Olen ollut jo parisen vuotta todella ahdistunut työkaveriini. Tämä n. 50-vuotias nainen istuu samassa "kopperossa" kanssani ja on ottanut tavakseen jauhaa henkilökohtaisia asioitaan minulle pitkin päivää. Hän ei välitä yhtään vaikka tekisin töitä vaan aloittaa nämä kertomuksensa ihan milloin hänelle itselleen vain sopii. Hän ei ikinä kysy minun asioitani ja jos erehdyn jotain sanomaan, hän vaihtaa heti puheenaihetta omiin asioihinsa. Olen yrittänyt olla tyly hänelle ja vastata vain esim että "hmm". Monesti joudun pakenemaan paikaltani esim vessaan että saisin hetken rauhaa. Olen itse vain harjoittelija tässä työpaikassa ja hänellä on aika suuri valta siihen että saan pitää paikkani joten pakko kai häntä on edes jotenkin sietää. En vain kerta kaikkiaan jaksaisi kun työpäivästä saattaa hyvinkin mennä 2-3 tuntia hänen yksinpuhelunsa kuuntelemiseen.. Eli kysymys kai olisi että olisiko tähän mitään muuta ratkaisua kuin työpaikasta luopuminen..?
Työkaveri
ahdistaa
5760
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
häiritsee yksityisasioista puhuminen ja kuunteleminen.
Ei liikaa tarvi kuunnella!
ihan nätisti että sinä et valitettavasti pysty keskittymään työhösi jos joku puhelee sinulle samanaikaisesti omia asioitaan. Sano siis ystävällisellä ja päättäväisellä äänellä että puhutaan näistä asioista vaikka kahvitauolla(jos sellainen on)tai myöhemmin. Kyllä luulisi ihmisen tajuavan selkeää puhetta.
Työskentelen myös työpaikalla jossa on samassa tilassa useampi työntekijä. Olen ollut työssä vain vähän aikaa, enkä ole oikein viihtynyt koko aikana, kun juuri vanhempi naishenkilö on aina määräilemässä miten mikäkin asia hoidetaan. Muutenkin työilmapiiri ja työntekijöiden käytös on hiukan "outoa" välillä. Tämä kaikki vaikuttaa todella vahvasti motivaatiooni ja viihtymiseeni töissä. Koen etten voi olla omaitseni ja ilmaista todellisia mielipiteitäni varsinkaan tämän kyseisen henkilön läsnäollessa joka on oikea "jyrä". Ikävä kyllä toisilla on tällainen energiaa vievä vaikutus.
perusteella työkaverisi saattaa olla luonnehäiriöinen ja sellaista ihmistä pitäisi välttää. Minäkin työskentelin vuosia samassa huoneessa luonnehäiriöisen kanssa ja jouduin burn outiin. Sain apua työterveyshuollosta ja pääsin muihin töihin. Suosittelen lukemaan Raimo Mäkelän kirjan Naamiona terve mieli. Tsemppiä sinulle.
Minulla töissä sama ongelma. kaikki jauhoivat helvetti omia murheitaan. Sitten päätin, että nyt loppui ja aloin tilittää heille omaa elämääni. Jopa loppui tilitys heidän taholtaan. "tee ihmisille se, mitä he tekevät sinulle"