Mitä tehdä mummille?

Tämä asiahan ei varsinaisesti enää minulle kuulu, mutta olen miettinyt miten tulisi toimia - lasteni toinen isoäiti on ruvennut juomaan. Aina hän on pikkuisen tissutellut, mutta nyt tuntuu, että tilanne karkaa käsistä. Hän saattaa esim. soittaa minulle tai alaikäiselle tytölleni ja olla niin humalassa, ettei kieli suussa käänny. Tyttäreni jättääkin nykyisin vastaamatta, kun näkee puhelimen näytöstä, että mummi soittaa. Minäkään en aina jaksaisi vastata hänelle, mutta kun olen jättänyt pari kertaa väliin, niin ajattelen että kohteliaisuuden vuoksi täytyy sitten kolmannella kerralla vastata. Hän asuu yksin, mutta on näihin asti viettänyt melko sosiaalista elämää, on ystäviä jne. Tosin erilaiset sairaudet ja krempat rajoittavat hänen menemisiään, ikäkin alkaa painaa. Olen eronnut hänen pojastaan jo pitkän aikaa sitten, mutta olemme kuitenkin olleet vierailuväleissä siitä huolimatta, mummi vain asuu niin kaukana, ettei sinne noin vain pistäydytä kovin usein. Olen huolissani hänestä mm. hänen monien lääkkeidensä ja alkoholin yhteiskäytön takia. Jos puhuisin entiselle miehelleni, hän tuskin ottaisi asiaa todesta tai luulisi minun liioittelevan. Pitäisikö minun sanoa mummille itselleen, että ei soittaisi meille kännissä ollessaan? Mitä te muut tässä asiassa tekisitte?
8715
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

auta sitä onnetonta mummia, jos vain jaksat.

Äänestä
  • Miten minä autan häntä täältä satojen kilometrien takaa? Tiedän, että hänen poikansa on jo kerran joutunut soittamaan täkäläiseen hätäkeskukseen ja sitä kautta hälyttänyt apua sinne mummilaan, mutta
    silloin tilanne oli vähän toinen kuin pelkkä juopottelusessio (lopulta sekin osoittautui kyllä kännisekoiluksi). Olen ajatellut, että voisiko suora puhe auttaa aluksi; jos sanoisin asiasta silloin, kun mummi soittaa selvinpäin? Vai ummistanko vain silmäni ja korvani? Tiedän, että tälläinen ikäihmisten juominen on yleistynyt paljonkin. Onko kellään kokemuksia omalta kohdaltaan? Mummi on tulossa loppukesällä käymään, yleensä hällä on tuliaisina viinipullo tai jos ei ole, niin se pitää hetimiten Alkosta hakea...

    Äänestä

  • pullon henki kirjoitti:

    Miten minä autan häntä täältä satojen kilometrien takaa? Tiedän, että hänen poikansa on jo kerran joutunut soittamaan täkäläiseen hätäkeskukseen ja sitä kautta hälyttänyt apua sinne mummilaan, mutta
    silloin tilanne oli vähän toinen kuin pelkkä juopottelusessio (lopulta sekin osoittautui kyllä kännisekoiluksi). Olen ajatellut, että voisiko suora puhe auttaa aluksi; jos sanoisin asiasta silloin, kun mummi soittaa selvinpäin? Vai ummistanko vain silmäni ja korvani? Tiedän, että tälläinen ikäihmisten juominen on yleistynyt paljonkin. Onko kellään kokemuksia omalta kohdaltaan? Mummi on tulossa loppukesällä käymään, yleensä hällä on tuliaisina viinipullo tai jos ei ole, niin se pitää hetimiten Alkosta hakea...

    Sun koti,sun säännöt!
    Toiseksi, soita sen paikkakunnan diakonityöntekijälle,että ne menis käymään ja juttelemaan mummin kanssa. Niin mä tein ja ne kävikin isän luona säännöllisesti. Se pikkuisen hidasti sitä tissuttelua.
    Puhu myös alkoholin ja lääkkeitten yhteiskäytöstä, että se on vaarallista.
    Soita vaikka yhdessä sen kanssa terveysneuvontapuhelimeen (oliko 10023?) ja laita kaiutin päälle kun kyselet aiheesta sairaanhoitajalta.

