Luin väsyneen äidin kirjoituksen ja tosissani järkytyin, ahdistuin ja menetin yöuneni. Voiko tälläinen olla totta, hyvinvointiyhteiskunnassa nimeltä Suomi. Täällä elää naisia orjuudessa, täysin aivopestyinä, alistettuina kykenemättä päättämään omasta ruumiistaan, omasta elämästään. Millainen pahuus saa aikaan tämän julmuuden? Jumala auta näitä kadotettuja, pahan riivaamia sieluja.
Lapset ovat lahja, lahja joita pitää rakastaa. Eikö jokaisen lapsen ole oikeus syntyä toivottuna, haluttuna? Miten järkyttävää että äidit joutuvat pelkäämään raskaaksi tuloa. Äiti parat, ja ennen kaikkea lapsiparat. Sosiaaliviranomaisten olisi herättävä ja puututtava tähän lasten heitteille jättöön ja naisten riistoon, heiltähän vaaditaan täysin epäluonnollisia kykyjä, joihin Jumala ei heitä ole luonut. Jumala itkee nähdessään kaiken tämän suuren synnin, pahuuden.
Näitä lapsia Jumalan lahjoja. Kertokaa isät ja äidit lpsienne ensimmäiset hymyt, yhteiset ilon kylvetyksen hetket, kuinka oli aikaa keskittyä ja antaa aikaa, huomiota ja rakkautta vain sille yhdelle lapselle, nauttia hänestä, Jumalan lahjasta. Kertokaa vanhemmat milloin lapsenne ekan kerran kääntyi, otti ensiaskeleen, kertokaa illan keksusteluista ennen nukkumaan menoa, kun vain häneen keskittyen kävitt päivän tapahtumat läpi, lapsi sai aikaanne ja kertoi mieltään painavat asiat. Kertokaa, myös isät, nämä ovat Jumalan lahjoja ja teillä pitää jokaisell lapselle olla aika antaa tämä. Onko sitä aikaa kun äiti on raskauksien jälkeen rikki revitty, sielu verillä, vösynyt, masentunut? Jos rakastatte itseänne, puolisoanne ja lapsianne niin lopettatte tämän hulluuden.
Luulin ennen ettei Suomessa ole terroristejä tai orjuutta, mutta järkytyin miten noin syvää pahuutta löytyy ihan naapuristani. Rukoilen puolestanne!
Lapset ovat lahja, lahja joita pitää rakastaa. Eikö jokaisen lapsen ole oikeus syntyä toivottuna, haluttuna? Miten järkyttävää että äidit joutuvat pelkäämään raskaaksi tuloa. Äiti parat, ja ennen kaikkea lapsiparat. Sosiaaliviranomaisten olisi herättävä ja puututtava tähän lasten heitteille jättöön ja naisten riistoon, heiltähän vaaditaan täysin epäluonnollisia kykyjä, joihin Jumala ei heitä ole luonut. Jumala itkee nähdessään kaiken tämän suuren synnin, pahuuden.
Näitä lapsia Jumalan lahjoja. Kertokaa isät ja äidit lpsienne ensimmäiset hymyt, yhteiset ilon kylvetyksen hetket, kuinka oli aikaa keskittyä ja antaa aikaa, huomiota ja rakkautta vain sille yhdelle lapselle, nauttia hänestä, Jumalan lahjasta. Kertokaa vanhemmat milloin lapsenne ekan kerran kääntyi, otti ensiaskeleen, kertokaa illan keksusteluista ennen nukkumaan menoa, kun vain häneen keskittyen kävitt päivän tapahtumat läpi, lapsi sai aikaanne ja kertoi mieltään painavat asiat. Kertokaa, myös isät, nämä ovat Jumalan lahjoja ja teillä pitää jokaisell lapselle olla aika antaa tämä. Onko sitä aikaa kun äiti on raskauksien jälkeen rikki revitty, sielu verillä, vösynyt, masentunut? Jos rakastatte itseänne, puolisoanne ja lapsianne niin lopettatte tämän hulluuden.
Luulin ennen ettei Suomessa ole terroristejä tai orjuutta, mutta järkytyin miten noin syvää pahuutta löytyy ihan naapuristani. Rukoilen puolestanne!
