tämäkin vielä!

Kovasti keskustellan tästä ulkoisesta olemuksesta "maallisesta" musiikista etc. Mutta! Kuinka esim. lestadiolaiset afrikassa? Jo näihin kulttuuerihinkin kuuluvat isot korut korvissa ja rytmikäs musiikki sekä tanssi. Eikö se ole ristiriidassa suomen vl-oppien kanssa? Nämä edellämainitsemani asiat ovat puhtaasti heidän kulttuuriaan, ei mitään "lihallista" kuten täällä näistä asioista kieltäytymistä kai perustellaan. Tai ajatellaanpa vaikka islamia, joka on jossain määrin vielä tiukempi uskonto. Myös heidän kulttuuriinsa kuuluu vahvasti musiikki. Ja vaikka muslimi naiset saattavat julkisesti peittää itsensä, niin kotona miestensä edessä he voivat pukeutua kalleimpaan Pradaan tai Cucciin ja laittaa itsensä todella kauniiksi meikeillä ja koruilla. Pitäisiköhän lestadiolaisten ottaa sama linja? Eli jos vl- saarnamies käy käännyttämässä jonkun heimon Afrikassa, oletetaanko että he luopuvat satoja vuosia vanhasta kulttuuriperinnöstään, johon kuuluu esim. musiikki ja omat tanssit ja koristautuminen? Mun mielestä uskonto on hyvä asia, mutta jos sen perusteella tuhotaan kulttuuria ja sen perintöjä niin ei hyvä, ei!
2327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Monesti saa sellasen kuvan että vanhoillislestadiolaisuus olis levinnyt ympäri maailman, kun lippurivistö lisääntyy.

Täähän on just sitä, että yritetään just vakuuttaa että oikein ahkerasti tehdään lähetystyötä ja uskomme leviää ympär' maailmaan kuin kulovalkea!

Todellisuudessa se menee vähän niin, että joku suomalainen vl-au-pair on alkanut seurustelee jonkun albanialaisen kanssa ja sitten sanotaan, että no niin usko levis nyt albaniaan asti ja ei kun lippu salkoon! Ja Päivämies hehkuttaa seuraavassa numerossa Albanian uskovista...

Mutta ne naapuripalstan helluntailaiset ja muut pysyy edelleen uskottomina eriseuralaisina.

Tuo Togo-juttukin on lähinnä... no joo...

Sanotaan sen verran, että varmaan monen suomalaisen metodistin uskon käsitys on lähempänä vanhoillislestadiolaisia kun näitten togolaisten, mutta ne naapurin metodistit on edelleen uskottomia, mut togolaisia sanotaan uskovaisiksi, kun se antaa sellasen positiivisen kuvan lähetystyöstä ja uskosta joka leviää ympär' maailmaa kulovalkean tavoin.

Äänestä
  • Kiitos kommentista, hyvää tekstiä:=) sai nauraa, että lippusalkoon kun on usko levinny albaniaan saakka, heh! kiitos.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


dalida kirjoitti:

Kovasti keskustellan tästä ulkoisesta olemuksesta "maallisesta" musiikista etc. Mutta! Kuinka esim. lestadiolaiset afrikassa? Jo näihin kulttuuerihinkin kuuluvat isot korut korvissa ja rytmikäs musiikki sekä tanssi. Eikö se ole ristiriidassa suomen vl-oppien kanssa? Nämä edellämainitsemani asiat ovat puhtaasti heidän kulttuuriaan, ei mitään "lihallista" kuten täällä näistä asioista kieltäytymistä kai perustellaan. Tai ajatellaanpa vaikka islamia, joka on jossain määrin vielä tiukempi uskonto. Myös heidän kulttuuriinsa kuuluu vahvasti musiikki. Ja vaikka muslimi naiset saattavat julkisesti peittää itsensä, niin kotona miestensä edessä he voivat pukeutua kalleimpaan Pradaan tai Cucciin ja laittaa itsensä todella kauniiksi meikeillä ja koruilla. Pitäisiköhän lestadiolaisten ottaa sama linja? Eli jos vl- saarnamies käy käännyttämässä jonkun heimon Afrikassa, oletetaanko että he luopuvat satoja vuosia vanhasta kulttuuriperinnöstään, johon kuuluu esim. musiikki ja omat tanssit ja koristautuminen? Mun mielestä uskonto on hyvä asia, mutta jos sen perusteella tuhotaan kulttuuria ja sen perintöjä niin ei hyvä, ei!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu