Apu-lehden

Viimeisin Apu kertoili syömishäiriöistä tunteisiin vetoavasti. Ajattelin, että onko hoito tosiaan yhtä törkeän alkeellisella tasolla kuin silloin melkein 40 vuotta sitten kun itse olin anorektikko. Skitsofrenialääkkeitten yletöntä pumppaamista, sivuvaikutuksina pakkoliikkeitä, näköhäiriöitä...Niistä kun valitti, leimattiin harhaiseksi!! Itsemurhayritykset aiheutti nimenomaan sairaalahoito, ei itse sairaus. Onneksi paranin, hoidosta huolimatta (sananmukaisesti)!
Lapinlahden sairaalassa hoito on suht kelvollista, mutta täysin riittämätöntä. Muutama hassu paikka, nekin 18 v. täyttäneille, eihän se mihinkään riitä. Käyskelin viime kesänä Lapinlahden sairaalan edustalla. Paikka oli täysin hiljainen, ei elämän merkkejä missään. En sano mitään Helsingin päättäjistä, etten saisi syytettä pahimmanlaatuisesta herjauksesta, mutta jollekin tietylle eliitille tämä kaunis alue on näköjään päätetty varata Lapinlahti-liikkeen vastustuksesta huolimatta. Yhteiskunnallinen taantumus maassamme on tosi hurjaa.
1457
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Juu, todella hyvä ja vaikuttava juttu syömishäiriöistä!
Onko asiat todella noin huonosti täällä suomessa? Itse olen kärsinyt erilaisista syömishäiriöistä lähes koko koulu ajan, ahmimishäiriöt alakoulussa ja yläkoulun ajan bulimia ja anoreksia, jotka lukioon siirtyessä jatkuvat edelleen. Apua en ole siis hakenut, vaikka ehkä pitäisi. Artikkeli sai minut avaamaan silmäni; mitä vittua tämä on? Dementiakoteja nousee joka toinen päivä mutta onko meidät nuoret ja nuoret aikuiset unohdettu lähes kokonaan? Eihän noi muutama hassu hoitopaikka ympäri suomea riitä millään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jutusta kirjoitti:

Viimeisin Apu kertoili syömishäiriöistä tunteisiin vetoavasti. Ajattelin, että onko hoito tosiaan yhtä törkeän alkeellisella tasolla kuin silloin melkein 40 vuotta sitten kun itse olin anorektikko. Skitsofrenialääkkeitten yletöntä pumppaamista, sivuvaikutuksina pakkoliikkeitä, näköhäiriöitä...Niistä kun valitti, leimattiin harhaiseksi!! Itsemurhayritykset aiheutti nimenomaan sairaalahoito, ei itse sairaus. Onneksi paranin, hoidosta huolimatta (sananmukaisesti)!
Lapinlahden sairaalassa hoito on suht kelvollista, mutta täysin riittämätöntä. Muutama hassu paikka, nekin 18 v. täyttäneille, eihän se mihinkään riitä. Käyskelin viime kesänä Lapinlahden sairaalan edustalla. Paikka oli täysin hiljainen, ei elämän merkkejä missään. En sano mitään Helsingin päättäjistä, etten saisi syytettä pahimmanlaatuisesta herjauksesta, mutta jollekin tietylle eliitille tämä kaunis alue on näköjään päätetty varata Lapinlahti-liikkeen vastustuksesta huolimatta. Yhteiskunnallinen taantumus maassamme on tosi hurjaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu