennen kuin on myöntänyt sairautensa?
Muutenkin vähän vieroksun masennuksen hoitomenetelmiä, ainakin niitä jotka minulle annettiin. Kuukausi sairaslomaa ja resepti käteen. Lääkkeistä ei kerrottu oikeastaan mitään, eikä jatkosta sovittu mitään. Kyllä lääkäri sanoi, että olen vaikeasti tai keskivaikeasti masentunut, mutta ehkä se oli joku huono vitsi.. Tai sitten minun oikeasti odotetaan pärjäävän noilla. :S
Jos masennus on kestänyt vuosi kymmeniä, eikä "normaalista" itsestä ole mitään kuvaa, niin onko siitä edes järkevä yrittää parantua? Kaikista ahdistavinta on ne kaikki muutokset, mitä voi/tulee tapahtumaan. En millään jaksaisi sitä, että joudun rakentamaan kuvan itsestä uudelleen. En ole uskaltanut lääkitystäkään aloittaa vielä tuon takia ja siksi etten ole "oikeasti" sairas.
Vai onko masennuksessa sama kuin alkoholisteilla, parantua ei voi ennen kuin on myöntänyt sairautensa?
Muutenkin vähän vieroksun masennuksen hoitomenetelmiä, ainakin niitä jotka minulle annettiin. Kuukausi sairaslomaa ja resepti käteen. Lääkkeistä ei kerrottu oikeastaan mitään, eikä jatkosta sovittu mitään. Kyllä lääkäri sanoi, että olen vaikeasti tai keskivaikeasti masentunut, mutta ehkä se oli joku huono vitsi.. Tai sitten minun oikeasti odotetaan pärjäävän noilla. :S
Vastaukset 45
Vanhimmat
ole resursseja tavata hoito henkilökuntaa kovinkaan usein.Yksityisellä puolella voi käydä vaikka kerran viikossa psykiatrilla,jos on varaa.Ikävä kyllä usein hoito on resepti käteen,ja kerran kuussa keskustelemaan.
Eli, jos olet koyhä, et saa kunnon hoitoa. Jos ei voi opiskella ammattia ja saa työpaikkaa, ei ole oikeastaan mitään toivoja parantumisesta, sillä ei ole varaa hoidattaa itseään kuntoon.
Voi toki parantua ja paraneekin, mutta motivaatio pitää olla kohdallaan. On aika tuskastuttavaa 'parantaa' masentunutta joka on totaallisen vakuuttunut että ei tule missään tapauksessa paranemaan. Useinmiten asenne perustuu epävarmuuteen tulevaisuudesta. Ts. kun on tottunut olemaan masentuneena tuntuu se lopulta ainoalta oikealta olomuodolta, eikä mitään muuta olekaan. Parantuminen lähtee aina omasta itsesta.
Tarkasti miten?
Tarkasti ottaen omasta itsestä, niin että haluaa parantua, ihan oikeasti uskaltaa parantua, parantumisen edellytyksenä kun on käydä läpi niitä kurjia ja ikäviä vaiheita jotka ovat johtaneet sairastumiseen.
Kysy nyt ensimmäiseksi itseltäsi että haluatko parantua ja riippuen vastauksesta toimi sen mukaan.
koska masennus ei varsinaisesti ole niinkään sairaus kuin oire.
Masennus on oire, jonka taustalla piilee esim. jokin traumaattinen, käsittelemättä jäämnyt kokemus, joka aiheuttaa kroonista, matalan tason stressiä ja stressihormonin ylituotantoa.
Stressihormonin ylituotannon seurauksena serotoniini-, ja GABA-tasot laskevat aiheuuttaen masennuksen ja/tai ahdistuneisuuden oireet, usein paniikkihäiriön kera.
Ainoa tapa päästä masenuksesta eroon on kohdata sen aiheuttajat, olkoon ne sitten vanhoja traumoja, tai tämän hetken elämän sopimattomuus persoonallisuudelle.
Urakka ei ole helppo, olen tehnyt sen itse kahteen kertaan kun lääkityksestä ja terapiasta ei ollut mitään apua.
Pahin tapa yrittää masennuksesta ylös on lääkärien tuputtama kemiallinen lobotomia.
"Pahin tapa yrittää masennuksesta ylös on lääkärien tuputtama kemiallinen lobotomia."
Ei päde kaikkiin tapauksiin. Itse kärsin seitsemän vuotta syvästä masennuksesta, ja kävin kyllä terapiassa, eikä se vaikuttanut käytännössä mitään. Mutta kun sain lääkkeet, kesti vain muutama vaivainen viikko, ja aloin tuntea eläväni monen vuoden tauon jälkeen.
Lääkitystä on melkoisen vastuutonta verrata lobotomiaan. Joillekuille, kuten juuri itselleni, se oli se asia, joka pelasti minut, todennäköisesti jopa itseaiheutetulta kuolemalta, ja vieläpä päinvastoin kuin tuo menneiden aikojen surullinen toimenpide, herätti minut uuteen elämään - eikä suinkaan tehnyt minusta mitään zombia, mitään tahdotonta epäihmistä. Ehkä osa masennuksen hoitoon käytetyistä lääkkeistä sellaisen olotilan aiheuttaakin, mutta missään nimessä kaikkia lääkkeitä ei kannata niputtaa samaan kategoriaan. Jotkin lääkkeet oikeasti toimivat - riippuen ihmisestä tietenkin.
Olen törmännyt tuohon termiin "kemiallinen lobotomia" kyllä aikaisemminkin, ja aivan samoin se on aiheuttanut minussa jopa pienen vihanpuuskan, koska sen käyttäminen saattaa sulkea asiasta tietämättömiltä masennuksesta kärsiviltä sen ratkaisevan oven parantumiseen. Parempi olisi mainita nimeltä ne lääkkeet tai lääketyypit, jotka aiheuttavat ihmisessä sellaista tahdottomuutta ja mielen hitautta, kuin mitä termi "kemiallinen lobomia" antaa ymmärtää. Tarkkuutta siis kommentointiin, kiitos!
SSRI-"lääkkeitä" ... mutta toisaalta myös bentsot sopivat joukkoon hyvin.
SSRI-kemikaalit ovat lisäksi arvaamattomia, ne aiheuttavat osalle käyttäjistä väkivaltaisia psykooseja ja itsetuhoisuutta, etenkin aloituksen ja lopetuksen yhteydessä.
