Onneksi luoja on siunannut MINUA TERVEELLÄ MIELELLÄ. On todella ikävää, että me mieleltämme terveet ihmiset joudumme päivittäin tekemisiin näiden persoonaltaan häiriintyneiden ihmisten kanssa. Heitä on työnjohtajina ja -tekijöinä, liikenteessä, asiakkaissa, kaupunkimme johdossa, missä vain voit törmätä heihin.
Heille tyypillistä käyttäytymistä on mm:
Pätemisen- ja kiitoksentarve.
He eivät noudata yleisesti hyväksyttyjä sääntöjä.
He käyttävät alkoholia yli sallitun. (Muutama kerta kuukaudessa on hyväksyttävää.)
Itsensä esilletuomisen tarve.
Rikkomukset liikenteessä.
Tyytymättömyys saamaansa palveluun.
Vallanhalu.
En ole koulutukseltani psykologi, mutta olen lukenut kirjan naamiona terve mieli. Sen avulla olen oppinut tunnistamaan luonnehäiriöisen ihmisen jo kaukaa. Luettuani kirjan sain myös selityksen sille, miksi minun on mahdoton pitää tietynlaisista ihmisistä. Tällaisista luonnehäiriöisistä kannattaa pysytellä kaukana, koska heidän kanssaan ei vain voi yksinkertaisesti tehdä yhteistyötä, joten on turha yrittääkään.
Keinot saada tällainen luonnehäiriöinen ihminen pois omasta elämästä on:
Älä huomioi häntä mitenkään, niin hän lakkaa olemasta.
Taistele häntä vastaan: Etsi hänestä tietoja tukemaan diagnoosiasi. Jos tiedät, ettei joku ihminen pidä hänestä, kysy häneltä. Häneltä saat varmasti tietää räikeimmän puolen.
Tarvittaessa kieltäydy olemasta tekemisissä hänen kanssaan.
Kerro muille millainen hän on ja kerää muita ihmisiä tukemaan mielipidettäsi.
Luonnehäiriöisiä ihmisiä on paljon mm. naispapeissa. Raamattu kieltää selvästi, ettei naisen tulisi toimia pappina. Silti nämä naiset haluavat tämän vallan. Monesti luonnehäiriöiset eivät myöskään kuulu kirkkoon, koska heillä ei voi olla auktoriteetia yläpuolellansa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.