Vastaukset 24
Vanhimmat
Itseäni surettaa kun tunnen olevani voimaton kun en voi vaikuttaa näin vakavaan asiaan. Mutta masentuneiden vl-äitien suru on varmasti paljon suurempi.
Vl piireissä onneksi tämä uusi sukupolvi on jo fiksumpaa, mutta niin kauan kun tätä vääryyttä vielä ilmenee asiasta ei saa vaieta.
Ei-vl on vaikeampaa puuttua kuin "sisällä" olevien järkevien vl:en. Kumpa he saisivat jotenkin koottua rivejään ja alkaisivat määrätietoisesti tekemään työtä asioiden muuttamiseksi.
Liikkeen alkuperäinen sanoma on varmasti ihan hyvä, mutta sen ympärille on kehittynyt niin paljon kuraa ja likaa että se on peittynyt.
Itse olen huomannut että ei-vl on helpompi keksiä huonoa kuin hyvää sanottavaa liikkeestä. Se on hyvin surullista.
Uskon että tulevaisuudessa kun srk:n johto vaihtuu, niin asiat alkavat mennä parempaan suuntaan.
Olet hyvä ihminen joka ajattelee muita. Kirjoitit kauniisti.
Avaaja tarkoittaa luultavasti tätä ketjua:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000027386049
Ensinnäkin: Haluaisin olla hyvä äiti, jolla on aikaa lapsilleni ja jaksaa touhuta heidän kanssaan kaikenlaista kivaa, mitä voisivat muistella sitten myöhemmin. Toiseksi haluaisin olla hyvä vaimo ja säilyttää läheiset välit mieheeni. Kolmanneksi haluaisin silti olla myös nainen, joka voi joskus toteuttaa omiakin unelmiaan.
Mutta tilanne on se, että en ole toipunut edellisestä synnytyksen jälkeisestä masennuksesta enkä olosuhteiden vuoksi pysty menemään terapiaan. Nyt olen raskaana ja ahdistus vain kasvaa koska ressaan miten jaksan näiden jo olemassa olevien kanssa ja sitten tämän uuden tulokkaan kanssa. Kovin montaa lasta meillä ei vielä ole, mutta silti koen voimattomuutta ja syyllisyyttä, kun en jaksa. Ja sitä sitten vain uupumusta saarnataan syntinä anteeksi. MUTTA KUN SE EI AUTA!!!! Eikä myöskään auta hetkellinen ulkopuolisen apu. Ei tähän masennukseen ole muuta apua kuin terapia ja aika ilman uutta raskautta.
Kun näistä asioista yrittää samassa tilanteessa olevien äitien (ystävieni) kanssa keskustella, tarjotaan vain ja ainoastaan evankeliumia tai sitten jos uskaltaa kysyä mitä mieltä on ehkäisystä, sanotaan, että "En pidä uskovaisena sellaista, joka ehkäisee". Eli suoraan sanottuna pidetään lähes samantien epäuskoisena jos puhuu ehkäisyn puolesta sanaakaan. Ja joidenkin mielestä usko ja mikä tahansa sairaus ei liity toisiinsa. Eihän se liitykään muuten kuin jos on raskaudenpelko ja masentuu tämän ehkäisykiellon takia niin silloin joutuu uskokin koville, kun voimat ei yksinkertaisesti riitä. Siitä ei vaan saa missään koskaan puhua!! Se siitä vl:ten lähimmäisenrakkaudesta ja tuesta.
ja hanki kierukka tai e-pillerit lapsen synnyttyä.
Mitä sinä sieltä ry:ltä näitä asioita kyselet, kun sen jo etukäteen tietää minkä virallisen vastauksen saa.
Ehkäise vuosi tai kaksi ja sitten uusi vauva. Eihän sinun omia henkilökohtaisia ratkaisujasi perheen ulkopuolelle tarvitse huudella.
Niin on sympatiat puolellasi! Rukoilen sinulle voimia ja viisautta. Helppoa tietty näin ulkoapäin sanoa että älä välitä siitä mitä mieltä ystäväpiirisi on. Nojaudu Raamatun Sanaan tässä asiassa ja tämän raskauden jälkeen ota ehkäisy käyttöön heti. Se on ainoa tapa päästä masennuskierteestä jos raskaudet ja lapsimäärä uuvuttaa! Tee se Jeesuksen vuoksi! Hän haluaa että olet itsellesi hyvä eli rakastat itseäsi niin paljon ettet laita itsellesi enempää taakkaa kuin pystyt kantamaan. sitä ei kukaan muu voi puolestasi päättää. Vain sinä tiedät rajasi, ja rajat on tullu vastaan jo kirjoituksen perusteella aikoja sitten. Rakasta myös lapsiasi niin paljon, että teet kaikkesi heidän hyvinvoinnin eteen!! Eli he tarvitsevat iloisen ja levänneen äidin. tämä tilanne on nyt mitä on ja Jumala sinua siinä tulee auttamaan kun teet sen päätöksen että nyt tämän lapsen syntymän jälkeen otat vastuun omasta ja lasten hyvinvoinnista etkä tule siksi enää raskaaksi ennenkuin olet valmis henkisesti ja fyysisesti jos siis joskus vielä jaksat. Rakasta Vapahtajaasi niin paljon, että kunnioitat Hänen Sanaansa ja toteutat rakkauden käskyä eli pidät itsestäsi ja lapsistasi huolta!
Rukoilen todella voimia sinulle ja uskon että sinä toivut kunhan näet jossain vaiheessa valoa tunnelin päässä! Voisikohan päätös ehkäisystä tuoda sinulle jotain valoa? Tiedän että masennukseen ei auta muu kuin aika, mutta edes hiukan lohtua päätöksestä.. Jumalan runsasta siunausta sinulle!
Miten haluaisin sinua lohduttaa ja rohkaista. Sillä tiedän mitä on masennus. Olen saanut siihen apua ja pitkäkestoinen terapia auttoi voittamaan sen. Mutta masennuksella on taipumus uusiutua. Siksi minun pitää huolehtia itsestäni hyvin.
On hienoa että olet tunnistanut omat tarpeesi: haluat pitää huolta palsistasi ja tarjota heille onnellisen kodin, ja haluat toteuttaa myös omai unelmia. Se on jo paljon että tiedät mitä haluat.
Niinpä sanoisin sinulle siellä, hyvä tuntematon: huolehdi nyt itsestäsi. Millaiset esteet sinulla on saada nyt terapiaa avuksesi? Ensimmäinen asia on se että kun kerran et ole terve sinun ei pidä tämän vauvan jälkeen tulla raskaaksi vähään aikaan. Siksi ehkäisyasia on saatava ensin kuntoon kun vauvanne on syntynyt Se on tehtävä kysymättä ihmeemmin keneltäkään ulkopuoliselta, sehän on oma asia. Tietysti yksituumaisuus oman puolison kanssa olisi hyvä saavuttaa. Lue mitä nuori diplomi-insinööri-äiti Julia kirjoitti. Hän on vl ja käyttää ehkäisyä voidakseen huolehtia viidestä lapsestaan ja voidakseen toteuttaa unelmiaan, eli esim. mennä töihin.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000027724737
Juuri ne unelmat ovat kaikkein tärkeimpiä. Ei se sittenkään saavuttaako niitä kaikkia tai ei. Mutta unelmiensa hyväksi kannattaa yrittää! Kuoleman hetkellä ihminen voi sanoa itselleen: minä ainakin YRITIN toteuttaa unelmiani. Olin uskollinen unelmilleni! En pettänyt itseäni, elin rehellisesti ja aidosti.
Miten toivonkaan sinulle voimia ja energiaa toipumiseen ja jaksamista raskausajallesi. Lämpimiä halauksia ja myötäeläviä ajatuksia sinulle.
": Haluaisin olla hyvä äiti, jolla on aikaa lapsilleni ja jaksaa touhuta heidän kanssaan kaikenlaista kivaa, mitä voisivat muistella sitten myöhemmin. Toiseksi haluaisin olla hyvä vaimo ja säilyttää läheiset välit mieheeni. Kolmanneksi haluaisin silti olla myös nainen, joka voi joskus toteuttaa omiakin unelmiaan.
"
Sinulla on täydellinen oikeus haluta tuota kaikkea ja myös oikeus saada toteuttaa toiveesi.
Älä tunne syyllisyyttä jos et jaksa. Ei aina tarvitse vain jaksaa ja jaksaa. Joskus täytyy saada levätä ja ladata akkuja.
En tiedä oletko katsonut tv:tä mutta sieltä tulee Dr.Phil niminen ohjelma (nettisivut löytyy kyllä myös häneltä). Se on siis keskusteluohjelma jossa autetaan vaikeuksissa olevia ihmisisä.
Minua koskettaa aina se kun hän sanoo "The greatest gift you can give your child is to nurture the relationship with his/her parents."
Eli suomennettuna "Suurin lahja jonka lapselleen voi antaa on huolehtia hänen vanhempiensa välisestä suhteesta" Kun vanhempien suhde on kunnossa, koko perhe voi hyvin.
Voitko puhua miehellesi? Jos hän todella rakastaa sinua, hän kuuntelee ja on tukenasi. Jos on vaikea puhua, olisiko mahdollista kirjoittaa hänelle kirje? Oma päiväkirjakin auttaa käsittelemään asioita.
Olisiko sinun mahdollista jättää lapset muutamaksi tunniksi isän/jonkun muun hoitoon ja sinä voisit sillä aikaa rentoutua? Jos ei kodin ulkopuolella ole mitään mitä voisit tehdä, niin "lukkiudu" kylpyhuoneeseen/ makuuhuoneeseen tai jonnekin missä saat olla rauhassa ilman keskeytyksiä.
Tai ihan mitä vaan keksitkin mitä voisit tehdä. Minusta on tärkeää että jokaisella on aikaa vain itselleen.
Miten olisi kirjasto? Niissä on lukusaleja ym musiikinkuunteluhuoneita (riippuu toki paikkakunnasta) joissa voisi olla rauhassa.
Toisaalta jos tunnet että pelkkä oma aika/rentoutuminen säännöllisesti ei riitä, kehotan vakavasti harkitsemaan kenen annat määrätä sinusta itsestäsi. Uskonnon vai oman itsesi?
Lähimmäisenrakkaus josta Jeesus puhui on ehdotonta. Jumala rakastaa kaikkia. Rakkaus ei aseta ehtoja, se vain on. Jumala on rakkaus, ei uskonlahot. Voit rukoilla suojelusenkeliäsi koska tahansa antamaan voimia ja auttamaan. Hän varmasti odottaa innolla olla avuksi, sillä hän Jumalan lisäksi rakastaa sinua ehdoitta. Mutta enkelisi ei voi autta ennen kuin pyydät. Voit hiljaa mielessäsi sanoa "rakas enkelini, auta minua..." tai ihan mikä hyväle tuntuu. Luota siihen että apu tulee, muodossa tai toisessa.
Tiedän että enkeleistä puhutaan paljon Raamatussa, mutta koska en ole paljoa Raamattua lukenut niin en pysty antamaan mitään erityistä kohtaa.
Voimia ja jaksamista! :)
Älä pelkää. Kaikki tulee
...olen minäkin.
Ei loppuun palamisen lähellä olevaa äitiä voi kukaan painostaa tai sitten mies ei rakasta vaimoaan ja lähimmäisenrakkaus on koko ry:ltä hukassa.
Onneksi oma mieheni ei koskaan painostaisi minua, tosin emmehän olekaan vl:iä. Eikä meistä sellaisia koskaan tule!!!!
Kiitos teille kaikille vastanneille. Itse asiassa olemme mieheni kanssa päättäneet, ettei tämän jälkeen ihan heti ole tulossa uutta vauvaa. Eli siinä mielessä on jotain valoa tunnelin päässä. Ja tiedän, ettei minun pitäisi keskustella näistä asioista muiden äitien kanssa, koska tiedän vastauksen. Mutta ei vain osaa olla hiljaa sellaisista asioista mitä tosi paljon miettii ja minkä kanssa painiskelee. Onneksi mieheni on tukena ja ymmärtää, että olen oikeasti väsynyt tähän rumbaan.
