Tuli mieleen kysyä täältä, kun YLEn Radioteatteri lähettää juuri Hannu Raittilan kuunnelman Ei minulta mitään puutu.
Että mistä syystä radioteatterin näytelmän seuraaminen on vl-uskovaiselle sallittua, mutta tavalliseen teatteriin ei sovi mennä ? Onkohan joku tähän kysymykseen törmännyt ? En tosiaan halua loukata ketään, ajattelin vaan kysyä. En itse keksi tähän selitystä.
Että mistä syystä radioteatterin näytelmän seuraaminen on vl-uskovaiselle sallittua, mutta tavalliseen teatteriin ei sovi mennä ? Onkohan joku tähän kysymykseen törmännyt ? En tosiaan halua loukata ketään, ajattelin vaan kysyä. En itse keksi tähän selitystä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
vaihdoin tv:n radion puolelle. Mulla on sellainen kombi-laite. Sehän on tietysti sallittua.
Kiva tietää, mutta en saanut sinulta vastausta kysymykseeni. :-)
Viimeksi kävin katsomassa teatterissa Anton Tsehovin kolme sisarta. Aivan klassista.
Ei Oulun vanhojen miesten kaikkia juttuja tarvitse ottaa tosissaan. Ihmiselle on annettu omatunto ja Luther sanoo, että parempi toimia sen mukaan.
No sitten minulle yksi kurssitoveri kertoi jotain ihan omiaan. Hän ei voinut lähteä kanssani teatteriin koska se ei ole lestadiolaiselle sallittu. Saatoimme mennä vain taidenäyttelyyn.
teatterissa, vaikka olisi kuinka asiallinen esitys. Perusteluna on "armoneuvo", että älkää istuko siellä missä pilkkaajat istuvat. Tosiasissa siellä käyvät ihmiset ovat mitä asiallisimpia. Heidän syyttäminen tuosta vaan pilkkaajiksi on perusteetonta rienaamista.
Minun naapurilla, vanhempi pariskunta, on kausikortti teatteriin. En ole huomannut että he pilkkaisivat mitään erityisesti. Nauravat varmaan komedioita katsoessaan, mutta ei se Jumalan pilkkaa tarkoita.
Viime vuonna oli Jurkassa hengellisiä asioita koskenut näytelmä Fundamentalisti, jonka on kirjoittanut suomalainen fanaattisessa uskonlahkossa nuorena elänyt kirjailija. Siinä kyllä pilkattiin, tai paremminkin ivattiin, mutta ei siinäkään Jumalaa, vaan ihmisten pahuutta toisiaan kohtaan, ihmisen itsekkyyttä ja rakkaudettomuutta.
Pilkkasiko Hannu Raittila uskovaisia kuunnelmassaan?
Raittilan näytelmä on lämminhenkinen komedia. Siinä sekä ihaillaan suviseurojen tehokasta organisointia että samalla nauretaan sille, nauretaan jollekin jättiorganisaatiolle (SRK:lle), ja sillekin lempeästi, ja ihmisten ahneudelle. Siinä on karnevalistista ilottelua erilaisilla keskenään vastakkaisilla ihmistyypeillä. Raittila on pannut heihin omaa taustaansa, sen vanhan ja jo vähän muissa maailmoissa olleen sympaattisen papan hahmossa on selvästi piirteitä hänen isoisästään Viljo Raittilasta. Hän lienee toiminut aikoinaan Joensuun ry:n puheenjohtajana.
Olen ollut useassa aikuisten pikkujoulussa ry:llä, joissa on esitetty muutamia pienimuotoisia huumorisketsejä. Jotkut ovat olleet aivan ammattiteatteritasoa.
Kerran kyllä muutama vanhus pahentui niihin. Ajatuksena lienee ollut, ettei teatteri kuulu herranhuoneeseen. Siinä kyllä oltiin jo hyvän maun rajamailla. Esitykset olivat kylläkin kahvion puolella, mikä on lieventävä asianhaara.
Satuin kuulemaan ohjelman kokonaan radiokuulosuojaimista, kun tein samalla töitä pihalla. No vaimoni lainasi kerran sen kirjana "Ei minulta mitään puutu". Luin sen harppoen, en erityisemminpitänyt siitä paitsi, että olihan se hyvää huumoria. Vaimoni luki sen kokonaan ja hörähteli vähän väliä.
No kuunnelma oli ihan ok, mutta pahasti särähti korviin ne kirosanat. Ohjelma olisi ollut loistava ilman niitäkin.
Kyllä se on niin, että emme halua istua teattereissa sen vuoksi, että ne voivat olla vaaraksi omalle uskonelämälle. Näin on myös tietenkin kuunnelmien laita, missä on kiroilua,, seksiä, väkivaltaa jne.
Pyhä Henki sydämessä ohjaa uskovaisia välttämään kaikkea syntiä ja pahaa. Tämä on lähtökohta suhtautumisssa eri kulttuurimuotoihin. Toinen lähtökohta on se, ettemme "maailmaa rakastaisi". Ettei "maailman houkutukset" tulisi liian rakkaiksi.
Tässä hajanaisesti. Toivottavasti selvensi vähän.
En ole avaaja, mutta ehkä sopii minunkin kommentoida. Kun kommenttisi innostuttaa. Sillä hyvin vähän kristillisten arvojen vastaista näkee teatterissa. Siellä ei palvota materialisistisia arvoja. Teatterin suurimmat taideteokset ja tämän päivän ajankohtaiset näytelmät käsittelevät yleensä ihmisenä olemista, keskinäistä vastuuta toinen toisistamme, huonoja ja hyviä arvoja, sitä mikä on oikein ja mikä on väärin. Siksi en ymmärrä miksi sinä pidät juuri näytelmäkirjallisuutta erityisen maailmallisena.
Sen sijaan talouselämässä vallitseva itsekäs saalistus ja ahneus, ja mammonan palvonta, on silkkaa kovien arvojen materialismia. Kristillisissä piireissä tulisi entistä voimakkaammin kohdistaa kritiikkinsä yritysten ja yleensä talouselämän etiikkaan. Sitä taas teiltä päin harvemmin kuulee.
Usein teatterissa kyseenalaistetaan materialismia enemmän kuin kristittyjen piirissä. Parhaat näytelmät kritisoivat pinnallisia aineellisia arvoja, muistuttavat elämän ydinarvoista, lähimmäisyydestä, armosta, inhimillisestä vastuusta ja huolenpidosta.
Enirolla tökkii !
emmekä me asiaa sen enempää mieti. Mutta uskomme, että synnin raja kulkee juuri radio- ja näyttämöteatterin välissä.