Olen jo vuosia ollut epävakaa ihminen, mielialat vaihtelevat välillä todella nopeasti. Olen ollut samaan aikaan masentunut, mutta myös ärtynyt ja yliaktiivinen. Vähän aikaa sitten satuin kuulemaan kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, ja tajusin taudista lueskellessani, että löydän itsestäni lähes jokaisen oireen. Esimerkiksi nyt on selvästi odotettavissa maaninen vaihe, sillä en ole pystynyt nukkumaan vielä tänä yönä yhtään, vaikka aikomus oli mennä aikaisin nukkumaan.(kello on jo yli viisi, mutta ei väsytä yhtään.) Manian iskiessä en pysty nukkumaan ja tunnen oloni epämääräisen hilpeäksi. Välillä olen sitten puolestaan todella väsynyt ja masentunut, ja tulee sellainen fiilis, että ei jaksa tehdä mitään. Joskus sitten taas olotila vaihtelee ääripäästä toiseen jopa saman päivän sisällä. Äidilläni on luultavasti sama sairaus, vaikka ei sitä tietääkseni ole häneltä koskaan todettu, saati sitten hoidettu.
Nyt mieltä vaivaa kysymys: pitäisikö hakeutua hoitoon? En koe itseäni sairaaksi(tiedän, että tämä kuuluu kyseiseen sairauteen), mutta välillä olo on niin epänormaali, että tunnen tarvitsevani apua. Kuitenkin mahdolliset lääkehoidot pelottavat. En haluaisi vetää loppuelämääni jotain tabuja. Jokin terapia ja asiasta puhuminen voisi kyllä kuulostaan hyödylliseltä. Jotenkin koen, että koko asiasta puhuminen on vaikeaa. En ole kertonut tästä kenellekään läheiselleni, vaikka he varmasti ovat huomanneet oudon käyttäytymiseni. Onko mahdollista saada maanisdepressiivisyys hoidettua ilman lääkitystä? Minne tässä tilanteessa kannattaisi hakeutua?
Nyt mieltä vaivaa kysymys: pitäisikö hakeutua hoitoon? En koe itseäni sairaaksi(tiedän, että tämä kuuluu kyseiseen sairauteen), mutta välillä olo on niin epänormaali, että tunnen tarvitsevani apua. Kuitenkin mahdolliset lääkehoidot pelottavat. En haluaisi vetää loppuelämääni jotain tabuja. Jokin terapia ja asiasta puhuminen voisi kyllä kuulostaan hyödylliseltä. Jotenkin koen, että koko asiasta puhuminen on vaikeaa. En ole kertonut tästä kenellekään läheiselleni, vaikka he varmasti ovat huomanneet oudon käyttäytymiseni. Onko mahdollista saada maanisdepressiivisyys hoidettua ilman lääkitystä? Minne tässä tilanteessa kannattaisi hakeutua?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Lääkityksellä nimenomaan tasataan mieltä,ja usein kestää loppuelämän.Jos lääkärikirjoista oireista lukee sairastaa vaikka mitä.Usein kaksisuuntaiset joutuvat tosi pulaan tuhlatessaan kaikki rahansa,ja ylikin.Valvomista kestää vuorokausi tolkulla,ja koko ajan täytyy touhuta jotain yölläkin.Tietty on erilaisia tapauksia.Kannattaa mennä psykiatrille,ja sanoa suoraan mitä epäilee.
vataahan aika psykiatrille, anna nyt hänen ensin tehdä diagnoosi.
Lääkitys terapia.
Miksi muuten äitisi ei hakeudu hoitoon?! Bipous on aika kenkku kaveri ja siihen on kuitenkin saatavilla apua..
kaverillani on sama sairaus,ei ne lääkkeet ihmistä pahenna ,hakeudu hoitoon niin saat selvyyden ,äläkä murehdi,elämä on elämistä varten eikä sairaudelle voi mitään ja asian voi hoitaa lääkityksellä ............eikä sinulle tulee oireita joiden kanssa on vaikea elää.
asioilla on taipumus suttaantua, kunhan tohtii polkaista muutoksen käyntiin ja katsastella sitten tilannetta hissukseen.
Apua suosittelen hakemaan, jos yhtään tuntuu siltä edes joskus! Uskon ainakin, että siitä voisi olla sinulle hyötyä.
Itse kärsin myös vaihtelevista mielialan suunnista, mutta en vakavasti, minulla on vain mielialojen aaltoiluhäiriö.
Lääkkeitähän sinua ei kukaan pakota syömään, en ainakaan usko, koska et ole kuitenkaan missään hengenvaarallisessa tilassa. Itsekin olin aina lääkkeitä vastaan, ajattelin, etten halua koko elämääni vaan niitä syödä. Mutta lopulta, kun oma tilanteeni alkoi mennä siihen pisteeseen etten enää jaksanut auttaa itseäni, suorastaan kinusin lääkkeitä.
Vaikka lääkityksen aloittaa, sitä ei välttämättä tarvitse syödä koko elämän ajan, mutta riippuu täysin tapauksesta. Itse aion syödä mielialaani tassaavia lääkkeitä niin kauan kuin koen sen tarpeelliseksi. Otan hyvin pieniä annoksia, vain 10mg, mutta lääkärini sanoi, että jos eivät auta, saan suuremman annoksen. Mutta hyvä että aloitettiin pienellä, ei tule niin paljon sivuvaikutuksia.
Mutta suosittelen sinulle lääkäriin menoa ja paljon tsemppiä! :)
eli kiitos kaikista kommenteista.. aion tässä jossain vaiheessa hakeutua lääkäriin. ja olo on nyt jo paljon parampi kuin eilen, kun olen saanut nukuttua vähän paremmin :)