Asumme ulkomailla, siksi en voi mennä terapiaan, kielivaikeudet yms. Joku saattaa nyt tunnistaa minut mutta siinäpä sitten juorumylly pyörii jos pyörii.
Minusta olisi ihanaa tuntea joskus sellainen tunne, että uusi vauva olisi todella toivottu ja haluttu sekä minulle, että miehellenikin, ennen kuin on saanut alkuakaan. Kertaakaan en ole vielä sellaista tuntenut, koska niin nuorena mentiin naimisiin, enkä kokenut olevani vielä edes valmis äidiksi, kun ensimmäinen lapsi syntyi. Erittäin rakkaita lapsemme meille kuitenkin ovat.
Terapiaan yritän päästä heti, kunhan se on mahdollista. Kyllä kai tämä tästä joskus jotenkin päin vielä selviää. Uskon ja luotan siihen.
Kirjoitan lapsen näkökulmasta. Olin liki kymmenes lapsi, todella kriittisessä tilanteessa saatu "lahja", joka ei ole itseään koskaan lahjaksi mieltänyt.
Olen edelleenkin liikaa ja ylimääräinen, minne ikinä menenkin. Tekisi mieleni tappaa itseni, mutta enhän sitä tee. Luojan kiitos terapioita on tarjolla.
Sanon kaikille vl-äideille; TEHKÄÄ NIIN KUIN HALUATTE. Ehkäiskää. (Minuakaan ei tosin olisi, jos äitini olisi ehkäissyt... mutta uskon tosiaan, että niin olisi parempi... en jaksaisi enää elää, mutta kun on "pakko").
Vl-usko on mennyt ajat sitten ja rukoilen Jumalaa, ettei hän milloinkaan enää johdattaisi minua sen valheen piiriin. Kunhan tekisi minusta Ihmisen, joka rakastaa ja kunnioittaa itseään, ja sitä kautta muutakin Elämää.
Kun tulit niin tilauksesta tänne kirjoituksesi kanssa.
"Lähimmäisenrakkaus josta Jeesus puhui on ehdotonta. Jumala rakastaa kaikkia. Rakkaus ei aseta ehtoja, se vain on."
Mistä voisin löytää oikeutuksen tunteen elämälleni? Syyllisyyteni sen kun kasvaa kun luen täällä väsyneiden äitien kirjoituksia... olinhan itsekin sellainen viimeinen niitti, joka vei äitini psykiatriselle.
Tuntuu, että en ikinä selviä olemassaoloni syyllisyyden tunteesta. Olen liikaa aina ja kaikkialla. Aiheutan ihmisten kärsimyksen ja väsymyksen (niin kuin aiheutin syntymälläni).
En jaksa enää tätä syyllisyyttä. Syyllisyys voi todella tappaa.
edellinen viestini jäikin vielä kesken...
Olen itse vielä nuori, varmasti monta vuotta nuorempi kuin sinä. Minulla ei ole lapsia enkä ole naimisissa joten voin vain yrittää auttaa miten itse pystyn.
Syyllisyys on mitä pahin vihollinen josta on päästävä yli. Tässä kirjoittaessani tuli mieleen että jos haluat niin voisit kokeilla ainakin muutaman päivän ajan mielikuvaharjoitusta jossa luovutat kaiken syyllisyyden pois itsestäsi.
Itse tykkään käyttää joskus tämäntapaisia mielikuva"puhdistamista" kun oikein painaa.
Kuvittelen miten seison meren rannalla. Edessäni on tyhjä vene kiinni laiturissa. Kuvittelen miten 'lastaan' kaiken pahan olon itsestäni pois tuohon veneeseen (näe mielessäni harmaata, tavallaan sumua, joka on se paha olo). Sen jälkeen pyydän enkeliä huolehtimaan että veneen lasti myös katoaa pois. Irrotan mielessäni veneen köyden ja katson miten vene lipuu pois kauas horisonttiin. Kiitän enkeliä (kiittäminen avusta on tärkeää) ja poistuneen lian tilalle kuvittelen kultaista väriä joka omaa haluamani ominaisuuden (esim. rohkeus, terve itserakkaus tai mikä milloinkin).
