Tuolla alempana oli joku selittänyt siitä adoptioperusteesta ettei se saa olla lapsen pelastamista huonoista oloista adoptoimalla, sillä se johtaisi johonkin kiitollisuuden velkaan eikä sellaista saisi olla. Minusta se on huolempitoa toisesta ihmisestä. Sama kuin pelastaisi oman lapsensa. Vaikuttaa aika epätieteelliseltä. Mitä muuta epätieteellistä tekotiedettä löydätte tai olette löytäneet suomen adoptiotoiminnasta?
heinähattuilua
€€€€€€
8927
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
että adoption lähtökohtana tulee olla halu saada lapsi. Tällöin kyseessä on perus vanhempi-lapsisuhde.
Jos adoption motiivina on lapsiparan pelastaminen kehitysmaasta, vanhemman ja lapsen välinen suhde on pelastajan - pelastettavan välinen suhde. Tällä on iso ero lapsen tulevalle elämälle. Onko lapsen tällöin oltava kiitollinen koko elämänsä vanhemmilleen siitä, että nämä pelastivat hänet?
Jos haluaa auttaa kehitysmaan lapsia, on perempi tapa esim. ottaa kummilapsi.
täysi oikeus olla haluttu oman itsensä vuoksi, eikä siksi että hän on hyväntekeväisyyskohde!
Miettikääpä vaikka tilannetta, jossa lapsi "kiukuttelee". Miltä kuullostaa jos vanhemmat sanovat lapselle: Koita käyttäytyä! Sinun tulisi olla kiitollinen siitä mitä sinulla on. Ilman meitä olisit jossakin kurjassa lastenkodissa tai katuojassa...Näinkö sinä korvaat meille sen että tarjosimme sinulle paremman elämän!
..ja vaikka vanhemmat eivät koskaan uskoisi sanovansa noita asioita, niin todella tiukassa paikassa ne voivat päästä suusta. Täytyy muistaa, että elämä antaa yleensä meille kaikille kriisejä, jotka voivat olla tyyliin avioero, puolison kuolema tai vammautuminen, oma vakava sairaus jne. Jos on oma pää sekaisin, ei enää pysty kontrolloimaan kaikkea mitä sanoo ja silloin suusta pääsee helposti sellaista, mitä syvällään ajattelee. Lisäksi vaikka ei ikinä-ikinä-ikinä puhuisi adoptoidulle pelastamisesta, niin lapset aistivat kehonkieltä ja muutenkin tutkivat tarkkaan aikuisten asenteita esimerkiksi kuuntelemalla ns. salaa aikuisten keskusteluita. Kannattaa siis luopua ihan kokonaan tuosta pelastamisajatuksesta, vaikka se monissa maissa saa ollakin adoption motiivina. Jos ei siitä pysty luopumaan, niin kannattaa ehkä luopua adoptiohankkeesta. Suosittelen tosiaan minäkin sitä kummilasta tai mieluummin kummikohdetta (esim. lastenkoti, projekti, sos-lapsikylä). Se on ihan puhdasta "pelastamista" se.
Kun pikkuveljeni meinasi pienenä hukkua mutta äitini sai hänet pelastettua, niin ei äitini muistuttanut siitä pikkuveljelleni että oleppas kiltisti, olisin voinut antaa sinun hukkua. Eihän epäitsekäs ihminen ajattele mitään kiitollisuuden velkaa. Kyllähän jokainen tietää että epäitsekäs kasvattaja laittaa lapsen edut omiensa edelle, eikä hän vaadi siitä kiitosta. Nämä jotka adoptioasioita hoitaa eivät taida tietää lasten kasvatuksesta hölkäsen pöläystä.
Eräs ulkomailla asuva entinen luokkakaverini on adoptoinut "vinonpinon" vauvoja ja pikkulapsia pelastaakseen heidät kadulta, eikä vaadi siitä itselleen mitään vastapalvelusta eikä kiitollisuutta.
Itsekkäät ihmiset kohtelevat lapsia kaltoin, eivätkä epäitsekkäät. Epäitsekäs ihminen rakastaa lasta pyyteettömästi.
Enpä ole aikoihin kuullut tai nähnyt noin naivia ihmistä.
Sillä nyt ei ole mitään yhteyttä onko lapsi hyväntekeväisyyskohde vai adoptiovanhempien omia itsekkäitä mielihaluja tyydyttävä kapine, suhtautuminen lapseen on aivan muista asioista kiinni.
sill' lapseni on kurjassa lastenkodissa ! mieti ennekuin moist kirjoittelet! kiitos!
http://www.interpedia.fi/adoptio/ennen-adoptiota.html
Lasten pelastaminenhan sen motiivin on katsottu joskus inhimillisenä aikana olevan.