Itse näen järjellisempänä puuttua masennuksen *aiheuttajaan* kuin ryhtyä puoskaroimaan aivokemiaa sen oireitten hillitsemiseksi.
Myönnän tosin että "lääkkeistä" saattaa olla hyötyä joillekin siinä tapauksessa että ne katkaisevat lamaantumisen ja mahdollistavat raskaan sarjan terapeuttisen lähestymisen, tällöin lääkitys tosin ei saisi jatkua muutamaa viikkoa kauempaa riippuvuuden välttämiseksi.
Oikeilla terapeuttisilla metodeilla masennuksen itsehoidon perusteet oppii alle tunnissa, niiden soveltaminen ja teho riippuvat sitten henkilökohtaisista tekijöistä.
"SSRI-kemikaalit ovat lisäksi arvaamattomia, ne aiheuttavat osalle käyttäjistä väkivaltaisia psykooseja ja itsetuhoisuutta, etenkin aloituksen ja lopetuksen yhteydessä."
Arvelisin juttuja lukeneena ja kuulleena että tuo osa käyttäjistä joille se aiheuttaa mainitsemiasi oireita on pieni, todella pieni. Älä turhaan pelottele ihmisiä jotka miettivät lääkitystä.
"Itse näen järjellisempänä puuttua masennuksen *aiheuttajaan* kuin ryhtyä puoskaroimaan aivokemiaa sen oireitten hillitsemiseksi.
Myönnän tosin että "lääkkeistä" saattaa olla hyötyä joillekin siinä tapauksessa että ne katkaisevat lamaantumisen ja mahdollistavat raskaan sarjan terapeuttisen lähestymisen,"
Lääkkeen tarkoitus on tasoittaa mieltä jotta asioiden käsitteleminen helpottuisi. Suurimmalla osalla maseentuneista kun lienee enemmän mielialan suuria muutoksia kuin lamaantumista.
"tällöin lääkitys tosin ei saisi jatkua muutamaa viikkoa kauempaa riippuvuuden välttämiseksi."
Nykypäivän SSRI -lääkkeet eivät ole riippuvuutta aiheuttavia, ennen ne oli.
"Oikeilla terapeuttisilla metodeilla masennuksen itsehoidon perusteet oppii alle tunnissa, niiden soveltaminen ja teho riippuvat sitten henkilökohtaisista tekijöistä."
Pitää kyllä olla melkoinen superihminen jotta itsekseen pystyy käsittelemään masennuksen aiheuttaneeet asiat. Siksi terapia on erittäin hyvä asia!
Noin tästä asiasta pitää puhua; oikeilla nimillä ja tarkasti. Mitä tulee noihin mainitsemiisi lääketyyppeihin, voin suoraan sanoa, että minulla ei niistä ole kokemusta, ja ilmeisesti juuri sen takia olen suopeampi lääkitystä kohtaan yleisesti. Mutta nykyään on onneksi parempiakin lääkkeitä, ja jos se aivokemia on pielessä, niin nähdäkseni on ainakin armeliaampaa tarjota ihmiselle mahdollisuutta saada se kohdalleen; siihen ei mikään terapia yksin auta.
Mitä tulee tuohon masennuksen syyhyn tarttumiseen, on minun oman kokemukseni perusteella sanottava, että se ei aina ole ainoa avain parantumiseen. Itse käsittelin terapeutin kanssa juuri niitä syitä monta vuotta, mutta se ei auttanut. Tiedän täsmälleen, mistä masennukseni sai alkunsa, mutta edelleen, jos aivoissa eivät välittäjäaineet ole kohdallaan, ei mikään keskustelu tilannetta pysty korjaamaan. Siihen auttaa vain oikea lääkitys.
"lääkkeillä" on täyttä soopaa, se on pelkästään lääketeollisuuden markkinointipuhetta joka keksittiin 60-luvulla, kun kehiteltiin markkinointistrategiaa jolla saataisiin laillisesti myytyä metyylifenidaattia ja amfetamiineja käyttäytymishäiriöisille lapsille.
"Lääkkeet" eivät palauta välittäjäainetasapainoa, se saadaan aikaan vain kokonaisvaltaisesti oikeilla elämäntavoilla ja opettelemalla käsittelemään stressiä siten että sen ei anneta kasaantua krooniseksi.
Ei ole olemassa tietääkseni ainoatakaan tieteellistä "kovaa" näyttöä siitä että mielialalääkkeet kohottaisivat esim. serotoniinipitoisuutta aivoissa, kaikki on pelkkää teoriaa ja mainospuhetta.
Ei ole olemassa pillerillä toimivaa oikotietä kasvuun ja elämäntaitoihin, ne vaativat ihan oikeasti työtä. Kun ottaa huomioon miten luonnoton nykyihmisen elämäntapa on, käy täysin selväksi että "sopeuttamiskemia" on lääketeollisuuden nopeimmin kasvava kultakaivos.
arvaamattomampaa kuin LSD, vaikka uusien yhdisteiden kliinisistä kokeista "pestään" riskialtis potilasaines, tuloksia vääristellään ja salataan, on psykoosiriski silti ollut erään "lääkkeen" kohdalla pahimmillaan noin 6% luokkaa, jopa lääketehtaan omien, sisäisten dokumenttien perusteella.
Tyypillisessä SSRI-indusoimassa tragediassa lahdataan perhe ja sen jälkeen seurataan itse perässä. Amerikassa näitä on sattunut paljon, ehkä Suomessakin.
Eräs tuttavani joutui lopettamaan lääkityksen herättyään pari kertaa yöllä siihen että yritti kuristaa vaimonsa.
SSRI-lääkkeet *aiheuttavat* riippuvuutta ja vieroitusoireita vaikka tätä ei haluta markkinoiden menettämisen vuoksi tunnustaa. Ainoa myönnytys on että vieroitusoireita sanotaan näiden aineiden kohdalla "lopetusoireiksi".
Jos välittäjäaineiden tasapainotus on soopaa, mistä sitten johtuu mielialan tasapainottuminen?
ei ole soopaa mutta väittämä "lääkkeiden" tasapainottavasta vaikutuksesta on.
Mikä tahansa vaikuttaja joka alentaa stressihormonin tuotantoa, tasapainottaa automaattisesti välittäjäaineita.
SSRI-kemikaalien tasapainottava vaikutus perustuu enimmäkseen plaseboefektiin, niiden vaikutus ei kliinisissä kokeissakaan poikennut mitenkään olennaisesti kalkkitableteista.
Kaikki mikä kohdistaa aivojen huomion stressitekijöistä johonkin muuhun on palkitsevaa, vähentää stressihormonin eritystä ja kohottaa serotoniinin ja GABA:n pitoisuutta aivoissa.
Nykyisin tuntuu olevan ikään kuin muotia taistella kaikkea suurempaa vastaan, ihan vaikka vain periaatteen vuoksi; siitä tässä tuntuu olevan kysymys lääkefirmojenkin kanssa. Minä perustan näkemykseni vain ja ainoastaan omiin, hyvin myönteisiin kokemuksiini mielialalääkkeistä, ja siksi minulla ei todellakaan ole mitään syytä kapinoida sitä tahoa vastaan, joka mahdollistaa nykyisinkin minulle suht normaalin elämän vakaine ja miellyttävine tunnetasoineen. En suoraan sanottuna ymmärrä, mitä pahaa siinä on, että mahdollistaa omalta osaltaan lääkefirmojen toiminnan, joka itsessään tekee monen ihmisen elämästä elämisen arvoista. Onko se vain sitä periaatteellista kapinaa kaikkia vähänkin auktoriteeteilta kuulostavaa vastaan? Naurettavaa sellainen minun silmissäni ainakin on.
Lääketeollisuus on sentään olemassa auttaakseen ihmisiä. Totta kai ymmärrän, ettei sekään aina toimi, niin kuin pitäisi - mutta mitä järkeä on siitäkään huolimatta kehottaa ihmisiä kieltäytymään lääkityksestä, joka saattaisi hyvinkin pelastaa heidän elämänsä?
Minulle on aivan yksi hailea, miten lääkkeet vaikuttavat aivoissa; saavutettu positiivinen tulos on minulle ainoa merkitsevä asia. Sanon sen vielä kerran, että lääkitys teki sen muutamassa viikossa, johon viisi vuotta terapiaa ei kyennyt: antoi minulle uuden mahdollisuuden elämään. Siksi olen paljon mieluummin kiitollinen lääketeollisuudelle, kuin sitä parjaan perusteettomasti, kuten trendi tuntuu nykyisin kehottavan.
Mielenkiintoista on sinänsä, että elämässäni ei ollut mielestäni mitään erityistä vikaa, ennen kuin masennuin, joten periaatteessahan pelkällä terapialla olisi pitänyt pystyä vaikuttamaan mielialaani, jos sellaisella jotain vaikutusta vioittuneeseen aivokemiaan olisi. Mutta kun ei ole, niin ei ole. VAIN lääkitys auttaa, jos aivoissa on sellainen selkeä puutostila, kuin minulla oli.
Lääketeollisuus ei ole olemassa ihmisten auttamiseksi vaan rahan tekemiseksi osakkeenomistajille, siksi pyritään löytämään lääkkeitä jotka eivät paranna vaan hillitsevät oireita kun niitä käytetään koko loppuikä.
Aivoissasi *ei* ole minkään aineen puutosta jonka mielialalääke korjaisi, tuo on täyttä humpuukia jolle ei ole olemassa minkäänlaista tieteellistä näyttöä.
Jos valitset elämän pillerien tuella sen sijaan että kehittäisit itseäsi ihmisenä ja osaisit sopeutua omaan maailmaasi ilman mielenterveyden ongelmia, se on sinun asiasi. Itse olen oppinut käsittelemään stressiä sotkematta aivokemiaani keinotekoisilla kemikaaleilla.
En ole parjaamassa lääketeollisuutta, kerron vain joitakin faktoja jotka tuntuvat olevan tuntemattomia monille sen uhreille.
"SSRI-kemikaalien tasapainottava vaikutus perustuu enimmäkseen plaseboefektiin" mistäköhän tälläisen tiedon olet repäissyt. Jos sun mielestä SSRI lääkkeet on plaseboa ja vertaat kalkkitablettiin. Ot a kourallinen ssri-lääkkeitä niin kyllä pää piippaa sen verran, että pää salamoi ja todennäköisesti kuolet serotoniinimyrkytykseen. Mistä näitä tietäjiä oikeen sikiää.
Nythän on niin että jos et itse lääkkeitä tarvii niin ei se tarkoita etteikö niitä muut tarvitsisi.
Tyypillenen harha joka syntyy psyykkisesti epätasapainoisen henkilön päässä.
Sekoitetaan omat tuntemukset ja muidentuntemukset ja lisänä vielä jokin ylikorostunut uskomus omasta viisaudesta.
Lääketeollisuuden bisnes on törkeetä ja raivostuttavaa, sillä onhan lääketuotantoon sijoittaminenkin varmin tapa rikastua, vähitään ythtä hyvä kuin sotateollisuus.
Sijoitus odotukset eivät kuitenkaan poista mielenterveyden ongelmia, eivätkä ne todellakaan tee ihmisiä terveeksi. Tietysti on aina syytä miettiä milloin lääkitys on tarpeellista ja milloin ei. Nettipalstoilla lääkitysneuvot ovat kuitenkin täysin edesvastuuttomia ja lääkityksen suunnittelu ja sen tarpeellisuuden määrittelee lääkäri ja potilas yhdessä, ei joku ulkopuolinen 'tärähtänyt porvoonpuoskari'.
SSRI-kemikaalien ominaisuuksiin ja historiaan ennenkuin tulet soittamaan poskeasi.
Kun Prozacia testattiin, poistettiin ensimmäisen testivaiheen yhteydessä kaikki, jotka reagoivat plaseboon positiivisesti ja kaikki jotka saivat Prozacista ei-toivottuja vaikutuksia.
Lääketehdas totesi itse omissa sisäisissä muistioissa että lääke ei ollut oikeasti juurikaan plaseboa tehokkaampi.
koska olen ottanut oman elämäni omiin käsiini sen sijaan että heittäytyisin "sairauden" tahdottomaksi uhriksi ja lääketeollisuuden rahoittajaksi.
Hyvä että olet voinut ottaa elämäsi omiin käsiisi, niin moni muukin haluaisi tehdä omalle elämälleen. Mutta oletko ottanut sen täydellisesti omiin käsiisi vai kuvitteletko vain. Vaatii erittäin syvälle itseensä menemistä jotta se onnistuisi eikä varmasti kovinkaan moni siihen kykene, jos kukaan.
Jokainen on tahtomattaan jollakin tavalla sairauden tahdoton uhri. Jokainen sairaus aiheuttaa aina jossakin määrin tahdottomuutta.
Lääkkeet auttaa oireisiin, sen jokainen tietää. Miksi kuitenkaan kärsiä oireista kun niitä voi helpottaa. Jos joku tykkää itsestään niin paljon että haluaa helpottaa omaa oloaan, ei se ole sinulta pois. Anna muiden tykätä itsestään vaikka sinä et itsestäsi tykkäisikään.
Kuvitteletko kenties olevasi parempi ihminen, kun sanot ei lääkkeille? Ja kuka sinä olet minulle sanomaan, että en ole oman elämäni herra? Et tunne minua etkä elämäntilannettani, joten sinuna pitäisin turhat mölyt mahassani.
Juuri lääkkeiden avulla minä olen saanut oman elämäni hallintaan. Sinun kommentoinneissasi ei puolestaan ole tullut esille mitään sellaista, mikä voisi saman tehdä.
Minusta on suorastaan törkeää sanoa ihmistä, joka päättää ottaa helpotuksen elämäänsä toimivan lääkityksen muodossa, "sairauden tahdottomaksi uhriksi ja lääketeollisuuden rahoittajaksi". Minä en ole mikään uhri, vaan vahva ja tiedostava yksilö, joka tietää täsmälleen, mitä tahtoo elämältään. Lääketeollisuus on minulle paljon ennemmin hyvä, kuin ikävä asia, ja sinun kaltaisesi lääkkeiden vastustajat eivät minun päätäni käännä.
Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka vakavia mielenterveydellisiä häiriöitä olet onnistunut itseltäsi pois hoitamaan tuolla "oman elämäsi omiin käsiisi ottamisella". Tuskin edes tiedät, mitä on se masennuksen rankin muoto, psykoosista puhumattakaan - jotka kummankin olen itse läpikäynyt viimeisen yhdeksän vuoden sisään. Niitä ei kuule paranneta millään tahdonvoimalla! Sanon sen edelleen, että vain lääkitys auttaa noihin häiriöihin - eikä sen hyväksyminen tee ihmisestä piirun vertaa huonompaa, kuin sinä ilmeisesti luulet olevasi.
Muuten antaisin asian olla, mutta koska tiedän, miten tuollaiset lääkkeidenvastaiset kommentoinnit pahimmassa tapauksessa voivat tuottaa ylimääräistä tuskaa ne lukeville ja sinun kannallesi kallistuville ihmisille, on minun pakko jatkaa tätä taistelua heidän puolestaan.
Ja muuten, mistä ihmeestä revit sen "tietosi", että masennuksessa eivät aivokemiat olisi järkkyneet? Juuri siitähän siinä on kysymys!
että sinulla on itsetunto-ongelma, muuten et olisi käsittänyt sanomaani henkilökohtaiseksi hyökkäykseksi ja ryhtynyt vakuuttelemaan miten vahva olet ja miten hyvin sinulla on elämä hallussa.
Ehkä lapsuudenaikaisista traumoista johtuvat itsetunto-ongelmat ovat osa masennuksesi aiheuttajista, oletko syventynyt suhteeseesi vanhempiisi?
Elämä hallussa, näin sanovat huumausaineidenkin käyttäjät, elämää ei jakseta, ei osata ilman kemiallisia kainalosauvoja. Itse en osaa pitää tuollaista vahvuutena.
En vastusta lääkkeitä jois ne todella ovat toimivia, sopeuttamiskemikaalit johtavat liian usein siihen että ongelmia ei selvitetä, laastaroidaan vain oireita sen verran että voidaan ontua eteenpäin vuosikausien lääkekierteessä.
En ole väittämnyt ettei aivojen kemiallinen tasapaino ole järkkynyt masennuksessa, olen sanonut että SSRI-kemia ei ole oikea keino tuon tasapainon palauttamiseen.
Kroonisen stressin aiheuttama stressihormonin eritys saa aivojen neurotransmitteritasapainon järkkymään ja aiheuttaa ahdistusta ja masennusta oireina. Ne ovat ikäänkuin varoitusvalo joka kertoo jonkin olevan pielessä, SSRI-kemia sammuttaa joillakin tämän varoitusvalon mutta ei korjaa sitä perimmäistä vikaa eli kroonisen stressin aiheuttajaa.
mutta olen työstänyt läpi omia traumojani lapsuudesta asti sekä kulloistakin elämäntilannetta siinä määrin kuin olen kyennyt.
Tämänhetkisessä elämäntilanteessani on tekijöitä jotka ahdistavat minua mutta niiden korjaaminen johtaisi tilanteeseen joka ahdistaisi erittäin todennäköisesti vielä enemmän. Tyydyn siis siihen että saan ajoittain masista ja ahdistusta ja joudun työskentelemään niiden kanssa sen verran etteivät ne saa minusta yliotetta ja ala määräämään elämääni.
Itse olen tyytyväinen valintaani vaikka en varmasti olisi alunperin uskonut että minusta löytyisi sellaisia voimavaroja joilla voittaa vaikea, hoidolle resistentti masis.
Olen kuitenkin oppinut hallitsemaan itseäni siinä määrin että pystyn elämään täyttä elämää suurine tunteineen, osaan itkeä ja nauraa ja tuntea todella eläväni. Aina ei ole helppoa mutta en vaihtaisi tätä lääkkeiden tuomaan tasaiseen harmauteen kaikesta maailman kullasta.
Mitähän ihmeen marttyyrimussutusta toikin nyt taas on?
Joka ihmisellä on pettymysiä ja suruja elämässään, mutta ei se tee henkilöstä vielä varsinaisesti masennussairasta. Masennus sairautena on jo eri asia. Valitettavasti sanalla masennus kuvataan myös aivan arkipäiväisiä ja jokaiselle tuttuja tunnetiloja joita jokainen kokee eri elämänsä vaiheessa. Jospa vaikka matikankokeista tulee vaivainen 2 vaikka olisin kuinka panostanut kokeeseen, niin pettymyshän se on ja pahamielikin siitä tulee, mutta en nyt sen takia masennukseen sairastu.
pian 40 vuotta, tarkotin traumoilla lähinnä lapsena koettua pahoinpitelyä, alkoholismia, psykopaatti-isää jne.
Tällaiset asiat vaikuttavat itsetunnon kehittymiseen ja voivat toimia sellaisena jatkuvana taustastressinä joka sitten aiheuttaa masennukseksi kutsuttua oireilua.