    Äänestä

  • ja sanot että täällä et juo! kirjoitti:

    En minä sitä VIINIpulloa hänelle haekaan, vaan hän hakee sen itse tai sitten ainakin olutta lähikaupasta. Meillä ei koskaan ole alkoholijuotavia kotona varastossa, koska en itse välitä juoda kuin oluen pari silloin tällöin. Hyviä neuvoja annoit, mutta se että auttaa isäänsä tai jotakuta muuta lähisukulaista varmaan sujuukin, mutta kun kyse on tavallaan 'vieraasta' ihmisestä...Minusta hänen poikiensa kuuluisi puuttua asiaan, mutta ainakin tämä lähempänä minua asuva vähättelee koko aihetta, ja kokemuksesta tiedän, ettei hän katsoisi hyvällä minun puuttumistani.

    Äänestä

Asiat selviävät parhaiten puhumalla suoraan.

Kun hän soittaa sinulle selvinpäin,
voisit esittää toivomuksen, ettei soittaisi humalassa,
ei ainakaan tyttärellesi.

Hänen tullessaan käymään luonasi,
tuoko hän viinipullon sinulle tuliaisiksi,
vai juoko hän sen itse?
Voisit myös tästä sanoa ihan ystävällisesti,
ettet halua hänen tuovan alkoholijuomia mukanaan teille tullessaan.
Toivotat hänet tervetulleeksi selvinpäin!

Äänestä
  • Hän tuo pullon tuliaisiksi ja yhdessä juomme siitä lasilliset. Silloin juominen pysyy ihan kohtuudessa jo lastenkin takia, mutta kun mummi taas palaa kotiinsa, niin tissuttelu alkaa ja yltyy uudestaan.
    Hän nimenomaan tuntuu juovan yksin ollessaan. Eikö se jo ole melko vakava merkki jostakin? Katso mitä vastasin tuossa ylempänä toiselle kommentoijalle. Taidan noudattaa neuvoa ja sanoa mummille seuraavan kerran, etten halua puhua hänen kanssaan kun hän on humalassa, että palan asiaan toiste.

    Äänestä

  • pullon henki kirjoitti:

    Hän tuo pullon tuliaisiksi ja yhdessä juomme siitä lasilliset. Silloin juominen pysyy ihan kohtuudessa jo lastenkin takia, mutta kun mummi taas palaa kotiinsa, niin tissuttelu alkaa ja yltyy uudestaan.
    Hän nimenomaan tuntuu juovan yksin ollessaan. Eikö se jo ole melko vakava merkki jostakin? Katso mitä vastasin tuossa ylempänä toiselle kommentoijalle. Taidan noudattaa neuvoa ja sanoa mummille seuraavan kerran, etten halua puhua hänen kanssaan kun hän on humalassa, että palan asiaan toiste.

    Olen myös sitä mieltä, että laitat soittelulle ihan selkeät rajat. Kerro, että juttelet mielellään, mutta silloin kun jutellaan on oltava selvinpäin.

    Jos sinulle soitetaan ja aavistat, että toinen osapuoli on humalassa voit ihan kylmästi lopettaa puhelun. Kehoitat vain, että soittele sitten selvinpäin uudestaan.

    Silloinhan mummi huomaa, että hänen seuransa ei miellytä humalaisena toisia. Vasta tämän jälkeen hän ehkä huomaa alata ajattelemaan haluaako elää tuollaista elämää. Jos toinen lyö päätä seinään, älä mene laittamaan tyynyä väliin. Tarkoitan että älä tee karhunpalvelusta. Vasta iskun tunnuttua ihminen huomaa ajatella haluaako elää noin.

    Alkoholi voi olla mummille riippuvuutta aiheuttava
    juttu. Siitä voi olla vaikea päästä eroon. Alkoholisoitununeet tarvitsevatkin yleensä ulkopuolista rajojen asettajaa, koska heistä ei itsestä ole siihen. Joskus rajojen asettelu tuo aikuisillekkin turvallisuutta.

