Harrastettiin poikaystävän kanssa viikon verran suojaamatonta seksiä osittain vauvan toivossa. Nyt seksistä on kulunut viikko ja mulla on ollut kaikenlaisia pikkuoireita. Muutamana päivänä on ollut väsynyt ja vetämätön olo, hiukan vatsassa nipistellyt, oon lihonut muutaman kilon, selkää on särkenyt ja oon voinut muutaman kerran pahoin, mutta en aamuisin. Olenko mä raskaana vai onko nämä tavallisia kuukautisoireita, joihin oon kiinnittänyt huomioni vasta nyt? Olen tehnyt raskaustestin viikko sitten sekä eilen, mutta tulos on ollut negatiivinen. Voisiko olla, että testissä ei näy vielä positiivistä tulosta vaikka olisinkin raskaana?
Raskaanako?
Next_Day
4515
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Eihän sitä kukaan täällä osaa sanoa et onko raskaana vai ei...oireita voi toki vaihdella ja kertoilla. Luettelemasi oireet voivat kuulua raskauteen mutta en usko että ne ihan noin aikaisessa vaiheessa vielä tulevat. Jos seksistä on viikko, hedelmöittynyt munasolu on vasta alkanut kehittymään eikä istukkakaan ole vielä toimintakunnossa. Painon noususta voin sanoa sen että se ei taida nousta noin paljon ja noin pian vaikka raskaana olisitkin. Mutta seuraile tok tilannetta, ainahan se raskauden mahdollisuus on harrastellut ilman suojausta :)Mutta vinkkinä sanoisin että älä luota ainakaan noihin oireisiin niin paljon ettei käy niin että turha toivo nousee :) kun sitä oikein kovasti haluaa niin oireita voi tuntea vaikka ei raskaana olisikaan..yleensä ne oireet alkavat vasta viikko pari menkkojen myöhästymisten jälkeen tai viikkoja vielä jälkeen päinkin..mutta en usko että noin alussa.
alkoi olla oireita, ennen kuin testit näytti mitään, aika piankin hedelmöittymisen jälkeen. Keltarauhanen alkaa kasvaa ja lisää tuotantoaan, vaikkei istukkahormonia vielä erity ja se voi joillakin herkimmillä tehdä näitä oireita jo aikaisin, mistä voi aavistella tulevan plussan. Ne oireet on samantyyppisiä,kuin kuukautistenkin alkaessa, mutta minulla ne olivat hyvin paljon voimakkaampia. Keltarauhasen tuotanto lisääntyy myös kuukautisten alkaessa, minkä takia oireet ovat niin samankaltaiset. Ei se aina ole päästä kiinni, vaikka tokihan sekin on mahdollista.
Kannattaa testata vasta sitten, kun menkat on oikeasti myöhässä, niin testi antaa varmasti oikeamman tuloksen. Että hyvinkin voi olla vielä mahdollista että olisitkin raskaana, kun nuo testit olet tehnyt noin aikaisin milloin mahdollinen raskaus ei vielä kyllä edes näkyisi plussana testissä. :)
mutta mun kohdallani niitä oikeita oireita tuli kaksi viikkoa hedelmöityksestä. Eli aika yllättävän runsasta valkovuotoa. Viikon päästä siitä rinnat olivat reunoilta arat.
Osuiko rakastelut ovolaation aikaan? Aika pieni mahdollisuus on olla kaiketi raskaana, jos rakastelu on ollut heti menkkojen jälkeen tai vähän ennen kun menkat pitäisi alkaa.Ovulaatio tapahtuu noin keskellä kiertoa ja kestää n.kaksi päivää vain.
Toisinaan väitetään että ovulaatio testi näyttää positiivistä jos on raskaana;)tiedä häntä.