Alkaa kyrsimään, kun ei vieläkään saada tuloksia ulos Helsingin yliopiston humanistisesta tiedekunnasta.
Kaikki halajaisivat toki tuloksia mitä pikimmin, mutta suurin hankaluus tässä odottelussa on minulle ja varmaankin monelle muullekin se, että asunnon joutuu hankkimaan viime tingassa, jos ja kun on kotoisin kaukaa ja haluaa muuttaa elokuussa.
Elokuun lopussahan on tapana pitää tutustumisviikko, joten syyskuuhun en muuttoa haluaisi jättää. Ja toisekseen muutenkin tympisi siirtää muuttokiireet syyskuun alkuun, kun olisi paljon muutakin tehtävää opintojen suunnittelussa, opiskelijoihiin tutustumiset ja kaupunkiin tutustuminen.
Entisen asunnon joutui luonnollisesti etukäteen irtisanomaan, joten sekin menee joka tapauksessa alta, vaikka ei edes opiskelupaikkaa uudelta paikkakunnalta saisi. Tämänkin puolesta tympisi, jos opiskelupaikkaa ei sitten saisikaan.
Elokuun alussa vapautuvia asuntoja ollaan jo kovaa vauhtia vuokraamassa esimerkiksi tälläkin viikolla. On se sitten kiva mennä asuntomarkkinoille viime tingassa hakemaan jäljelle jääneistä rääppeistä kelvollista, kun tulos kolahtaa viikkoa ennen muuttopäivää...
20.7. on mielestäni aivan liian myöhäinen päivä saada tulokset, jos ja kun tutustumisviikko on jo elokuussa. 13.7. olisi kohtuullinen raja, ja tämä olikin mm. Turun yliopistossa. Asuntoa kun ei voi päivässä hankkia, etenkään jos asuu kaukana, eikä voi suoralta kädeltä juosta asuntoesittelyihin.
Valitusketjuun saa valittaa kaikesta muustakin, mutta erityisesti toivoisin valituksia tästä aiheesta.
Valitusketju
5
1120
Vastaukset
- toivotaan,
ettet pääse. Vai?
- tuloksen odottelija
jostakin asiasta on jotakin kritisoimista, ei tarkoita, että olisi koko asiaa vastaan. Pikemminkin on kyse asian kehittämisestä. Vai miten kuvittelet tieteen etenevän, tutkijatkin varmaan hyväksyvästi hyssyttelevät heikoista teorioista...
- aikkuli
Toisaalta ymmärrän, että jossain aineissa kestää aika kauan. Jos miettii vaikka hissaa, mihin ite oon hakenu, niin niitä esseitä on aika tuhosti ja tarkastajia tietääkseni tyyliin yks kummallekin esseelle. Mieluummin ootan kun että on puolihuolimattomasti tarkistettuu.
Enemmän mua ottaa päähän se, että hyväksytyt ja hylätyt saa sen kirjeen eri aikaan. On tuskaa sitte torstaina kun kirjettä ei tullukaan, perjantaina sitte vaan kiitti mut ei kiitti -kirje. - tuloksen odottelija
odotettu tulos viimein. Minusta oli ihan aiheellista valittaa näin myöhään menemisestä, mutta ymmärrän kyllä nyt syyn, kun huomasin, että Helsingin humanistisessa on peräti 8000 opiskelijaa eli se on melkoinen mammutti. Eli ei kai siellä oikein vain sitten ehditä aiemmin.
Kiitokset työstä, etenkin mieluisasta hyväksymiskirjeestä :)- aikkuli
joo, kaikki se odottelu oli pois pyyhittyä kun luukusta hyväksymiskirje...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.633776Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j883159Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin812381Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.141620Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m701388- 921242
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä401172Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11011Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä551005- 47972