    Kerro mummille suoraan sekin, että olet huolestunut hänestä, koska koet, että alkoholi aiheuttaa riippuvuutta. Jos mahdollista ohjaa mummi hoitoon. Jos mummi kieltäytyy hoidosta ei asialle voi mitään. Sekin voi olla, että mummi tulee kieltämään koko alkoholi ongelmansa. Eikä halua myöntää sitä edes itselleen. Liikaa ei kannata alata murehtimaan. Väsyt ajankanssa siinä vain itse.

    Älä syyllistä mummia. Kysy miksi hän haluaa juoda niin usein? Väistyykö arjen huolet taka-alalle juodessa? Vai tunteeko hän itsensä rohkeammaksi juotuaan vai mikä on syy?

    Ei kannata valistaa alkoholin vaaroista. Olen kuullut, että monet inhoavat saarnaajia. He tietävät vaaroista itsekin. Loppukädessä mummin tehtävä on itse päättää miten hän haluaa elää. Hoitoon voi ohjata, mutta ratkaisut ja päätöset jää aina ihmisen omalle vastuulle. Ketään ei voi pakottaa. Kenenkään toisen puolesta ei voi elää.

    Äänestä

  • rajat kirjoitti:

    Kenenkään puolesta ei voi elää, se on totta. Mutta ymmärtääkö kukaan millaisessa välikädessä olen. Toisaalta en tiedä varmasti, miten paljon mummi juo, kun hän ei soita usein, mutta usein kun hän soittaa, hän on humalassa. En tiedä mitä hän puheluiden väliaikoina tekee. Luulen, että hän tissuttelee yksinkertaisesti siksi, ettei ole vielä hyväksynyt ikänsä ja sairasteluidensa tuomaa väistämätöntä väsymistä ja vauhdin hidastumista. Hän kun on aina ennen ollut se 'vauhtimummi', aktiivinen ja meneväinen. Ja kun hän tissuttelee, niin väsymys ja huonovointisuus sen kuin lisääntyvät, ja sitäkös hän jaksaa itse ihmetellä.
    Ei vain älyä (tai halua älytä) mistä se johtuu.
    Hän on aina ollut kuivien valkoviinien ystävä ja aina valittanut närästystä, esimerkiksi. Hänen miehensäkään ei ollut mikään lasiin sylkijä, voisikohan sillä seikalla olla vaikutusta asiaan...En tiedä, olenkohan tekemässä tästä asiasta suurempaa kuin se on. Mutta ikävää joka tapauksessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pullon henki kirjoitti:

Tämä asiahan ei varsinaisesti enää minulle kuulu, mutta olen miettinyt miten tulisi toimia - lasteni toinen isoäiti on ruvennut juomaan. Aina hän on pikkuisen tissutellut, mutta nyt tuntuu, että tilanne karkaa käsistä. Hän saattaa esim. soittaa minulle tai alaikäiselle tytölleni ja olla niin humalassa, ettei kieli suussa käänny. Tyttäreni jättääkin nykyisin vastaamatta, kun näkee puhelimen näytöstä, että mummi soittaa. Minäkään en aina jaksaisi vastata hänelle, mutta kun olen jättänyt pari kertaa väliin, niin ajattelen että kohteliaisuuden vuoksi täytyy sitten kolmannella kerralla vastata. Hän asuu yksin, mutta on näihin asti viettänyt melko sosiaalista elämää, on ystäviä jne. Tosin erilaiset sairaudet ja krempat rajoittavat hänen menemisiään, ikäkin alkaa painaa. Olen eronnut hänen pojastaan jo pitkän aikaa sitten, mutta olemme kuitenkin olleet vierailuväleissä siitä huolimatta, mummi vain asuu niin kaukana, ettei sinne noin vain pistäydytä kovin usein. Olen huolissani hänestä mm. hänen monien lääkkeidensä ja alkoholin yhteiskäytön takia. Jos puhuisin entiselle miehelleni, hän tuskin ottaisi asiaa todesta tai luulisi minun liioittelevan. Pitäisikö minun sanoa mummille itselleen, että ei soittaisi meille kännissä ollessaan? Mitä te muut tässä asiassa tekisitte?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu