olisiko ollut

Hei, ajattelin täältä kysyä, kun täällä on tietorikkaita ihmisiä.

Tänä aamuna oli olo ihan ok, rupesin opiskeluhommiin. Vaan puolen päivän aikaan alkoi väsyttämään kovasti ja yhtäkkiä en nähnyt tekstiä enää, silmissä oli sellaista "rakeisuutta" kuin usein ennen pyörtymistä ja vasemmalla puolella hohtava salamanmallinen kuvio. Olo oli tosi hutera ja outo, kaveri kun soitti, niin piti parhaansa tehdä, että tajusi mitä hän sanoo ja että osasi vastata. Tätä kesti viitisen, kymmenisen minuuttia, vähän huippasi, toinen puoli naamasta (se puoli, jossa oli se salamakuva) tuntui jotenkin kuumalta, kuivalta ja vähän tunnottomalta. Istuin sohvannurkassa ja mietin, jotta poksahtaako minulta aivot nyt vai pyörrynkö tähän ja valun lattialle, kun olen ihan yksin kotona, enkä eteeni näe ja että on tämä nyt pottumaista, kun olisi ihan tärkeetäkin tekemistä kuin istua kököttää tässä panikoimassa.

Pari tuntia oli ihan vetämätön, vetelä olo ja muutaman kerran maha muljahti, vaan ei päätä särje, vähän on vaan päässä tukkoinen, arka olo. Ihan niinkuin olisi lämpöä. Niska jumissa, tekisi mieli mennä takaisin nukkumaan. Vähän silmiä vihlaisee, jos valoon katsoo. Silmäluomet on painavat, tekisi mieli pitää simmuja kiinni vaan, vähän paineentunnetta.

Olisiko tämä ollut jokin minimaalinen migreenijuttu?

Ei ole koskaan ollut tuommoista, ei yleensä ole ikinä pää kipeä - paitsi kuumeessa, tosi väsyneenä ja jalat kun on jääkylmät.

Alkaa olo nyt kolmen tunnin päästä jo piristymään ja ajatus juoksemaan, vaikka silmät käy raskaammiksi koko ajan. Ajattelin katsoa vähän telkkaria ja lähteä sitten ehkä liikkeelle. Onko se fiksua vai voiko tästä vielä kehkeytyä jotain päänsärkyä tai jotain?

Onko muuten teillä muutenkin tällaisia höpsöjä oloja, joihin liittyy kasvojen, jalkojen ja käsien kuumotusta tai kylmenemistä ja aivojen totaalista jumittamista? Olen pelännyt, että mikä minulla on, MS -tauti vai mikä, vaan olisikohan sittenkin sellaista matalan profiilin migreeniä?

Kiitän kovasti vastauksistanne ja mielipiteistänne!

:)
3436
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Oireet, joita kuvailet, sopivat lähes mihin tahansa neurologiseen vaivaan. Parasta kaiketi olisi, jos varaisit ajan neurologille suoraan tai terveyskeskuksen kautta lähetteellä.
Neurologi osaa ohjata jatkotutkimuksiin ja kertoa tuloksista enemmän kuin kukaan täällä pelkistä oireista.

Rohkeasti vain, kyse voi olla hyvinkin simppelistä jutusta. Olet kuitenkin opiskelija ja jos tuollaiset kohtaukset jatkuvat, opiskelut voivat vaikeutua. Hae siis apua, mutta oikeasta paikasta.

Äänestä

Migreeniin liittyviin näköhäiriöihin minusta yleensä auttaa pimeys esim. 10-15 min. ihan pimeässä. Muihin migreenityyppisiin oireisiin mulla auttaa kun menen pitkäkseni enkä yritäkään sinnitellä pystyssä. Mulle ei koskaan tule migreenipäänsärkyä. Olen omalta kohdaltani ajatellut, että ei voi olla vaarallista, koska noi konstit auttaa, pelottavaa kylläkin. Mutta kannattaa tosiaan kysyä myös lääkäriltä tai edes terveydenhoitajalta, eikös opiskelijoiden ole aika helppo päästä lääkäriin tai terkkarille.

Äänestä

Nuo silmäoireet viittaisi migreeniin, päänsärkyhän ei tule välttämättä kaikille. Migreeni voi myös aiheuttaa pahaa oloa ja kylmää, ja monella menee puhekyky ja minulla itsellänikin ei oikein ajatus kulje, pitää kysyä monta kertaa samaa asiaa ja silmiin tulee sahalaitakuvio eikä näe kunnolla. Minulla ollut myös pari kertaa vasen puoli poskesta ja vasen käsi tunnoton kohtauksen alussa. Ei ole hyväksi katsoa tv;tä heti kohtauksen jälkeen/aikana ja rasittaa enemmän silmiä eikä myöskään urheilu/rasitus ole hyväksi. Itse yleensä makaan pimeässä huoneessa, jos vaan mahdollista, että pääsen pahimman yli.
Koeta kestää!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


matalan profiilin migreeni? kirjoitti:

Hei, ajattelin täältä kysyä, kun täällä on tietorikkaita ihmisiä.

Tänä aamuna oli olo ihan ok, rupesin opiskeluhommiin. Vaan puolen päivän aikaan alkoi väsyttämään kovasti ja yhtäkkiä en nähnyt tekstiä enää, silmissä oli sellaista "rakeisuutta" kuin usein ennen pyörtymistä ja vasemmalla puolella hohtava salamanmallinen kuvio. Olo oli tosi hutera ja outo, kaveri kun soitti, niin piti parhaansa tehdä, että tajusi mitä hän sanoo ja että osasi vastata. Tätä kesti viitisen, kymmenisen minuuttia, vähän huippasi, toinen puoli naamasta (se puoli, jossa oli se salamakuva) tuntui jotenkin kuumalta, kuivalta ja vähän tunnottomalta. Istuin sohvannurkassa ja mietin, jotta poksahtaako minulta aivot nyt vai pyörrynkö tähän ja valun lattialle, kun olen ihan yksin kotona, enkä eteeni näe ja että on tämä nyt pottumaista, kun olisi ihan tärkeetäkin tekemistä kuin istua kököttää tässä panikoimassa.

Pari tuntia oli ihan vetämätön, vetelä olo ja muutaman kerran maha muljahti, vaan ei päätä särje, vähän on vaan päässä tukkoinen, arka olo. Ihan niinkuin olisi lämpöä. Niska jumissa, tekisi mieli mennä takaisin nukkumaan. Vähän silmiä vihlaisee, jos valoon katsoo. Silmäluomet on painavat, tekisi mieli pitää simmuja kiinni vaan, vähän paineentunnetta.

Olisiko tämä ollut jokin minimaalinen migreenijuttu?

Ei ole koskaan ollut tuommoista, ei yleensä ole ikinä pää kipeä - paitsi kuumeessa, tosi väsyneenä ja jalat kun on jääkylmät.

Alkaa olo nyt kolmen tunnin päästä jo piristymään ja ajatus juoksemaan, vaikka silmät käy raskaammiksi koko ajan. Ajattelin katsoa vähän telkkaria ja lähteä sitten ehkä liikkeelle. Onko se fiksua vai voiko tästä vielä kehkeytyä jotain päänsärkyä tai jotain?

Onko muuten teillä muutenkin tällaisia höpsöjä oloja, joihin liittyy kasvojen, jalkojen ja käsien kuumotusta tai kylmenemistä ja aivojen totaalista jumittamista? Olen pelännyt, että mikä minulla on, MS -tauti vai mikä, vaan olisikohan sittenkin sellaista matalan profiilin migreeniä?

Kiitän kovasti vastauksistanne ja mielipiteistänne!

:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu