Ainako lintujen on oltava

kesyjä?

Meillä on 7-vuotiaat neitsikat (pariskunta). Ne eivät koskan ole kesyyntyneet. Linnut on ostettu nuorina lintukaupasta, joten ne eivät ole tottuneet kasinkosketukseen. Naaras kyllä syö salaatinlehteä kädestä, mutta vaan häkissä ollessaan.

En ole niitä koittanutkaan kesyttää, koska huomasin, etteivät ne välitä/pidä koskettelusta. Mitäs´ sitä pakottamaan, jos se niille on epämieluisaa?

Voin oikeastaan sanoa, että nautin niitten katselusta, kun ovat vähän villejä ja ei niin ihmisestä pitäviä. Parasta on, kun tulen töistä ja meen olkkarin sohvalle nukkumaan ja seuraan toisella silmällä, kun ne touhuu kaikkea hullua ollessaan vapaana. Olkkarin hyllyn ylälaita on kohta kaluttu, tulitikkukaktus menee heti, jos se vaan unohtuu hyllyn päälle, anopinkielikin on saanut osansa, samoin ikkunan kaihtimien vetonarut, siemeniä kuljetetaan olkkarin hyllyyn (varmaankin ajattelevat muuttavansa sinne), jopa tyhjät kukkamaljakot ja peilit kiinnostavat yms. yms..

Mitä tulee tuohon lauluun vit-ttu-vit-tu..., niin se kajahtelee meillä päivittäin ;). Olen ajatellut sen niin, että meillä ihmisillä on likainen mielikuvitus ja ko. säkeistö kuuluu kakadujen säestykseen. Voihan nekin ajatella, että me ihmiset käytetään jotakin sellaista sanaa/ääntä, mikä on niitten mielestä humoristista/hävytöntä, tms.

2

495

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -M-

      Ei se kesyys tietenkään mikään pakko ole, siitähän se on kiinni mitä omistaja lemmikiltään hakee. Usein vaan ihminen lemmikkiä hankkiessaa haluaa sitä lähempääkin kontaktia ja sekä linnulle että ihmiselle se lemmikkiys on usein antoisampaa kun voi kommunikoida keskenäänkin ilman isoa pelkoa. Linnun kannalta normaalit hoitorutiinit (häkkiin laitto, kynnenleikkuu yms) sujuu helpommin ja vähemmällä stressillä silloin kun lintu on edes vähän kesytetty ja keteen totutettu.

      Mutta kyllä se linnunpito aivan varmasti onnistuu ilman kesytystäkin ja linnuista voi toki nauttia ihan vaan seuraamalla mitä ne keskenään puuhaileva.

      Linnullahan ei ole todellakaan mitään käsitystä siitä kuulostaako joku ääni tai sana ihmisen korvissa "huonolta" vaan toistelee vaan ääniä jotka ovat sille luontaisia tai kuulostavat ja tuntuvat mukavilta tai joilla saa huomiota. Se miksi kirosanat tai vaikkapa palohäyttimen ääni tarttuvat herkästi papukaijojen suuhun johtuu ihan vaan siitä että näitä kuuluu usein vähän poikkeavissa tilanteissa ja ihmiset käyttäytyvät erikoisesti esim peukaloaan pidellen ja pomppien naama punaisena. Jos lintu toistelee samoja ääniä saa ihmisissa usein aikaan vähintään yhtä hassuja reaktioita ja takuuvarmasti ainakin jonkinlaista huomiota, mikä tuo halpaa hupia suhteellisen tylsään lemmikkilinnun elämään...

      • kesyjä?

        Olen myös kiinnittänyt huomiota lintujen erilaiseen ääntelyyn ja äänien kuulemiseen.

        Meillä linnut alkavat korvia vihlovan konsertin, kun lokkien äänet kuuluu. Vaikka se lokkien kirkuna tulis telkkarista tai radiosta, niin heti huuto alkaa. Olen miettinyt onko niillä jotain "sukulaissieluisuutta". Samoin linnut tuntevat autoni äänen jo kaukaa. Kiljahtelevat kai riemuissaan, koska tietävät pääsevänsä silloin häkistä ulos tuhoomaan paikkoja ;). Vaikka puolisoni on kotona aamukahvilla, niin ne ei vaadi siltä ulos pääsyä, mutta aina, kun autoni tulee pihaan, niin silloin se alkaa. Samoin ne tunnistaa aina ääneni, mikäli liikun pihalla ja juttelen jonkun kanssa. Ihmeen hyvä kuulo niillä pitää olla, koska ikkunat ovat tietenkin kiinni silloin, kun ne ovat vapaana.

        Tossa `villeydessä` on yksi naurettava/huvittava piirre. Kun katselen niitten touhuja vaivihkaa, niin usein toinen linnuista on kyttäämässä ainakin silloin, kun löytävät uuden jännän tuhoamispaikan. Ihan selvästi toinen vahtii, kuin haukka ja jos käännynkin sohvalla, niin siitä ilmoitetaan heti toiselle tuholaiselle (ei kirkumisella vaan hiljaisella hyrinällä).

        Kertakaikkisen hienoja lintuja.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      119
      6788
    2. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3757
    3. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      186
      2555
    4. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      279
      2416
    5. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      196
      2081
    6. Martinan bisnekset rajusti tappiolla

      Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      300
      1790
    7. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      9
      1765
    8. Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?

      Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.
      80 plus
      131
      1299
    9. Metsa Man Extra kanava toimii hyvin

      ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.
      Tuusniemi
      27
      1265
    10. Tiedätkö mitä kaivattusi harrastaa?

      Minä en tiedä.
      Ikävä
      69
      1234
    Aihe