Elikkäs millaisia oireita teillä on ollut raskauden alussa? Tuskin vielä olen raskaana kun pari viikkoa vasta pillerien lopettamisesta, mutta ajattelin vain kysäistä, että millaisia oireita voisi jo pitää raskauden merkkinä.
Ensioireet
n19
53641
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
mulla oli mahassa sellainen omituinen tunne, vähä samanlainen kun kuukautisissa, mutta tosi paljon lievempi. muuten sitä ei sitten huomannutkaan, paitsi että kuukautiset jäi pois tietenkin.
No vähän lisään edelliseen, eli mulla ainakin silloin kun piti kuukautiset alkaa, niin oli sellainen painontunne alavatsassa, se johtuu siitä että kohdun verisuonet laajenee, ja joillakin tuntuu kuin kuukautiset olisivat alkamassa. oikean puolen alavatsassa pistely ja vihlonta,se tulee parin rv. jälkeen, johtunee kohdun letkujen venytyksestä, kun alkaa pistellä, niin kannattaa hieman lepäillä, ettei tunnu pahemmalta.no sitten tietenkin alkaa nämä pahoinvoinnit sun muut, mutta nämä olivat ensimmäiset tuntemukset ainakin minulla.
Mun ensioireena oli tosi arat rinnat. Ei pystynyt edes mahallaan nukkumaan, kun rintoihin sattui. Ja sitten alkoi se etova olo ja oksentelu...
itsekkin olen miettinyt millaisia ovat raskauden ensimmäinet tuntomerkit ja kuinka pian niitä voi alkaa ilmaantumaan? eli kuinka aikaisin esim. tuo paineentunne alavatsassa voi ilmaantua?
Kiinnostaisi myös että miten pian raskauden alkamisesta voi aistia/tuntea olevansa raskaana? onko se mahdollista,eli tuleeko mitään oireita jo parin viikon päästä vai meneekö siinä kuukausia? Kiitos paljon jos joku viitsisi vähän valaista asiaa! :)
Mul oli vain semmoset oireet et alkoholi ei menny alas! Mä oon päässy kyllä helpolla kun ei mul oo ollu ees pahoinvointia ollenkaan, uskoin vasta todeksi sen ku näin ultrasta, itku meinas tulla! Onnee yritykselle :)