Kun avaan silmäni, olo on heti parempi. Tietenkin pelkkä tämä ei välttämättä ongelmiasi poista, puhuminen ja tietoinen asioiden työstäminen on varmaan ne tärkeimmät. Mutta ei se ota jos ei se annakaan. Joten kannattaa kokeilla. Jokainen voi myös itse kehitellä hyviltä tuntuvia mielikuvamatkoja.
"Mistä voisin löytää oikeutuksen tunteen elämälleni? "
Tähän en ehkä osaa vastata koska en tunne sinua, mutta voin yrittää sanoa jotain. Pyyteetön itsensä rakastaminen (ei siis ylimielinen "minä olen parempi kuin muut"- 'rakkaus') se että viihtyy omissa nahoissaan on tärkeää. Eräässä lukemassani kirjassa kehotettiin säännöllisesti miettimään mistä ominaisuuksista itsessään pitää. Kun keskityy positiivisuuteen, negatiivisuus alkaa haihtua. Jos tuntuu että ei keksi itsestään mitään hyvää, niin se on ihan höpön höpöä. Jokaisessa on vaikka mitä hyviä puolia.
Sisin olemus kaikilla on kuin timantti jonka päälle olemme kasanneet kaikkea mutaa. Muta estää meitä itse näkemästä omaa hohtoamme. Usein joku toinen ihminen näkee hyviä puolia meissä joita itse emme ole huomanneet. Kun puhdistamme itsemme mudasta, säteilemme kirkkaasti valoa.
Kaikkeen on olemassa ratkaisu. Usein me itse estämme ongelmien purkautumista. On vain uskallettava päästää irti ongelmastaan ja antaa se Jumalalle.
Esim. lapsi jonka nukke on rikki. Jos lapsi pyytää Isää korjaamaan nuken, Hän tekee sen mielellään. Isä ottaa lelun ja korjaa sen. Sitten lapsi saa ehjän nuken takaisin. Mutta jos lapsi haluaa pitää nukkea kädessään samalla kun Isä korjaisi sitä, ei korjaaminen onnistu.
Rukoile Jumalaa sisimmästäsi, pyydä rauhallisesti ja luota että apu tulee. Kun tunnet myöhemmin että rukoukseen vastattu, kiitä avusta niin saat apua vastaisuudessakin. (Harva haluaa aina vain auttaa ilman kiitosta).
Ainoa tapa päästää irti ongelmasta on lopettaa murehtiminen, eli ongelman ajattelu. Se koettelee uskoa, mutta apu on korvaamatonta.
Tuli vielä mieleeni enkeleistä ja lapsista. Moni lapsi näkee luonnostaan enkeleitä. Mutta usein kun lapsi innoissaan kertoo mitä näki, aikuiset lyttäävät koko jutun ja lapsi saattaa sulkeutua ja menettää arvokkaan kykynsä. Kannattaa kysyä jos lapsesi vaikka näkisivätkin enkeleitä. Ehkä he eivät vain ole uskaltaneet kertoa. Kannusta jos heitä ujostuttaa kertoa, usein jos lapsella on 'mielikuvitusystävä' niin se onkin se oma suojelusenkeli.
Tulipa taas löpistyä. Mutta jaksamista sinulle. Toivottavasti et pidä kirjoitustani ihan satuiluna, koska olen nämä jutut (ja tuhannet ja tuhannet muut ihmiset) itse todennut monesti toimiviksi ja tosiksi.
http://www.reikisivut.com/viesti/
Tässä vielä kiva linkki joka auttaa ja lohduttaa :)
'Toivottavasti et pidä kirjoitustani ihan satuiluna, koska olen nämä jutut (ja tuhannet ja tuhannet muut ihmiset) itse todennut monesti toimiviksi ja tosiksi.'
En todellakaan pidä satuiluna, itsekin olen noita menetelmiä käyttänyt jonkin aikaa. Syvistä kerroksista löytyvät kipupisteet vain välillä sumentaa horisontin...
Kiitos sinulle valon tuomisesta tälle palstalle!
Suosittelen masennuslääkityksen aloittamista, jos terapiaankaan ei ole mahdollisuutta, että tilanne ei pahene.
