Pitkäaikaisen ihastukseni tunteet paljastuivat. :(

Moi!

Olen jo ihan ala-asteen ensimmäisiltä luokilta asti ollut ihastunut erääseen tyttöön. En kuitenkaan ole kertonut tai tule kertomaan tunteistani häntä kohtaan, koska se tulisi olemaan hänelle shokki koska pitää minua ainoastaan hyvänä kaverina enkä ole hänelle em. syistä viestitellyt mitään siihen suuntaista eikä ole kyllä hänkään minulle.

No tästä kaikesta huolimatta olen näiden 8 vuoden aikana elätellyt pientä toivoa tämän tytön suhteen kunnes tänään asialle lyötiin lopullinen sinetti. Eräs naispuolinen kaverini, jolle olin uskoutunut asiasta meni ja petti luottamukseni kaikista vannotuksistani huolimatta. Hän kysyi tältä ihastukseltani suoraan, onko hän jollakin tavalla kiinnostunut minusta ja onko hänellä kiinnostusta alkaa kanssani. Tämä ihastukseni kertoi tämän naispuolisen kaverini vihjailuista ja sanoi että oli kiistänyt ne jyrkästi sanoen meidän olevan vain ja ainoastaan hyviä kavereita. Koska tämä minun naispuolinen kaverini on yleisestikin aika epäluotettava ihminen, sanoin tälle ihastukselleni, että hän valehtelee vihjaillessaan, vaikka asioilla onkin paljon totuuspohjaakin. Lisäksi olen kiistänyt kaikki vihjailut valheena ja kuitannut ne olankohautuksella.

Nyt tulee varsinainen kysymys: Koska alitajunnassani saattaa olla joitakin naurettavia toivonkipinöitä, voisiko se aiheuttaa sen, että minulla olisi tulevaisuudessa vaikeuksia naissuhteiden luonnissa? En ole tähänastisen elämäni aikana pitänyt kenestäkään tytöstä yhtä paljon. Toki olin aavistanut asioiden todellisen tilan jo kauan sitten, mutta aivojen tunnepuoli on pistänyt vastaan.

No tänään saamieni tietojen pohjalta minun on pakko unohtaa tämä asia ja katsoa josko löytyisi joku toinen tyttö. Onneksi nuo ennakkoaavistukset helpottavat asian prosessointia, mutta ei tämä nytkään mitään helppoa tule olemaan, kun olen häneen ollut syvästi ihastunut tai jopa rakastunut viimeiset 7-8 vuotta.

Tavallaan tämä naispuolinen kaverini teki minulle karhunpalveluksen, kun puolestani selvitti asian. Käsittääkseni hän halusi tavallaan auttaa minua, koska oli sitä mieltä että minulla olisi tähän tyttöön mahdollisuuksia ja jos vastaus olisikin ollut jostain ihmeellisestä syystä myönteinen, olisi hän asiaa vauhdittanut. No näinhän ei käynyt ja olin hänelle aika vihainen tästä tempauksestaan. No luultavasti olisin asian selvittänyt tunteistani kertomatta jotenkin vihjailupohjalta ennemmin tai myöhemmin.
121310
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Mielestäni sinun kannattaisi unohtaa tämä ihastuksesi. Kaverisi teki sinulle oikeastaan palvelukseen kertoessaan tälle tytölle tunteistasi ja saithan sitten selville, että tämä ihastus ajattelee sinua vain ystävänään, eikä ole kiinnostunut sinusta muussa mielessä. Ei kannata tuhlata aikaa ihmiseen, joka ei sinusta ole kiinnostunut. Unohtaminen on tietenkin vaikeaa ja siihen menee aikaa. Omaa kokemusta löytyy.

Kaikkea hyvää siulle, kyllä sie sen oman kullan jostain löydät. :)

Äänestä
  • Olisi edes joku muu jota ajatella. Nyt kun ei ole, tulee tämä vanha ihastus mieleen jatkuvasti. Toki nyt voin keskittyä täysipainoisesti uuden ihmisen etsintään, kun tiedän faktat. Toivottavasti se tuottaa tulosta.

    Äänestä

  • Synkopoppi kirjoitti:

    Olisi edes joku muu jota ajatella. Nyt kun ei ole, tulee tämä vanha ihastus mieleen jatkuvasti. Toki nyt voin keskittyä täysipainoisesti uuden ihmisen etsintään, kun tiedän faktat. Toivottavasti se tuottaa tulosta.

    Vaikutat erittäinkin fiksulta ja mielenkiintoiselta pojalta ikäiseksesi. Täällä sinun ikäiset pojat ovat erittäinkin lapsellisen oloisia. Samaa ikäluokkaa itsekin olen.