Mietin tässä oletkohan sama henkilö jolle vastasin. Teksti on niin paljon erilaista kuin aiemmin.
Olet valinnut itseksesi selviämisen, se on varmaan sinulle se oikea tapa käsitellä asioita. Joku toinen on ehkä kokeillut samaa, tuloksena pahentunut masennus. Mitä silloin voi tehdä? Aloittaa lääkitys JA terapia. Sinun on ihan turha mollata lääkkeitä vaikka et itse niitä käytäkään. Meitä on monta jotka tarvitsemme niitä ja olemme kiitollisia että on helpotusta oireisiin.
Minusta on ihanaa, vaikka aluksi kummallista, ettei mielialat vaihdukaan rajusti. On paljon helpompi työstää asioita kun ei tarvitse miettiä mitä voin nyt työstää ettei mieliala painu lujaa maahan. Harmaudesta ei ole tietoakaan. Pystyy iloitsemaan ja suremaankin. Nauramaan ja jopa itkemäänkin, ilosta tai surusta. Pystyy rakastamaan ja vihaamaan. Pystyy siis tuntemaan kaikki ne tunteet mitä ilman lääkkeitäkin.
Nämä aineet ovat suistaneet kymmenet tuhannet ihmiset murhiin ja itsemurhiin, miljoonat ovat niistä riippuvaisia, suuri osa ehkä koko elämänsä ajan.
Onneksi ne sinulla tekivät sen mitä mainosmiehet kertovat niiden tekevän ja sait asiasi kuntoon =)
Minulla ei todellakaan ole mitään itsetunto-ongelmia. Minä vain tulkitsen kirjoitettua tekstiä siten, että näin tarpeelliseksi kertoa pari faktaa itsestäni.
Olen saanut kokea hyvin onnellisen lapsuuden, joten harhaan osuit tuollakin vihjauksella. Olen sanonut jo aikaisemmin, että tiedän tasan tarkkaan, mistä masennukseni sai alkunsa, ja sillä ei ole mitään tekemistä lapsuuteni kanssa. Eikä kyseessä ollut mikään minusta johtuva tekijä, joten turhaan yrität parjata minua ja läheisiäni.
On typerää verrata psyykenlääkkeitä huumausaineisiin. Mitä tekemistä niillä on muka keskenään? Tunnut edelleen halveksivan armotta lääkkeitä apunaan käyttäviä ihmisiä. Tiedä, että minä halveksin puolestani sinua, koska pyrit kääntämään ihmisten mielipiteen niitä vastaan, eli sulkemaan monelta tien masennuksesta selviämiseen.
Et vastannut minun kysymykseeni siitä, kuinka vakavia mielenterveyden ongelmia olet itse onnistunut hoitamaan tuolla omalla asennemuutokseen pohjaavalla "terapiallasi". Oliko kysymys liian kiusallinen, vai eikö sinulla ole siihen mitään sanottavaa?
Sanon sen vielä kerran, että edes sinä et kykenisi vaikeasta masennuksesta paranemaan ilman oikeaa lääkitystä. Se on fakta, jota sinun tuntuu olevan mahdotonta hyväksyä. Syvä masennus ON sairaus, ja sitä on mahdollista hoitaa sellaisena. Kysy vaikka keneltä lääkäriltä tai lääketieteen ammattilaiselta.
Oletko huomannut, että olet tässäkin ketjussa melkoisen yksin mielipiteinesi? Jokainen muu ymmärtää masennuksen oikeaksi sairaudeksi, ja moni on mitä ilmeisimmin kokenut sen aivan henkilökohtaisesti. En tiedä, jaksanko jankata samaa asiaa enää kovin montaa kertaa, kun kovaan päähäsi eivät selvät tosiasiat tunnu uppoavan sitten millään.
Minulla ei ole mitään syytä jatkaa tätä keskustelua, jos et pysty osoittamaan yhtäkään tapausta, jossa sinun "terapiasi" olisi parantanut ihmisen vakavasta masennuksesta. Usko jo hyvällä, että olet harhaisine ajatuksinesi niin väärässä, kuin vain voi olla.
se, että koet sinua vastaan hyökätyn vaikka kukaan ei ole edes vihjaissut että olisit jotenkin paha tms.
Huumausaineiden väärinkäyttäjät käyttävät huumausainetta jatkuvasti, he eivät pysty elämään normaalia elämää ilman aineita, sama ilmiö on nähtävissä mielialalääkkeiden käytössä.
Voisitko ystävällisesti osoittaa missä kohtaa ilmaisen halveksuntaa sellaisia ihmisiä kohtaan jotka valitsevat vaikeuksissaan oireiden käsittelemisen syiden eliminoimisen sijasta.
Olen onnistunut hoitamaan itseltäni vaikean, hoidolle resistentin masennuksen, yleisen ahdistuneisuushäiriön ja paniikkihäiriön.
Jouduin 100% työkyvyttömyyseläkkeelle näiden takia jo yli 20 vuotta sitten, olen ollut hoidettavana mielisairaalassa, kokeillut psykiatrin johdolla eri lääkkeitä, psykoterapiaa jne.
Minun tapaukseeni liittyi voimakas taipumus itsetuhoisuuteen josta paras esimerkki lienee kolari rekan kanssa yli 100 km tuntinopeudesta.
Paraneminen alkoi vasta kun lopetin terapian ja lääkityksen ja aloin kehittää omaa terapeuttista meditaatio- ja joogaohjelmaani.
Ensi alkuun tosin makasin noin 3 kk sängyssä peiton alla ja itkin, sängystä en noussut kuin tarpeilleni, en peseytynyt enkä vaihtanut vaatteita koko aikana kertaakaan.
Vuoden työskentely tuotti tuloksen, masennus + muut oireet olivat täydellisesti tiessään.
Masennus on merkki aiokemian tasapainon järkkymisestä jonka aiheuttaja on krooninen stressi ja sen aiheuttama stressihormonin liikatuotanto, sopivalla terapeuttisella toiminnalla on mahdollista lopettaa stressihormonin liikatuotanto, jolloin aivot hakeutuvat itse tasapainoon välittäjäaineiden tuotannon suhteen.
SSRI-kemia ei lisää puuttuvia välittäjäaineita, kuten populistinen teoria väittää, se vain muuttaa aivosolujen tapaa käsitellä niitä. Ne masiksen syyt on joka tapauksessa käsiteltävä jos aikoo oppia elämään ilman kemiallisia kainalosauvoja, edellyttäen tietysti että ko. aineet eivät ole vaurioittaneet välittäjäainejärjestelmää pysyvästi.
