Olen 23-vuotisen elämäni aikana saanut kuulla jos jonkinlaista kommenttia painostani. Ensimmäiset 16 vuotta olin todella hoikka, kiitos liikunnallisten harrastusten sekä geenin, jonka ansiosta en vain lihonut - söin mitä tahansa. Siitä moni naureskelikin, että minulla on pakko olla bulimia, muuten ei voisi kuulemma kroppa näyttää siltä. Vaan ei ollut. 18-vuotiaana lähdin opiskelemaan pois kotipaikkakunnalta, liikunta oli jäänyt vähemmälle jo vuoden verran aikaisemmin. Toisinaan kävin juoksemassa, ei juuri muuta. Fuksivuosi korkeakoulussa, alkoholipitoiset bileet, krapulapäivien mässäilyt ja muut todella terveelliset elämäntavat lihottivat minua jonkin verran. Välillä se ahdisti, välillä en jaksanut välittää. Viime kesänä töissä huomasin, että kovalla työtahdilla ei ehdi syödä paljoa päivän aikana, kuluttaa - ja hoikistuu. Pätevää! Kuukauden aikana sain pudotettua painoa noin seitsemän kiloa. Päätin pitää tästä kiinni.
Alkuvuonna 2007 oli tullut pari kiloa takaisin. Nyt taas kesätöiden ja lenkkeilyn avustamana olen pudottanut 5 kiloa lisää. Mitat tällä hetkellä 170 cm / 55 kg. Olen saanut kuulla positiivisia kommentteja hoikistuneesta kropasta ja minusta on tuntunut hyvältä ostaa uusia kaksi numeroa pienempiä farkkuja kaupasta. Mutta se ei riitäkään vielä. Alkuun ajattelin, että olen tyytyväinen, kun vaaka näyttää 55 kg. Nyt huomaan, että se ei riitäkään, pitää päästä alle. Ja peili kertoo, ettei maha ole tarpeeksi litteä.
Äsken havahduin aivan tolkuttoman pahaan oloon. Tajusin syöneeni megapussillisen karkkia hetkessä. Tajusin, että tein saman eilen töiden jälkeen. Ja itse asiassa liian monta kertaa viimeisten 6 kuukauden sisään. Tai oikeastaan viimeisten 4-5 vuoden sisään. Olen aina ajatellut, että eihän minulla voi olla syömishäiriötä. Anoreksia? Ei, koska minulla ei ole vääristynyttä kuvaa painostani ja vartalostani. Bulimia? Ei, koska en oksenna (yleensä) ahmimisen jälkeen, koska vihaan oksentamista. Tajusin myös, että ruokaa syön ehkä kerran kahdessa viikossa. Elän kahvilla ja jollain pienellä syötävällä. Muistan ajatelleeni monesti viime aikoina, että vaa'an lukemat nousevat, jos nyt teen kunnon ruokaa ja syön, se ei käy. Helpompaa on, kun paastoaa. Sitten voi taas sortua karkkipussiin, jonka jälkeen paastoaa taas erittäin mielelläänkin jopa. Äidille yritän väittää syöväni kevyesti, mutta terveellisesti.
Vihdoin tajusin, että ei tämäkään tervettä ole. Tää kirjoitus on todella sekavaa, tiedän. Tajunnan virtaa. Oli pakko saada vain kirjoittaa kaikki nyt. Helpottaa itseäkin tajuamaan, mikä on tilanne.
Alkuvuonna 2007 oli tullut pari kiloa takaisin. Nyt taas kesätöiden ja lenkkeilyn avustamana olen pudottanut 5 kiloa lisää. Mitat tällä hetkellä 170 cm / 55 kg. Olen saanut kuulla positiivisia kommentteja hoikistuneesta kropasta ja minusta on tuntunut hyvältä ostaa uusia kaksi numeroa pienempiä farkkuja kaupasta. Mutta se ei riitäkään vielä. Alkuun ajattelin, että olen tyytyväinen, kun vaaka näyttää 55 kg. Nyt huomaan, että se ei riitäkään, pitää päästä alle. Ja peili kertoo, ettei maha ole tarpeeksi litteä.
Äsken havahduin aivan tolkuttoman pahaan oloon. Tajusin syöneeni megapussillisen karkkia hetkessä. Tajusin, että tein saman eilen töiden jälkeen. Ja itse asiassa liian monta kertaa viimeisten 6 kuukauden sisään. Tai oikeastaan viimeisten 4-5 vuoden sisään. Olen aina ajatellut, että eihän minulla voi olla syömishäiriötä. Anoreksia? Ei, koska minulla ei ole vääristynyttä kuvaa painostani ja vartalostani. Bulimia? Ei, koska en oksenna (yleensä) ahmimisen jälkeen, koska vihaan oksentamista. Tajusin myös, että ruokaa syön ehkä kerran kahdessa viikossa. Elän kahvilla ja jollain pienellä syötävällä. Muistan ajatelleeni monesti viime aikoina, että vaa'an lukemat nousevat, jos nyt teen kunnon ruokaa ja syön, se ei käy. Helpompaa on, kun paastoaa. Sitten voi taas sortua karkkipussiin, jonka jälkeen paastoaa taas erittäin mielelläänkin jopa. Äidille yritän väittää syöväni kevyesti, mutta terveellisesti.
Vihdoin tajusin, että ei tämäkään tervettä ole. Tää kirjoitus on todella sekavaa, tiedän. Tajunnan virtaa. Oli pakko saada vain kirjoittaa kaikki nyt. Helpottaa itseäkin tajuamaan, mikä on tilanne.
Vastaukset 2
Vanhimmat
mutta itse olen vasta 17, kohta 18. kuulostat nii samalta kuin minä. se hetki ku tajuu et ei , ei tää oo tervettä. sit alkaa muisteleen kauemmas menneisyyten et mistä se ois voinu alkaa, nii mäki huomasin ajan kanssa, että useempi vuosi meni
kuulostaa tutulta. itsekin olen tosin vasta 17 ja kärsinyt tästä nyt n. 2,5 vuotta. olen 169 cm pitkä ja viime syksynä haaveilin muutaman kilon pudottamisesta niin että painaisin tasan 50. silloin se tuntui aivan ylitsepääsemättömältä tavoitteelta mutta nyt olen saavuttanut sen. ja tuntuu että eihän tämä riitä. itse en huomaa eroa peilissä ollenkaan vain vaaka näyttää 7 kiloa vähemmän. eikä sitä voi uskoa että omat aistit voisi pettää tolla lailla kun muut sanoo sun hoikistuneen mutta itse ei nää eroa.