Erostamme on jo vähän aikaa.
Hän lopetti suhteen, jonka tiesi loppuvan surullisesti hänen itsensä takia. Hän pelkää sitoutumista, jopa niin paljon, että ajatus normaalista suhteesta sai hänet perääntymään.
Minä rakastan häntä yhä, enkä osaa siirtyä eteenpäin. Yleensä me "nuoremman sukupolven tytöt" tunnumme löytävän heti lohdutusta jostain, mutta minä vain märehdin, unelmoin saavani hänet takaisin, ahdistun yksinäisyyteeni ja rakkauteeni jota en saa tukehtumaan.
En halua luovuttaa, mutta tiedän ettei juttumme ikinä onnistu.
Noidankehä?
Hän lopetti suhteen, jonka tiesi loppuvan surullisesti hänen itsensä takia. Hän pelkää sitoutumista, jopa niin paljon, että ajatus normaalista suhteesta sai hänet perääntymään.
Minä rakastan häntä yhä, enkä osaa siirtyä eteenpäin. Yleensä me "nuoremman sukupolven tytöt" tunnumme löytävän heti lohdutusta jostain, mutta minä vain märehdin, unelmoin saavani hänet takaisin, ahdistun yksinäisyyteeni ja rakkauteeni jota en saa tukehtumaan.
En halua luovuttaa, mutta tiedän ettei juttumme ikinä onnistu.
Noidankehä?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Alussa saattaa olla vaikeaa hyväksyä tosiasiat, eli sen, että suhde ei jatku vaikka kuinka toivoisi. Samaa asiaa kaikki aina toitottaa, eli anna ajan kulua ja sure oma aikasi. Kyllä sinä vielä toivut. Ja kyllä sinä löydät vielä jonkun muun, vaikka tällä hetkellä et tahdo ketään muuta.
Anna tunteillesi aikaa ja usko parempaan huomiseen:)
ylläpitoon. Ole itsekäs, jos se sitä vaatii. Tee asioita, joista nautit ja joista olet aina haaveillut. Leiki ajatuksella, että sanot "ei", kun hän palaa. Rakasta itseäsi ja elämää... kyllä se siitä.
kuinka epänormaali teidän suhde sitten alussa oli, kun neitokainen perääntyi vasta sitten kun tuli ajatus normaalista suhteesta? olisit sitten hitto jatkanut epänormaalia suhdetta jos kerran olisit hänet halunnut pitää. täällähän nyt yks jos toinen sitoutumiskammoiseen törmännyt ja sitten itketään niiden perään, kiertäkää ne kaukaa jos ette osaa tälläisten kanssa olla, mutta mistäs sen voi tietää kuka on ja kuka ei, no hemmetti kysykää joltain toiselta nehän ne asiat aina parhaiten tietää kuin hlö itse.
Pakko mainita, että jos toinen ei halua kammonsa takia jatkaa suhdetta, onko kohteliasta pakottaa sitä henkilöä sellaiseen jota eniten rakastaa?
Minä haluan ettei häntä ahdista ja sen takia hyväkstin tämän. Koska olisinko osoittanut rakkauteni pakottamalla hänet ahdistumaan?
Aika urheata täytyy sanoa. Jos olisin todella rakastunut, olisin varmasti niin itsekäs että haluaisin pitää sen toisen vaikka väkisin. Ikuisesti rakkaastaan luopuminen ei tulisi kuuloonkaan. Väärinhän se olisi.
Urheata tai jopa marttyyrimaista :) Rationaalisesti ajateltunahan se menee juuri noin, ettei yritä vangita toista. Ihmettelenpä yleensäkin näitä sitoutumiskammoisia... Onko olemassa ns. sitoutumiskammo, vai onko kyseessä vain tekosyy, joka oikeuttaa jättämään toisen sen jälkeen kun on tältä saanut mitä halusi?
Ei ainakaan mun kohdalla..nyt jo 1,5v takana märehtimistä ja ikävää.. :(
Olisko mahdoton ajatus läheteä rohkeasti toisiin kuvioihin, hankkia uusia harrastuksia, käydä treffeillä, leffoissa ja näin pois päin.. kohta huomaa, ettei kaipaakkaan, ja omat siivet kantaa taas! aika-ajoin me kaikki kaipaamme joitain, vaan kun asiat on ottaneet aikansa, ja niiden kanssa on ns sinut.. niin kyllä se elo voittaa ja alkaa taas maistumaan :) trust me!