Minulla on ongelma johon pyydän muitten mummojen neuvoa.
Miniäni halveksi minua aikoinaan, kun kaikissa lapsenlapseeni liittyvissä asioissa käännyin hänen puoleensa, siis lähinnä kun halusin tavata lasta. Hän vaati minua hoitamaan nuo asiat poikani kanssa. Sanoi ettei hänen vanhempansa kysele pojaltani asioita joten ei minunkaan pidä kysellä häneltä.
Kerran kun sitten sovin lapsenlapseni tapaamisesta poikani kanssa, joka kysyi asiasta vaimonsa mielipidettä, miniäni oli raivoissaan ja sanoi että minun pitäisi sopia niistä asioista hänen kanssaan, ei lapsen isän kanssa. Lapsen isällä ei liene mitään oikeutta päättää mistään lasta koskevista asioista.
Nyt olen aivan ymmällä, miten minun pitäisi toimia.
Tiedän, että teinpä miten tahansa, heillä tulee riitaa ja miniäni vihoittelee myös miehelleen ei ainoastaan minulle.
En olisi vielä valmis luopumaan kokonaan lapsen tapaamisista, koska tiedän että olen hänelle tärkeä ja hän on minulle todella rakas ja tärkeä myös.
Neuvokaa, mikä on oikea ja hyväksyttävä tapa. Miniäni ei sitä neuvoa minulle kykene antamaan. Hänen mielipiteensä on, ettei minulla ole mitään asiaa heidän perheeseensä eikä oikeutta tavata lasta. Tiedän, että laki ei sellaista oikeutta minulle anna, mutta eikö ole olemassa enää mitään inhimillisyyttä ja sukurakkautta, edes jonkinlaista hyväksymistä, että miehelläkin on suku ja äiti.
Onko vain yritettävä kestää ja olla miniän mielivallan armoilla. Mitään logiikkaa hänen toimissaan ei ole. Viha on sitä suurempaa, mitä enemmän häntä autan ja mitä ystävällisempi olen.
Miniäni halveksi minua aikoinaan, kun kaikissa lapsenlapseeni liittyvissä asioissa käännyin hänen puoleensa, siis lähinnä kun halusin tavata lasta. Hän vaati minua hoitamaan nuo asiat poikani kanssa. Sanoi ettei hänen vanhempansa kysele pojaltani asioita joten ei minunkaan pidä kysellä häneltä.
Kerran kun sitten sovin lapsenlapseni tapaamisesta poikani kanssa, joka kysyi asiasta vaimonsa mielipidettä, miniäni oli raivoissaan ja sanoi että minun pitäisi sopia niistä asioista hänen kanssaan, ei lapsen isän kanssa. Lapsen isällä ei liene mitään oikeutta päättää mistään lasta koskevista asioista.
Nyt olen aivan ymmällä, miten minun pitäisi toimia.
Tiedän, että teinpä miten tahansa, heillä tulee riitaa ja miniäni vihoittelee myös miehelleen ei ainoastaan minulle.
En olisi vielä valmis luopumaan kokonaan lapsen tapaamisista, koska tiedän että olen hänelle tärkeä ja hän on minulle todella rakas ja tärkeä myös.
Neuvokaa, mikä on oikea ja hyväksyttävä tapa. Miniäni ei sitä neuvoa minulle kykene antamaan. Hänen mielipiteensä on, ettei minulla ole mitään asiaa heidän perheeseensä eikä oikeutta tavata lasta. Tiedän, että laki ei sellaista oikeutta minulle anna, mutta eikö ole olemassa enää mitään inhimillisyyttä ja sukurakkautta, edes jonkinlaista hyväksymistä, että miehelläkin on suku ja äiti.
Onko vain yritettävä kestää ja olla miniän mielivallan armoilla. Mitään logiikkaa hänen toimissaan ei ole. Viha on sitä suurempaa, mitä enemmän häntä autan ja mitä ystävällisempi olen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
kumpaakohan sitten onkaan ?
En osaa neuvoja antaa kun olen itse samassa tilanteessa. Miniän kanssa en ole tekemisissä lainkaan enää, poikani kanssa puhelimitse silloin kun miniä ei ole kotona, muulloin ei uskalla.
Niin siis poika ei uskalla soittaa, minähän en tiedä koska voisi soitella kuulumisia.
lapsenlapsi on rakas ja ainoani, nähdä saan vain kun poikani on yksin lapsen kanssa, silloinkin puolivarkain.
tiedänhän minä että ei laillista "oikeutta" ole lapseen, mutta ainahan lapsella isovanhemmat pitää olla , toiset hakevat sijaismummujakin jos omia ei ole.
En tiedä mikä näitä nuoria naisia nykyään vaivaa, kateudeksi ja omanarvontunteen puutteksi olen tuollaisen käytöksen laittanut...
niinpä sanoja kohtaloita täälläkin. Lapsen lasta olen nähnyt ehkä 5-6 kertaa vuoden aikana. Jos soitan että voiko piipahtaa, ei kotona ovat vaimon sukulaisissa tai vaimon vanhempien luona.
Minulle miniä kyllä " rähisi" että heidän asiansa ei kuulu minulle/ meille, ok. mutta olen ihmetellyt miten ne voi kuulua vaimon vanhemmille.
Lapsen lapselle ei saa ostaa mitään kun on itse hankittuja ja kaikilta muilta saatua niin paljon, ettei enää tämän mummon ( isänäidin ) ole syytä ostaa mitään. Joten en ole uskaltanut hankkia edes joulu- tai muita lahjoja ettei miniän tarvitse hermostua ja sopii huusholliin ne vaimon suvun ja vaimon kavereiden ostamat tavarat ja lahjat.
Että ei tilanne liene mitenkään outo ja vain yhtä perhettä ja mummoa koskeva vaan nykyisin aika yleinen.
P.S. suosuvatko ne miehet /lasten isät näihin menettelyihin mukavuussyistä vai uhattuna jos haluavat itse edes omaa lastaan nähdä.
olen pojaltani kysynyt että miksi hyväksyt kaikki miniän pompotukset ja minun, toisen isoäidin syrjäyttämisen. siihen oli hänen vastauksensa että haluanko ettei lapsella ole isää ?
Uhattuna siis toimii ainakin minun poikani.
En sekaannu heidän asioihinsa mutta kurjalta tuntuu kun kuitenkin on ihan lähisukulaisesta kyse.
Minäkään en saa tavata lapsenlapsiani, oma tytär kieltää. Hän on masentunut, epäsiisti ja huutelee kirouksia ja haistattelee minulle ja jopa ihan vieraille ihmisille kadulla. Koti on siivoton ja lapset vanhoissa likaisissa vaatteissa. En myöskään saa ostaa lapsille uusia vaatteita kenkiä enkä polkupyöriä. Kaikesta elämässään epäonnistumistaan tytär syyttää minua. On tosi raskasta ja surullista kun tiedän, että hän huutaa ja raivoaa lapsille jatkuvasti myöskin. Itse käyn työssä ja olen normaali naisihminen joka kelpaa kyllä hoitamaan muiden lapsia olen tykätty ja usein pyydetty lapsenvahti naapureilleni. En saa ostaa mitään lahjoja, en käydä enkä tavata lapsenlapsiani, rahaa varmaan saisin antaa, mutten uskalla kun epäilen että raha ei mene lastentavaroihin vaan johonkin muuhun.
avoimesti keskustelisitte? Sinä, poika ja miniä.
kyseessä avoliitto? Jos poikasi on avoliitossa tuon miniäsi kanssa silloin ei sinulla tietenkään ole asiaa tuohon huusholliin. Toisin on, jos he ovat virallinen aviopari. Minusta tämä appivanhempien kokeminen täysin ulkopuoliseksi johtuu juuri tästä avoliitossa asumisesta. Au-äitihän voi pompotella poikaystäväänsä -lapsensa isää- miten vain, kun kyse ei ole virallisesta avioliitosta.
Ei liene mitään väliä ovatko kuulleet papin aamenen vaiko ei, sillä saako anoppi olla yhteydessä lapseensa ja lapsenlapseena. No, tässä tapauksessa ovat kyllä naimisissa ja asunto on ollut poikani omistuksessa jo ennen heidän liittoaan. Jos silläkään on mitään väliä.
Itse aikoinani asuin mieheni kanssa vuosikausia avoliitossa ja kyllä anoppi siitä huolimatta kuului kiinteästi meidän elämäämme ja oli vain rikastuttamassa sitä, kuten ihmissuhteet yleensä.
Monet pariskunnat ovat vuosikymmeniä avoliitossa ja tekevät lapsia ja siitä huolimatta ovat yhteydessä molempien sukuun ja varsinkin vanhempiin.
En ole ikinä kuullut, että tuolla asialla olisi mitään merkitystä. Joillekkin tietysti voi olla.
Ja näemmä sitä pompottelua voi tapahtua vaikka parisuhde on virallistettukin. Eikä siinä pompi vain aviomies vaan molempien suvut samalla.
Kaikkien on toimittava kuten miniä määrää tai muuten ei ole hyvä kenelläkään.
mutta toisaalta heillä on yhteishuoltajuus, kyllä isällä silloin myös on oikeus "tavata" lasta eli käytännössä viedä tai tuoda myös isän äidille joko hoitoon tai kyläilemään. Mutta kun sekään ei ole sallittua, näen avominiän silmissä keltaista joka loiskuu, hänen oma nesteensä se siellä päässä ui ...
jos ei olisi virallista avioliitoa, vaan poikasi olisi au-isä, niin hän olisi aika heikoilla lasten suhteen. Lasten huolto olisi vain äidillä. Kaikkien äitien pitäisi varoittaa poikiaan tekemästä lapsia avoliitoon.
Jos pokasi on virallinen aviomies hän voi ojentaa vaimoaan ja panna hänet järjestykseen. Sitä miniäsi näyttää eniten kaipaavan. Oletkohan kasvattanut tohvelisankarin?
provoja, käsittämätöntä.
sanoa kuin, että keskustelu, vaikkapa sitten ihan tiukkasävyinenkin, jos ei nätisti puhumalla tokene.
Luulen, että pompottaa noi miniät teitä juuri tuolla, että tietää teidän pelkäävän ns lopullista menetystä, samoin isän kanssa.
Luulen, että ottaisin sen riskin, koska tällä menolla ei kuitenkaan parempaan suuntaan mene.
Miniänne ovat varmaan kotonaan niin lellittyjä ja huonosti kasvatettuja, että heille tekee vain hyvää, kun joku aikuinen laittaa heidät järjestykseen. Tuo on aivan kakaramaista, täysin kypsymättömän ihmisen käyttäytymistä ja siihen pitää siten myös suhtautua ja vastata. Siis kova kovaa vastaan.
Tuotakin mietin, että puhutaan kyllä siitä, ettei isovanhemmilla ole lain mukaan oikeuksia lapsenlapsiaan kohtaan, mutta entäpä niiden lasten oikeudet.
Luulisi, että laissa pitäisi olla mainittuna lapsenoikeudeksi tavata omia isovanhempiaan, siis molempien puolelta.
Aina puhutaan äidin oikeuksista, mummojen oikeuksista, isien ym., mutta koskaan ei kukaan puhu niistä laseten oikeuksista. Mielestäni lasten äidit polkevat törkeällä tavalla lastensa oikeuksia kieltämällä isovanhempien tapaamiset.
Se, että isilläkään ei näytä mitään oikeuksia noissa perheissä olevan onkin sitten jo oma lukunsa.