Nykyään useita lääkkeitä voi käyttää myös raskauden aikana. Kynnys lääkitykseen voi olla
korkea, mutta se oikeasti auttaa!! Elämä alkaa
tuntua helpommalle!!:) Mene siis lääkäriin ja
myös neuvolassa kerro tilanteesta. Tuollaisessa tilanteessa
on mielestäni aivan oikein ja velvollisuus hoitaa ensin äidin
terveys kuntoon, ennenkuin uusi raskaus saa alkaa. Ne joilla ei ole esim. masennuksesta
omakohtaista kokemusta, eivät yleensä voi ymmärtää mitä se on ja helposti tulevat sanoneeksi mitä mieleen tulee ajattelematta
sen syvemmin. Voimia!!:)
Ei sun tarvi olla hautomakone ! Eläinkunta lisääntyy joka vuosi,mutta Jumala antoi ihmiselle järjen.Senkin takia.Kaikki ehkäisy ei ole syntiä !Jumala sanoo;jo idussasi minä sinut näin.Siis JOS JO HEDELMÖITTYNYT MUNASOLU tuhotaan,se on syntiä.katumuspillerit,vaahdot,jotka tappaa munasolun,kierukka,joka estää jo hedelmöittyneen munasolun kiinnittymisen kohtuun...ne on syntiä.MUTTA EI kondomi,kesk.yhd tai sterilointi.Nyt vapautin sinut Jeesuksessa,Jumalan lasten oikeaan ILOON !!Mene ja kerro tää asia muillekkin,keitä se rassaa.
lääkitykset vain peittää ongelman, ei ratkaise sitä.
Äidin terveys on tietenkin tärkeämpää, mutta ongelmat pitää rarkaista itse, parantaa itsensä käsittelemällä tunteensa ja menneisyytensä. Lääkitys vain saa unohtamaan ne ja kun lääkitys loppuu samat ongelmat nousevat pintaan!
Meinaatteko ottaa ehkäisyn käyttöön vai srk:n virallisen linjan eli selibaatin? Mekin sovimme raskausaikana että seuraavan jälkeen pidetään lepotauko, mutta mies ei sitten tosipaikan tullen pystynyt selibaattiin enkä minäkään. Tässä sitä taas ollaan tukevasti paksuna. Ymmärrän toivottomuuden tunteesi, tuttua se on minullekin vaikka pidänkin lapsia lahjana.
Vastaan vaikka mies olenkin, kun sattuu niin kohti.
Itse olen saanut suuren avun masennuslääkkeistä. Elämäni oli sortua totaalisesti, sain hoitoa ties mihin fyysiseen vaivaan, mutta masennuslääkityksen alkamisen jälkeen olen kyennyt elämään normaalia omaa elämääni, samaa mitä ennen masennusta.
No minun masennukseni ei johtunut synnytyksistä eikä äitiyden ongelmista (olenhan mies), mutta ihan pakko oli vastata.
Kyllä lääketiede voi tarjota ihan hyvän avun. Ei masennuslääkkeet tarkoita aina huumaavia riippuvuutta aiheuttavia mömmöjä, joiden nappaamisen jälkeen silmät seisovat ja kävely on epävarmaa. Pätevä lääkäri osaa kyllä valita lukuisista vaihtoehdoista jokaiselle sopivan.
Lääkkeen käytön aloittamisen jälkeen nimenomaan pystyin käsittelemään niitä ongelmia, jotka olivat saaneet mieleni järkkymään ja masennuksen aikaiseksi.
Ja lisäys ihan muutamia palstalaisia varten: Ei, masentuneisuuteni ja ongelmani eivät johtuneet vl-uskonnosta.
Periaatteessa ainoa oikea lääke masennukseen on pyrkiä poistamaan masenuksen aiheuttaja. Masennukseen on ymmärtääkseni aina olemassa jokin syy, henkinen tai fyysinen. Masennuslääke on tavallaan ensiapu, jonka avulla voidaan päästä normaalimpaan tilaan ja sitä kautta ehkä käsiksi taustalla olevaan varsinaiseen syyhyn, kuten totesitkin. Näin itsekin ajattelisin.