    Kyllä sinä jostain jonkun löydät, jota ajatella. :)

    Äänestä

"Nyt tulee varsinainen kysymys: Koska alitajunnassani saattaa olla joitakin naurettavia toivonkipinöitä, voisiko se aiheuttaa sen, että minulla olisi tulevaisuudessa vaikeuksia naissuhteiden luonnissa?"

Tätä en usko. Olet vielä nuori, ja nuoruuteen kuuluvat syvät ihastumiset ja tunteet, joihin ei ylensä saa vastakaikua. Moni on ollut nuoruudessaan kauan salaa ihastunut samaan henkilöön (minäkin), mutta tälläiset unohtuvat loppujen lopuksi varsin pian, juuri siksi ettei ole ehkä uskaltanut kertoa eikä ole saanut vastarakkautta.
Eikä entisen ihastuksen tilalle heti tarvitakaan uutta ihastusta, eikä sellaista välttämättä tulekaan ennen kuin on päässyt irti edellisestä. Anna asioiden kypsyä rauhassa, äläkä hätiköi. Kyllä sinä vielä tulet ihastumaan uudelleen, vaikka nyt saattaakin tuntua vaikealta unohtaa toinen! :)

keskity nyt olemaan kaveri. Äläkä yritä iskeä tyttöä.
Omasta kokemuksesta voin kuitenkin kertoa ettei sitä koskaan tiedä. Kokemusta molempien osapuolten asemasta. Mieli voi muuttua tai toinen voi kieltää ainakin muille tunteensa jos esimerkiksi ei niitä itse osaa käsitellä.
Voihan se toki olla että tytöllä todella on vain kaverillisia tunteita sinua kohtaan, mutta toivo on parempi kuin epätoivo, pidä se toivo sellaisena että elämä on yllätyksiä täynnä, ei sellaisena että jäisit odottamaan tytön rakkauden tunnustusta, jota ei välttämättä koskaan tule, pidä mieli ja silmät avoinna anna itsellesi mahdollisuus ihastua muihinkin tyttöihin, kuitenkaan käyttämättä heitä "lohdutuspalkintoina" siitä ei hyödy kukaan.

Äänestä
  • Näen tätä tyttöä noin 2-3 kertaa vuodessa ja muuten juttelemme mesessä. Tällä hetkellä en tunne häntä kohtaan mitään muuta kuin ihan puhdasta ystävyyttä kaveripohjalta, mutta tunteet muuttuvat sitten kun ko. henkilön näen taas muutaman kuukauden päästä. Toki toivon etteivät ne siitä muutu, koska tilanne on mikä on ja liikoja kuvittelemalla kiusaisin ainoastaan itseäni eikä siitä olisi minulle kuin pelkkää haittaa. Hän on kaverina loistava tyyppi ja juttelu onnistuu erinomaisesti. Siksi varjelenkin tätä tietoa häneltä, koska välimme kavereina ovat sen verran hyvät enkä halua niitä turmella mistään hinnasta. En varsinaisesti usko, että välit siitä kirjaimellisesti poikki menisivät, mutta tiettyä vaivaantunutta ilmapiiriä se voisi tuoda tullessaan enkä voisi jutella välttämättä hänen kanssaan yhtä vapautuneesti kuin nyt. Sen lisäksi saattaisin tuntea oman oloni vähän kiusaantuneeksi.

    "Omasta kokemuksesta voin kuitenkin kertoa ettei sitä koskaan tiedä. Kokemusta molempien osapuolten asemasta. Mieli voi muuttua tai toinen voi kieltää ainakin
    muille tunteensa jos esimerkiksi ei niitä itse osaa käsitellä."

    Osuit nyt aika tavalla naulan kantaan. Juuri tähän syyhyn vedoten olen antanut itselleni luvan ajatella häntä siinä mielessä ja elätellä toivoa. Olen ajatellut, että jos minä en kerran tunteitani hänelle myönnä ja kiistän ne systemaattisesti, niin miksei hänkin voisi tehdä samalla tavalla. Voihan hänkin kuvitella, että mahdollinen tunteiden paljastaminen voisi rikkoa kaverisuhteen yms. No mutta nämä olivat vain kuvitelmia. Nyt minulla ei ole minkäänlaisia ongelmia tämän asian kanssa. Ne alkavat jos alkavat sitten muutaman kuukauden päästä kun ko. henkilöä näen.

    Ja yksi syy miksi minun voi olla vaikeaa löytää uutta tyttöä johon edes ihastua on se, että pidän monia ikäisiäni tyttöjä liian lapsellisina. Täältä foorumilta niitä järkeviä tuntuu löytyvän ihan liikaakin, mutta ainakin omalla kotipaikkakunnallani tilanne on täysin toinen.

