Olen hiukan alle kolmekymppinen nainen ja huomasin jo reilu vuosi sitten, ettei viinanjuonti sovi minulle. Silti olen aina silloin tällöin sortunut ryyppäämään aivan karmeat kaatokännit, joiden jälkeen muisti pätkii ja moraalinen krapula on tosi kova. Jos aloitan juomaan, en pysty sitä lopettamaan ennen kuin taju lähtee. Luin Kojon kirjan Eroon viinasta, ja sain siitä paljon irti. Silti selvin päin olo tekee tiukkaa. En tahdo keksiä mitään tekemistä. Rahaa ei ole, joten kirjastossa käynti ja lenkkeily ovat ainoat "hupini". Aika ajoin tulee sellainen olo, että elämä on tosi tylsää ilman viinaa. Kaverit pyytelevät terassille ja bileisiin käymään, mutten voi lähteä, koska tiedän, etten pystyisi siellä olemaan juomatta. Mitä ihmiset normaalisti tekevät esim. viikonloppuisin, jos eivät lähde baarikierrokselle?
Mitä tehdä
ilman viinaa?
91053
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Vastaukset 9
Vanhimmat
kun olen saanut AA:sta raittiuden ohella uuden elämäntavan, johon kuuluu joukko sieltä löytämiäni uusia kavereita, muutamia ihan ystäviksi sanomiani. Jos et ole ennen kuullut AA:sta, soita 09-750200.
sinulle jää toki paljon enemmän sitä rahaa muihin harrastuksiin,eihän sitä kukaan ilmaiseksi kännää,ainakaan kovin usein.
Ellei sitten joku firman piikkiin.
niin kuinka voisit sitten istua terassilla ja ryypätä? Tyypillistä, moni kitisee ettei ole rahaa harrastaa tms. mutta kyllä sitä näköjään aina viinaan löytyy..
Mitä ihmiset normaalisti tekevät?
Ihmiset ovat siellä terasseilla ja nauttivat toistensa seurasta. He humlatuvat sopivasti ja osaavat sen taidon. Heillä ei ole himoa vetää perseitä, he ovat normaaleja. Lisäksi he ihan vaikka lenkkeilevät normaalisti ennen terassirundia.
He ovat tasapainossa ITSENÄ ja YMPÄRISTÖN kanssa.
Meillä ei ole sitä taitoa..
teen ihan samaa kuin ennenkin (kun otin viinaa), paitsi etten ota viinaa. On tylsiä päiviä ja sitten on vähemmän tylsiä päiviä, mutta yleisesti ottaen elämänlaatu on kohentunut viinattomana aikana. En ole sosiaalinen ihminen, joten viihdyn yksin kotona (tai siis onhan minulla lapset!). Sauvakävelen tai liikun muuten vaan mahdollisimman paljon, siitä tulee hyvä mieli ja ajatukset virtaavat vapaasti tuolla ulkona. Kun sitten käy suihkussa ja juo iltakahvit on niin autuas olo, ettei sitä viinalla haluaisi tuhota!
Olen ajatellut sillee, että jos on tylsää, niin haittaako tuo nyt niin kauheasti: ennen vanhaan sitä lähti sen vuoksi ryyppäämään, ettei tarvinnut viettää niitä tyhjiä hetkiä ihan itsensä seurassa.
ennen ajattelin että ei elämä ole pelkkää ruusuilla tanssimista, elämä on myös ryyppäämistä ja rellestämistä....
No nykyään aattelen ja toteutan seuraavaa: Minä elän ja se on pääasia.
Mikä saa ihmiset olemaan terassilla tai muualla humalassa.Olen paljon käynyt tanssiravintoloissa,melkein aina täysin selvin päin.Ihmettelen välillä,mitä hauskaa on selittää jotain hölmöjä juttuja ja usein kaikki humalaiset vaan puhuu,kukaan ei ole se kuunteleva osapuoli.En ole vielä tähän päivään mennessä keksinyt mikä tämän jutun juju on,onneksi ehkä?Selvänä on välillä tylsää,mutta kaikkea kivaa voi tehdä.Esim lähteä autolla jonnekin,koska vaan sattuu mieli tekemään,ei tarvitse ollenkaan miettiä,onko ajokunnossa tai mistä saisi taksin.
ja muuttuminen ottaa aikansa. kun ystäväpiiri on samanlaista baarikansaa niin ei tule mieleen muunlaista olevankaan.
ihan normaalia.
jos muutoksen haluaa elämäänsä niin onnistuuhan se.
jossain vaiheessa- nuo kosteat kaverit jo unohtuneena taustalle- havahtuu siihen, että mitä kaikkea mielenkiintoista on menettänyt kännätessä.
ei ne uudet asiat ehkä ole yhtä mahtavia kuin hetken nousukänni mutta niitä on paljon, on valinnanvaraa ja niistä voi nauttia ihan terveesti. plussana aamut ilman kankkusta.
elämä on valintoja täys.
mikä lie sinun valintasi ?
aluksi. Sitä tekemistä alkaa vain ilmaantua, mieli kai jotenkin aukeaa muillekkin asioille kuin alkoholille.
Mulla meni pari kuukautta kun kaipasin juomista ajankuluksi, sitten sitä vain alkoi vähitellen tekemään mitä milloinkin. Nyt kolmen vuoden jälkeen, en saa aikaani riittämään mihinkään eli kyllä sitä tekemistä ilmestyy.
Parasta tekemistä suurimman "tuskan" aikana on jokin, joka vaatii ajattelua, ettei juominen kummittele niin voimakkaasti mielessä. Harva kai pystyy ajattelemaan useampaa asiaa kerrallaan. Itse ratkoin aluksi ristikoita.