Hei,
onkohan mulla kohtalotovereita? Sain keväällä ms-diagnoosin ja meillä on ihana 4-v. lapsi. Nyt ollaan alettu miettiä toista lasta, mutta kun ei oikein uskalla. Mulla on ollut aika paljon ns. fatiikkia eli tosi kovaa uupumusta, joten pelkään, etten jaksaisi lasta hoitaa, kun on omakotitalokin yms. Ja työ on mulla vaativan laatuista. Lisäksi raskauden jälkeen on kuulemma suurentunut riski saada ns. pahenemisvaihe, jota pelkään.
Toisaalta pitäisi olla iloinen tästä yhdestäkin terveestä lapsesta, jonka kanssa pääsee jo aika helpolla. Toisaalta yhtään ei helpota sellaisten ihmisten, jotka mun sairaudesta ei tiedä, utelut tyyliin "koskas se toinen lapsi teille tulee?" jne. :(
onkohan mulla kohtalotovereita? Sain keväällä ms-diagnoosin ja meillä on ihana 4-v. lapsi. Nyt ollaan alettu miettiä toista lasta, mutta kun ei oikein uskalla. Mulla on ollut aika paljon ns. fatiikkia eli tosi kovaa uupumusta, joten pelkään, etten jaksaisi lasta hoitaa, kun on omakotitalokin yms. Ja työ on mulla vaativan laatuista. Lisäksi raskauden jälkeen on kuulemma suurentunut riski saada ns. pahenemisvaihe, jota pelkään.
Toisaalta pitäisi olla iloinen tästä yhdestäkin terveestä lapsesta, jonka kanssa pääsee jo aika helpolla. Toisaalta yhtään ei helpota sellaisten ihmisten, jotka mun sairaudesta ei tiedä, utelut tyyliin "koskas se toinen lapsi teille tulee?" jne. :(
Vastaukset 4
Vanhimmat
En osaa sinua neuvoa tilanteessasi, mutta kerron oman tarinani, jos siitä olisi apua sinulle.
Itse sain diagnoosin 2001, ja silloin ajattelin, että koskaan en hanki lapsia. Kummallisesti se mieli kuitenkin muuttui, ja sain ensimmäisen lapseni vuonna 2003. Tätä lapsen saantia seurasi pahenemisvaihe, minun kohdallani näköhermontulehdus, joka vei näön vasemmasta silmästa kokonaan, palautui, mutta ei täydelliseksi, kuitenkin riittäväksi, jotta sain ajokorttini pitää.
Tässä välissä aloitin betaferon-hoidon, joka jäi tauolle alkaessani odottaa toista lasta, joka syntyi viime vuonna 2006. Kahden lapseni välissä olin myös töissä puolitoista vuotta. Odotusaika meni hyvin, kuten ensimmäisenkin kohdalla, pahenemista ei kohdalleni tällä kertaa sattunut.
Tällä hetkellä odota kolmatta, jonka pitäisi syntyä tammi-helmikuun vaihteessa.
Viimeisin varsinainen pahenemisvaihe kohdallani oli siis tuolloin vuonna 2003.
Itse olen luottanut omaan jaksamiseeni,väsymys silloin tällöin painaa, mutta vaikea sanoa, johtuuko fatiikista vai noista kullanmuruista :)
Oma äitini on pyörätuolissa, samoin erään tuttavani, joten olen kyllä elämässäni huomannut, että ei se pelkkä hyvä fyysinen terveys ole tae hyvälle vanhemmuudelle, eikä sen puute ole välttämättä este hyvällä vanhemmuudelle.
...pyöritellyt toisen lapsen hankintaa kauan. Meillä on yksi kohta 9- vuotta täyttävä lapsi, MS puhkesi synnytyksen jälkeen. En ole uskaltanut toista hankkia pahenemisen ja jaksamisen pelon takia. Parin vuoden kuluttua täytän jo 40, että viimeiset ajat on käsillä, luulen että meidän lapsiluku jää yhtee niin surulliselta kuin se kuulostaakin.
Samoja asioita olen minäkin miettinyt ja päätin uskaltaa. Kyllähän tämä arki raskaampaa kahden pienen lapsen kanssa on kuin yhden (lapsillani on ikäeroa 2v6kk) mutta olen iloinen siitä että uskalsin =) ja haaveilen vielä kolmannestakin.
Sinun kannattaisi keskustella lääkärin kanssa vauvahaaveistasi ja peloistasi. Minä olen useammankin lääkärin kanssa aiheesta puhunut ennen kuin olen uskaltanut ensimmäistäkään raskautta. Ensimmäiset ms-oireet minulla oli lähes 10 vuotta esikoisen syntymää ja pitkään kuvittelin että minun pitää jäädä taudin takia lapsettomaksi.
Pahenemisvaiheet minulla on tulleet n. vuoden kuluttua synnytyksestä kummallakin kerralla, mutta tiedän että huonomminkin olisi voinut käydä. Olen ajatellut niin, että jos pahenemisvaihe on tullakseen niin se tulee vaikkei minulla lapsia olisikaan. Pahiksen aikana olen tietysti tarvinnut lastenhoitoapua ja onneksi sitä on ollut saatavilla.
Fatiikkia minullakin on ollut ja nuoremman lapsen vauva-aikana sainkin apua jaksamiseen neuvolan kautta. Avunsaantimahdollisuuksia voi tietysti kysellä neuvolasta jo silloin kun harkitsee raskautta. Eri kunnissa kun on erilainen politiikka noidenkin asioiden suhteen.
Meillä käy siivooja kerran kuussa, sillä en halua vetää itseäni piippuun kotitöiden tähden. Itse siivoilen sen mitä jaksan ja ehdin ja päivisin syön lasten kanssa usein eineksiä. Töihin en suunnittele palaavani ennen kuin lapset ovat vähän isompia. Olen siis laittanut suurelta osalta muut velvoitteet syrjään pikkulapsiajaksi ja pidän nyt tärkeimpänä tehtävänäni lasten hoitamista.
Oletko ajatellut, että ok-talon hoitaminen ja vaativa työ voivat jossain vaiheessa olla liian raskaita sinulle vaikka et saisikaan toista lasta.. tai vaikka et olisi saanut ensimmäistäkään.. tai vaikka sinulla ei olisi mäsää?
Oikeasti ei kannata liikaa miettiä tulevaa sitä mitä ehkä saattaa tulla. Saattaahan se mennä niinkin että porskutat hyvässä kunnossa vielä mummona.
Minulle eräs neurologi sanoi kun vauvahaaveita pohdin, että "ei kannata tehdä itsestään sairaampaa kuin todella on".
Minulla itselläni on 3 ihanaa ja suloista lasta vaikka sairastankin ms-tautia. Jos itsestäsi tuntuu siltä että haluaisit vielä toisen lapsen niin suosittelen lämpimästi! Sinä itse tiedät jaksatko kahden lapsen kanssa sairaudestasi huolimatta. Itselleni sanottiin ettei saisi edes miettiä lapsia mutta otin riskin kaikesta huolimatta ja olen onnellinen siitä!Jokaisella meistä on erilainen tauti ja vain sinä sydämessäsi tiedät mikä on oikein! Mieti ja pohdi rauhassa miltä sinusta tuntuu ja tee niin...