    Äänestä

"Nyt tulee varsinainen kysymys: Koska alitajunnassani saattaa olla joitakin naurettavia toivonkipinöitä, voisiko se aiheuttaa sen, että minulla olisi tulevaisuudessa vaikeuksia naissuhteiden luonnissa?"

HAHAHAHAHA, tapa ittes.

Äänestä
  • "HAHAHAHAHA, tapa ittes.."

    Tekstisi perusteella samaa voisi suositella myös sinulle.

    Äänestä

  • Synkopoppi kirjoitti:

    "HAHAHAHAHA, tapa ittes.."

    Tekstisi perusteella samaa voisi suositella myös sinulle.

    .......

    Äänestä

  • 68464 kirjoitti:

    .......

    Mitä sellaista tekstissäni on, että se ansaitsee osakseen edellä olevan kaltaista spammausta ja haukkumista? Mitä sellaista olen sanonut että se on suututtanut jonkun/jotkut? Vai onko kyse mahdollisesti yhden ihmisen kiusanteosta?

    Uusien spammausketjujen aloittaminen on tuttu ilmiö, mutta nyt minua kyllä vähän ihmetyttää tuo spammaus ja haukkuminen muuten täysin asialliseen ketjuun. Toki näitä on välillä mutta harvoin.

    Ja kirjoitan tämän silläkin uhalla, että tämä tekstini saisi jonkun kajahtaneen laittamaan 500 haukkumis/spammiviestiä tänne palstalle. Sanonpahan nyt vaan, että jos meno jatkuu tämän kaltaisena, vähänkin herkemmille ihmisille tänne nettiin kirjoittaminen voi olla melko ahdistava kokemus!

    Äänestä

haha

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Synkopoppi kirjoitti:

Moi!

Olen jo ihan ala-asteen ensimmäisiltä luokilta asti ollut ihastunut erääseen tyttöön. En kuitenkaan ole kertonut tai tule kertomaan tunteistani häntä kohtaan, koska se tulisi olemaan hänelle shokki koska pitää minua ainoastaan hyvänä kaverina enkä ole hänelle em. syistä viestitellyt mitään siihen suuntaista eikä ole kyllä hänkään minulle.

No tästä kaikesta huolimatta olen näiden 8 vuoden aikana elätellyt pientä toivoa tämän tytön suhteen kunnes tänään asialle lyötiin lopullinen sinetti. Eräs naispuolinen kaverini, jolle olin uskoutunut asiasta meni ja petti luottamukseni kaikista vannotuksistani huolimatta. Hän kysyi tältä ihastukseltani suoraan, onko hän jollakin tavalla kiinnostunut minusta ja onko hänellä kiinnostusta alkaa kanssani. Tämä ihastukseni kertoi tämän naispuolisen kaverini vihjailuista ja sanoi että oli kiistänyt ne jyrkästi sanoen meidän olevan vain ja ainoastaan hyviä kavereita. Koska tämä minun naispuolinen kaverini on yleisestikin aika epäluotettava ihminen, sanoin tälle ihastukselleni, että hän valehtelee vihjaillessaan, vaikka asioilla onkin paljon totuuspohjaakin. Lisäksi olen kiistänyt kaikki vihjailut valheena ja kuitannut ne olankohautuksella.

Nyt tulee varsinainen kysymys: Koska alitajunnassani saattaa olla joitakin naurettavia toivonkipinöitä, voisiko se aiheuttaa sen, että minulla olisi tulevaisuudessa vaikeuksia naissuhteiden luonnissa? En ole tähänastisen elämäni aikana pitänyt kenestäkään tytöstä yhtä paljon. Toki olin aavistanut asioiden todellisen tilan jo kauan sitten, mutta aivojen tunnepuoli on pistänyt vastaan.

No tänään saamieni tietojen pohjalta minun on pakko unohtaa tämä asia ja katsoa josko löytyisi joku toinen tyttö. Onneksi nuo ennakkoaavistukset helpottavat asian prosessointia, mutta ei tämä nytkään mitään helppoa tule olemaan, kun olen häneen ollut syvästi ihastunut tai jopa rakastunut viimeiset 7-8 vuotta.

Tavallaan tämä naispuolinen kaverini teki minulle karhunpalveluksen, kun puolestani selvitti asian. Käsittääkseni hän halusi tavallaan auttaa minua, koska oli sitä mieltä että minulla olisi tähän tyttöön mahdollisuuksia ja jos vastaus olisikin ollut jostain ihmeellisestä syystä myönteinen, olisi hän asiaa vauhdittanut. No näinhän ei käynyt ja olin hänelle aika vihainen tästä tempauksestaan. No luultavasti olisin asian selvittänyt tunteistani kertomatta jotenkin vihjailupohjalta ennemmin tai myöhemmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu