On se kumma, kun en enää kelpaa kaikille "kavereilleni" nykyisenä ittenäni. Minulla on 4 kaveria, joista kahta näen vain muutamia kertoja vuodessa ja muita noin 1 krt/2 kk. Näistä useammin näkemäni ystävät ovat tosi jees, mutta heille seurani tuntuu kelpaavan vain silloin, kun heille sopii. Kumpikin heistä on tosi kiltti, ei juo eikä polta, joten heidän kanssaan ei baareissa pyöritä ja yleensä ollaan leffassa, syömässä tai jotain pelailemassa. Sitten nämä pari muuta ns. "meneväistä nuorta naista": heti, kun nähdään alkaa se kysymysrumba omista miesseikkailustani ja kaikesta seksistä ym. No siltä saralta minulla ei ole mitään kerrottavaa viimeisen kolmen vuoden ajalta. Viimeksi "teiniseurustelin" 9 vuotta sitten, minkä jälkeen vietin 18-vuotiaana aikaa muutamia viikkoja parin baaribongauksen kanssa. Mä en ole ikinä ollut sängyssä, eikä enää kiinostakkaan. Lapsia en halua sairauteni takia. Mä en ole ikinä kehdannut olla alasti kenenkään muun kuin perheen edessä leikkausarpieni takia. Sairaudestani ei tiedä yksikään kaveri, joten tunnen jotenkin pettäneeni heidät, mutta olen vain halunnut, että minut otetaan ns. normaalina. Tämä synnynnäinen sairaus on mut tähän masennustilaan vissiin saanutkin. Aina on pitänyt kieltäytyä paljastavista vaatteista, rantaelämästä ja muusta missä on oltava puolialasti. Viihdyn ihan mainiosti nykyään ilman miestä, mutta myös sukulaisteni kyselyt saa mut hiiltymään ja ne vitsailut "ootsä lesbo?, hekoheko". Enää en käy mummolassakaan. Kaksi harvemmin näkemääni kaveria ei voi myöskään ymmärtää miksi 22-vuotiaana asun vielä kotona. Minä opiskelen ja mulla on hyvä äiti, jonka luona viihdyn. En näe itse tässä mitään ongelmaa, koska mulla ei ole varaa yksiöön eikä halua soluun. Opintotukea saan vain yhdelle vuodelle, koska on jo tullut häröiltyä liikaa yhdessä oppilaitoksessa. Opintolainaa en ota, muistan faijan opintovelka-ajan liian hyvin, vaikka olinkin pieni. Mä olen jopa joutunut valehtelemaan näille muutamille kavereilleni elämästäni. Yhdelle sanoin seurustelevani, koska mä en enää jaksanut kuunella sen ihmettelyjä. Syksyllä opiskelemaan taas, toivottavasti sais tälla kertaa lisää aitoja frendejä. Toisaalta oon erakkoihminen, mutta toisaalta haluaisin jo menoa ja meininkiä elämääni:)
Kun en kelpaa kaikille tällaisena...
Vägänen
3775
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Meilikaveria vai ystävää tuonne netin ulkopuoliseenkin elämään? Mistäpäin olet? Olen 27-vuotias mies Helsingistä. Voin ainakin kirjoitella kanssasi sähköpostia jos annat osoitteen. Moni on pyytänyt täältä antamaan oman osoitteeni mutta eivät koskaan kirjoita, niin mielelläni kirjoittaisin annettuun osoitteeseen.
häpeä arpiasi,kyllä miehet ymmärtää.
minä ainakin ymmärtäisin :)
olisi todella surullista jos jättäisit elämättä joidenkin leikkausarpien takia.
en jaksa uskoa että ne olisivat este onnelliselle rakkauselämälle.
älä suotta häpeä arpiasi ne ei vaikuta mihinkään
rakkauselämään ei ainakaan pitäisi rohkeesti
vaan:)ja haluatko ystävää ihan netin välityksellä vai ihan oikeesti aikaa viettämään
täällä olisi tämmöinen 18 tyttönen:)ja mistä päi kirjoittelet laita mese tai joku ossa jos haluut kirjoitella