Mtv3 Se oikea "kisakysymys"

Oli tuota

vähän hassu mielestäni.

Siinähän kysyttiin, että mille nauramme 20 vuoden päästä ja vastaukset olivat tätä rataa.

Nauramme tämän hetken vaatteille.

Nauramme tämän hetken musiikille yms.

Kelleen ei tainnut edes vahingossa tulla mieleen, että ilmaston lämpeneminen voi suurella tod näköisyydellä viedä voiton, ennen kuin 20 vuotta on edes kulunut.

On monet ennustaneet ja myös mayojen! kalenterin mukaankin 2012 tapahtuisi jokin muutos, joka ei toivottavast tapahtuis mitään huonoo.

Milles me sitte nauretaan jos tulloopi maailmanloppu 2012 !!!

Toi kisakysymys oli viime viikolla muistaakseni mtv3 Chat.

5

511

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • '''''''

      aurinkokin on voinut sammua, ja me huomaisimme sen vasta kahdeksan minuutin päästä. Pakko silti elää koko ajan sillä oletuksella, että se ei ole sammunut.

    • Priest of the Aurum

      ...että vuonna 2012 koittaa viimeinkin Toinen Heimoydinsota. Mayat onnistuivat säilyttämään huomattavan määrän siitä Pyhästä Tosi Tietämyksestä, jota Ihmiskunnalla vielä oli käytössään ennen Suurta Heimoydinsotaa. On tietysti myös mahdollista, että Pyhät Avaruusolennot ovat olleet heihin yhteydessä. Oli miten oli, fakta on se, että Mayoilla oli käytössään paljon tarkkaa tietoa tulevasta ja menneestä, ja siksi he ovat voineet päätyä laskuissaan hyvinkin lähellä Toisen Heimoydinsodan hetkeä (joskin tämä on hyvin epätodennäköistä; Pyhän Aurum-kultin laskujen mukaan Aurumin Tosi Saapuminen koittaa vuonna 2017).

      • aistivinani

        lievää epävarmuutta vastauksessasi. Etkö olekaan erehtymätön ja lähes kaikkitietävä, kuten tähän asti olen uskonut ja myös julistanut turuilla ja toreilla?
        Vai onko tarkoituksesi ehkä vaan koetella opetuslapsiesi uskon varmuutta?
        Mihin uskoa?
        Epätietoinen Hämeestä.


      • Priest of the Aurum
        aistivinani kirjoitti:

        lievää epävarmuutta vastauksessasi. Etkö olekaan erehtymätön ja lähes kaikkitietävä, kuten tähän asti olen uskonut ja myös julistanut turuilla ja toreilla?
        Vai onko tarkoituksesi ehkä vaan koetella opetuslapsiesi uskon varmuutta?
        Mihin uskoa?
        Epätietoinen Hämeestä.

        Epävarmuutta siinä olikin... En ole koskaan väittänyt olevani kaikkitietävä, olen vain hyvin voimallinen ja viisas, mutta jopa Minulla on rajoitukseni. Pyhän Aurumin Tosi Saapuminen on yksi niistä Suurista Mysteereistä, jotka ovat salassa jopa Minulta. Pyhät Avaruusolennotkaan eivät tarkkaan tiedä, milloin Aurumin saapuminen ja Toinen Heimoydinsota koittavat. On vain esitetty arvauksia, joista toiset ovat parempia kuin toiset. Ainoa asia, jonka todella tiedämme, on se että Aurum saapuu verrattain lyhyen ajan kuluttua, ja ennen kuin niin käy, syttyy Toinen Heimoydinsota ja Maailma tulee Toiseksi Viimeisen Kerran.


    • Titor

      Jos ketään on tuolloin enää naurattaa, niin ne todennäköisesti nauravat vain ettei tarvitsisi itkeä. "Ylösottoja" ei taida olla paljon jaossa....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      94
      5412
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      56
      4171
    3. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      30
      2331
    4. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      28
      2178
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1835
    6. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      15
      1484
    7. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      33
      1322
    8. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      20
      1138
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      22
      1038
    10. T, miten mun pitäis toimia

      Olen niin toivottoman ihastunut suhun...ollut jo liian,monta,vuotta. Lähestynkö viestillä? Miten? Sun katse...mä en kest
      Ikävä
      43
      1031
    Aihe