Yritätkö kenties kerjätä sääliä tuolla rekkajutulla? Minä pidän todella säälittävinä noin itsekkäitä tyyppejä. "Kunhan vaan itsellä on hyvä olla, muista viis". Hohhoijaa...
"Vuoden työskentely tuotti tuloksen, masennus muut oireet olivat täydellisesti tiessään. "
Tuota ei usko kukaan, älä edes sinä itse.
"SSRI-kemia ei lisää puuttuvia välittäjäaineita, kuten populistinen teoria väittää, se vain muuttaa aivosolujen tapaa käsitellä niitä."
Olet(?) aikaisemminkin sanonut jotain vastaavaa, missä fakta? Laita linkki kyseiseen tutkimukseen jos sellainen on tehty, muussa tapauksessa se on sinun mutua.
Onko sinulla todisteita masennuslääkkeiden aiheuttamista itsemurhista ja murhista? Jos niistä on tehty luotettava tutkimus niin haluaisin nähdä sen.
Ei minun tilani ole "mainosmiesten kertomusten" mukainen, se on itse koettu asia. Jos olet kokenut masennuksen tietänet ettei asiat tule hetkessä kuntoon. Kyllä tässä on vielä pitkä matka hyvään.
kun tuo poikanen niitä kyseli.
Minä en puhu uskonasioista, se on enempi pappien alaa, jos arvelet minua valehtelijaksi niin se ei todellakaan ole minulle mikään ongelma.
SSRI-aineiden vaikutuksista on kaksi virallista versiota, lääketeollisuus, joka näitä aineita valmistaa ja kauppaa kertoo juuri noin, aineet eivät lisää välittäjäaineiden määrää vaan estävät niiden takaisinoton solujen välitilasta.
Lääkärien mantra kuuluu "Sinulta puuttuu erästä kemikaalia aivoista ja tämä pilleri korjaa tilanteen."
Voithan käyttää internet-hakua ja tutustua itsekin puheenaiheeseen, tietoa löytyy vaikka millä mitalla.
jo siitä asti kun fluoksetiinia esitettiin hyväksyttäväksi Amerikassa, silloin lääketehdas salasi Saksalaisissa kliinisissä kokeissa sattuneet itsemurhayritykset ja itsemurhat. Saksassa aine todettiin täysin sopimattomaksi masennuksen hoitoon.
Myöhemmin on oikeuden päätöksellä tuotu esiin lääketehtaan oma sisäinen muistio jonka mukaan psykoosiriski aineella on 6% luokkaa vaikka kokeista oli jo alkuvaiheessa poistettu itsetuhoiset ainekset samoin kuin myös normaalikäytännön mukaan plaseboon suotuisasti ja tehoaineeseen epäsuotuisasti reagoineet potilaat.
Suurin piirtein kaikkien kouluammuskelujen takana on ollut masennuslääkkeiden käyttö. Myös selittämättömien väkivaltaisten perhemurhien ja itsemurhien takana on useimmiten mielialalääkkeen käytön aloitus, annostuksen vaihtaminen tai käytön lopetus.
Tyypillisimmillään psykoosi ajoittuu 1-2 viikon päähän käytön aloittamisesta.
Mielialalääkkeet on todettu murhien ym. tapausten aiheuttajiksi hyvin useissa oikeustapauksissa, yleensä lääketehdas maksaa kaikessa hiljaisuudessa miljoonakorvaukset kantajille siinä pelossa että asioiden julkisuuteen saattaminen pilaisi miljardibisneksen.
Allaolevassa linkissä pieni kokoelma näitä ... todellakin vain jäävuoren huippu.
http://www.ssristories.com/index.php
Jos mielialalääke katkaisee masiskierteen ilman psykoosia ja jos terapia tuottaa tulosta kuukausien aikana ja jos pääset lääkkeestä eroon ilman pahoja vieroitusoireita ja jos se ei ole vaurioittanut aivojasi pysyvästi, sinulla on syytä olla hyvin tyytyväinen. Omalla metodillani hoidin masennuksen ym. pois vuodessa.
Sinä OLET hyökännyt minua ja kaltaisiani vastaan.
Oletko sattumoisin huomannut teksteistäsi paistavan ylimielisyyden lääkkeitä käyttäviä kohtaan? Jos et, suosittelen lukemaan omat sepustuksesi pari kertaa läpi ja miettimään, kuinka tuollainen lääkityksen merkityksen aliarviointi loukkaa meitä, joille siitä on ollut selvästi korvaamatonta apua.
"Minä en tarvitse näitä lääkkeitä koska olen ottanut oman elämäni omiin käsiini sen sijaan että heittäytyisin "sairauden" tahdottomaksi uhriksi ja lääketeollisuuden rahoittajaksi."
Ymmärrätkö, kuinka tuo loukkaa minunlaistani? Sinä väität aivan suoraan, että koska myös minä käytän lääkkeitä, en ole oman elämäni herra, ja että myös minä kuvittelen sairauteni, koska et edes tunnusta masennuksen olevan sairaus. Toisaalta väität, että lääkkeillä hallittu elämä on jotenkin huonompi ja tekee ihmisestä "uhrin". Ja vielä tahdottoman! Jos et sen vertaa kykene analysoimaan tekstejäsi, ennen kuin ne päästät julkisuuteen, ei minulla riitä sinulle edes sääliä.
Jos tuo lainaus ei ollut sinun mielestäsi suora hyökkäys meitä lääkkeitä käyttäviä kohtaan, niin etpä ilmeisesti hallitse sanojasi.
Seuraava ei ollut osoitettu minulle, mutta kylläkin pisti silmääni:
"Nämä aineet ovat suistaneet kymmenet tuhannet ihmiset murhiin ja itsemurhiin, miljoonat ovat niistä riippuvaisia, suuri osa ehkä koko elämänsä ajan."
Lähde?
"Onneksi ne sinulla tekivät sen mitä mainosmiehet kertovat niiden tekevän ja sait asiasi kuntoon =)"
Meitä, joita nuo lääkkeet ovat auttaneet, on kuule aivan riittävän paljon todistamaan, että niistä on hyötyä masennuksen hoidossa - ilman mitään tahdottomuutta tai "uhrin" asemaa.
"Mielenkiintoinen reaktio, näyttää siltä että sinulla on itsetunto-ongelma, muuten et olisi käsittänyt sanomaani henkilökohtaiseksi hyökkäykseksi ja ryhtynyt vakuuttelemaan miten vahva olet ja miten hyvin sinulla on elämä hallussa."
Tämäkö ei muka ole henkilökohtainen loukkaus? Tulkitsit sanani tyystin väärin ja alat heitellä suoranaisia herjoja.
"Ehkä lapsuudenaikaisista traumoista johtuvat itsetunto-ongelmat ovat osa masennuksesi aiheuttajista, oletko syventynyt suhteeseesi vanhempiisi?"
Tyypillistä ennakkoluuloihin ja kalkkiutuneisiin virheellisiin asenteisiin perustuvaa kyökkipsykologiaa. Laajentaisit näkemystäsi näistä asioista, niin ei tarvitsisi heti hyökätä toisen yksityiselämän kimppuun syyttä.
"Elämä hallussa, näin sanovat huumausaineidenkin käyttäjät, elämää ei jakseta, ei osata ilman kemiallisia kainalosauvoja. Itse en osaa pitää tuollaista vahvuutena."
Tämä on jo törkeää: vertaat minua ja kaltaisiani narkomaaneihin. Sanotko saman vaikkapa syöpäsairaalle? Hänkin on sinun näkemyksesi mukaan mitä ilmeisimmin heikko ja huonompi ihminen, kuin sinä, oi kaikkitietävä ja -voipa syyttäjä.
Et tunnu ymmärtävän, että sinä olet yksi erillinen yksilö, joka näkee asiat aivan yhtä subjektiivisella tavalla, kuin minä tai kuka tahansa muukin. Sinä et tiedä kaikkea, vaikka rivien välistä sellaisen asenteen aistinkin. Jopa tuo, että kutsuit minua "tuoksi poikaseksi" kertoo hyvin paljon ylimielisyydestäsi.
Vielä:
"Paraneminen alkoi vasta kun lopetin terapian ja lääkityksen ja aloin kehittää omaa terapeuttista meditaatio- ja joogaohjelmaani."
No nyt alkaa polttaa! Vai että ihan meditaatio- ja joogaohjelma! Niillähän onkin varmasti tieteen tuki takanaan! Oletpa onnistunut hyvin pettämään itsesi. Kohta varmasti väität, että ihmisellä on jokin erillinen sielu!
"Vuoden työskentely tuotti tuloksen, masennus muut oireet olivat täydellisesti tiessään."
Lainaan erästä toista jo kommentoinutta:
"Tuota ei usko kukaan, älä edes sinä itse."
Samaa mieltä olen minäkin.
"Masennus on merkki aivokemian tasapainon järkkymisestä jonka aiheuttaja on krooninen stressi ja sen aiheuttama stressihormonin liikatuotanto, sopivalla terapeuttisella toiminnalla on mahdollista lopettaa stressihormonin liikatuotanto, jolloin aivot hakeutuvat itse tasapainoon välittäjäaineiden tuotannon suhteen."
Ymmärtänet - tai sitten et - että masennus johtuu eri ihmisillä eri syistä. Esimerkiksi minulla sen syy ei loppuvaiheessa ollut lainkaan mikään sellainen, joka olisi "sopivalla terapeuttisella toiminnalla" ollut hoidettavissa. Tajua jo se, että minä tiesin kaiken aikaa, mistä masennukseni oli lähtenyt liikkeelle, mutta mikään terapia ei siihen pure, jos se aivokemia on pielessä! Se, mitä sinä olet kokenut, ei siksi ole lainkaan yleistettävissä. Jos sinä olet saanut aivokemiasi tasapainoon ties millä joogalla, niin se EI päde ratkaisukeinona missään tapauksessa kaikkiin ihmisiin. Ei, vaikka niin kuvittelet. Eihän lääkityskään toiminut sinuun - miksi siis meditaatio tai jooga toimisi kaikkiin muihin? Älä yritä tuputtaa omaa henkilökohtaista näkemystäsi ainoana oikeana ratkaisuna niille, joita voi tosiasiassa mitä todennäköisimmin auttaa vain lääkehoito.
heikosta itsetunnosta, loukkaantuminen on mielenkiintoinen ilmiö, koet että *aikomukseni* on loukata siksi että heikko itsetuntosi sai kolauksen mielipide-eroavaisuuden vuoksi.
Ihmisten aivot toimivat hyvin pitkälle samalla tavalla, eivät ehkä aivan täysin mutta tarpeeksi samalla tavalla että voidaan turvallisesti todeta tehokkaa terapian vaikuttavan välittäjäainetasoihin suotuisasti. Se terapian tehokkuus sitten on muuttuja joka on punnittava jokaisen ihmisen suhteen tapauskohtaisesti.
Etkö vieläkään ymmärrä vertausta narkomaaneihin, siinä ei ole mitään arvosisältöä, pelkkä fakta, kumpikaan ryhmä ei voi elää normaalia elämää ilman aineitaan.
Et taida oikein pysyä kärryillä, masennusoireet johtuvat lääketieteen mukaan kaikilla samoista neurotransmitterien epätasapainosta. Epätasapaino johtuu stressihormonin liikaerityksestä ja vasta tämä sitten johtuu jokaisella henkilökohtaisista syistä.
Miksi SSRI-aineet helpottavat, nehän eivät oikeasti ole farmakologiselta lähtökohdalta sen tehokkaampia kuin plasebokaan?
Ehkäpä lääkärillä käynti ja avun saamisen terapeuttinen vaikutus selittää tämän, myös näiden aineiden sivuvaikutus saattaa saada ihmisen uskomaan että hän on saanut kemiallista apua ja plaseboefekti taittaa stressiltä pahinta kärkeä siten että aivot hakeutuvat tasapainoa kohti.
Mielialalääkkeiden tehottomuudesta ja vaaroista on olemassa tutkimuksia ja artikkeleita pilvin pimein, tutustu niihin ja koeta rauhoittua hieman, stressi ei takuulla tee sinulle mitään hyvää =)
Kerroit, että olet ollut pitkään 100 % työkyvyttömyyseläkkeellä.
Oletko nyt tervehdyttyäsi kyennyt palaamaan myös töihin?
toivuin -88 kesällä, en palannut työelämään, kouluttamattomalle ei ollut juurikaan mitään tarjolla pikkukaupungissa. Perustin sen sijaan oman yrityksen joka meni nurin talouslaman myötä.
Masennus/ahdistus/paniikit palasivat vasta -99, siihen mennessä olin toiminut yrittäjänä kahteen otteeseen, toisen firman lopetin kun muutin eri puolelle maata, firma oli sidoksissa paikkakuntaan.
Toisen masennuskauden selvitin käyttämällä bentsoja paniikkeihin, mielialalääkkeitä en suostunut käyttämään vaikka arvauskeskuspuoskarit yrittivät pakottaa niihin jopa uhkailemalla pakkolähetteellä mieleisairaalaan lääkeaineiden väärinkäyttäjänä, olin tuossa vaiheessa pudottanut Xanorin annoksen 3½ mg:sta 2 mg:n.
Pari vuotta sitten lopetin Xanorin kokonaan ja siirryin luontaisvalmisteisiin, tilanne on hallinnassa.
Palkkatyö ei vieläkän ole käynyt mielessä, pientilallisena on hyvä elellä ja eläke pitää juuri ja juuri hengissä.
En ole koskaan pitänyt auktoriteeteista, johtunee isästäni, joka oli autoritäärinen harrastelijapsykopaatti. Olen kuitenkin kantanut oman korteni kekoon yhteiskunnan hyväksi aktiivityöelämän lakattua yrittäjänä ja muutamilla muilla aloilla.
Kuten itsekin toteat: kun on sopeutunut masennukseensa, siitä ei haluaisi enää luopuakaan.
Krooninen masennus on tuttu ja turvallinen tapa elää (oikeammin: "elää").
Mutta jos/kun itse myönnät, ettei masennus-identiteetti ole terve ja oikea elämisen muoto, sinun on mahdollista parantua. Sinun on ponnisteltava oppiaksesi reagoimaan ei-masentuneesti (s.o. toimimaan kuten terveet) ja koko elämisen on muututtava. Tottakai tämä on rankka haaste lamaan jumittuneelle mielelle ja vaatii paljon henkistä energiaa. Toisaalta on hyvä merkki ja antaa toiveita onnistumisesta, että et ole suostunut lääkehörhöksi, vaan kykenet tsemppaamaan olosi edes siedettäväksi ilman douppausta.
Kuten muutkin ovat kirjoittaneet: olisi tärkeä tunnistaa masennuksensa todellinen syy/syyt, ja alkaa kehittämään uutta, tervettä identiteettiä siitä käsin. Esim. jos masennus johtuu näköalattomuudesta nykyisessä konkreettisessa elämäntilanteessa --> ala suunnitella muutoksia; millainen elämä, missä, olisi sinusta Elämisen arvoista, nautittavaa?
...
Kuinka tyhmä ihminen voi olla ? Tottakai voi parantua.
Sanon itseni irti tästä keskustelusta, koska se ei näemmä johda mihinkään. Aikani on muutenkin tiukilla, eikä minulla ole mielenkiintoa jatkaa lääkkeidenvastaisen propagandan paljastamista ja vastustamista päivästä toiseen. Minulla on paljon parempaakin tekemistä.
Toivon vain, että jokainen ajattelisi asiaa omilla aivoillaan, eikä hylkäisi kokeilematta mitään vaihtoehtoa masennuksen parantamiseksi. Lääkityskin kun on - sinnikkäästä vastustavasta propagandasta huolimatta - hyvin varteenotettava vaihtoehto, jos tahtoo elämänsä kuntoon ja mielialansa jälleen normaaliksi. Onneksi tämän ketjun kirjoittelusta käykin ilmi, että ilmeisesti suurin osa ihmisistä ymmärtää käyttää omaa järkeä siinä, mitä tulee lääkitykseen. Antakaa sille edes mahdollisuus. Kokemuksestani voin sanoa, että siitä voi olla merkittävää hyötyä.
Avarakatseisuutta, ihmiset! Sitä tarvitaan, jos aikoo selvitä masennuksesta voittajana. Siitä VOI parantua, kuten muistakin sairauksista. Usein se ei vain onnistu ilman apua. Hakekaa siksi apua; se voi koitua pelastukseksenne.
Kiitos kaikille vastaajille! Hyvä että tästä on syntynyt keskustelua. :)
Olen tässä muutaman päivän taustaillut ja miettinyt tuota lääke-hommaa. Ehkä minun vaan pitää sitä kokeilla, kyllä kai sen voi lopettaa jos siitä ei mitään hyötyä olekaan..? Voihan olla että se auttaa tai sitten ei. Nähtävästi sitä ei voi ennalta tietää, kuinka käy. Ja kun nuo BDI-testin pisteet ei näytä laskevan, vaikka olo tuntuukin ihan normaalilta tai no normaalilta ja normaalilta. Mitäpä minä edes normaalista tiedän. :)
Lääkärikin sanoi että oireet voivat pahentua ennen kuin olo parenee. Juuri nyt minulla ei ole enää kuin reilu viikko töihinpaluuseen. Ei minulla ole aikaa sairastella kaikkia oireita (pahoinvointia ym.), niin taitaa tuo aloitus siirtyä joksikin aikaa, muutamaksi kuukaudeksi-vuodeksi, siihen asti kunnes töissä tulee sopiva tauko.
Tunnen jo nyt niin suurta syyllisyyttä poissaolostani, etten enää kehtaa olla sairaana. Vaikka tosin eipä tähän taida voida kovin paljon itse vaikuttaa, en minä tätä oloa itselleni halunnut alunperinkään. Mutta onneksi osaan suurimmaksi osaksi peittää pahan olon muilta, ainakin siksi kahdeksaksi tunniksi.
Kiitos vielä erisyisesti sinulle Tuulenruhtinas, olet kirjoittanut todella hyviä viestejä. :)
Osaan onneksi, ehkäpä keskivertoa paremman, kriittisen lukemisen taidon, enkä usko ihan kaikkea mitä luen, varsinkaan anonyymien kirjoittamia juttuja "tieteestä" ja "tutkimuksista".
aina ja varsinkin kun on kyse omasta terveydestä.
Ei pidä uskoa pelkkää lääkekielteisyyttä mutta ei myöskään lääkkeiden tuputtajia, käytä Internet-hakuja ja perehdy itse lääkkeiden hyötyihin ja haittoihin.
Kokeile googlettaa esim "ssri induced psychosis murder suicide" tai "ssri warning".
Kaikille SSRI-kemikaaleille on suositeltu amerikassa varoitus niiden aiheuttamasta itsetuhoisuudesta alle 24 vuotiailla käyttäjillä. Varoitukset ovat voimassa myös Suomessa.