Siis edellisessä oli vaan joitakin ehkäisy juttuja,on niitä muitakin....Ota rakas ihminen huomioon että nukkuessaankin,voi mieheltä "tulla" se on tosi asia.Miksi piinaisit itseäsi turhaan:onko se sntiä,onko se syntiä....Mies voi "tulla"ihan hyvin esim,lakanoille,mitä sittenSIIS TÄMÄ ON NYT VAAN NAISILLE !!Keinoja on.Mutta jos tahdotte näyttää muille lapsilukumäärää ja sillä kehuskella,ymmärrän senin..mutta ÄLKÄÄ TAPPAKO RAKKAITA VAIMOJANNE !!!raskauxilla ja keskenmenoilla..tiedän mistä kirjoitan.On kuulkaa kokemusta,YHTÄ PYHIÄ ja otollisia JUmalalle ootte,vaikkei joka vuosi maha olekkaan pömpöllään.--terveydenhoitaja,joka on uskomassa.
Oikeastaan niiden, jotka eivät oikeaa masennus/ahdistus -oireistoa
ole kokeneet on erittäin helppo olla kielteisellä kannalla lääkkeisiin. Kannattaa olla erittäin varovainen kommenteissaan, jos
joku läheisistä kertoo olevansa masentunut/ahdistunut. Usein voi olla kysymys (todellla)
vakavasta asiasta. Eihän kukaan (toivottavasti)
mene kehottamaan keuhkosyöpään sairastunutta lopettamaan lääkitystänsä ja muuttamaan vain
elämäntapojaan. Sairaus/oireisto on tullut, pitkällisen
prosessin jälkeen. esim.Masennukseen sairastuminen on usein pitkä prosessi. Se aiheuttaa muutoksia
vähitellen myös kehossa mm.välittäjäaineiden toiminnassa. Muistaakseni vastikään julkaistiin
tutkimus, jossa parhaimmat tulokset lievän ja keskivaikean masennus/ahdistus- oireiston hoidossa saatiin yhdistämällä sekä sopiva lääkitys, että terapia.
Itse olen kyennyt
masennuslääkityksen avulla normaaliin elämään,
samanlaiseen kuin "ennen masennusta".
Lääkkeiden avulla olen kyennyt käsittelemään
asioita terapiassa, joka on yleensä todella
raska prosessi. Olen 100% varma, että
ystäväni eivät ikinä uskoisi, jos kertoisin, että käytän lääkkeitä. Kymmenen vuotta sitten tuskin minulle
olisi ollut edes määrätä mitään lääkettä. Lääketiede on kehittynyt huimasti ja siksi
onneksi myös lievempiin oireisiin löytyy nyt sopivia lääkkeitä. Niitä tosiaan on vaikka millä mitalla, joten varmasti jokaiselle tarvitsevalle löytyy sopiva. Oma lääkkeni ei aiheuta minulle mitään sivuvaikutuksia (lukuunottamatta lieviä aloitusoireita), elämä vain tuntuu elettävämmälle ja on ns.normaali olo. En stressaa niin paljon ja saan hommat hoidettua
ilman liiallisia tuskailuja.
Suosittelen kyseiselle äidille lääkitystä(tai ainakin konsultaatiota) juuri siksi,
koska hän ei pääse edes terapiaan ulkomailla olon vuoksi. Lääkitys voisi estää mahdollisen
tilanteen pahenemisen ja tehdä olosta siedettävämmän. Se on koko perheen etu.
Tiedän joitakin tuttuja, siis täysin "normaaleja"
työelämässä olevia perheellsiä ja perheettömiä,
jotka pienen lääkemäärän turvin ovat löytäneet
balanssia (perhe-)elämään ja säilyttäneet itsensä työkykyisinä, huolimatta välillä hyvinkin
synkistä tulevaisuuden näkymistä ja jopa perheen
hajoamisen uhkasta. Useinhan ongelmat näkyvät ja tuntuvat ensimmäisenä läheisissä ihmissuhteissa.
APUA KANNATTAA HAKEA; JOS VÄHÄNKÄÄN TUNTUU SILLE;
YLEENSÄ IHMISILLÄ ON TAPANA VÄHÄTELLÄ OLOAAN JA
HOITO VAIN VAIKEUTUU JA PITKITTYY KUN ONGELMAT PAHENEVAT!!(Tämä on ihan yleisesti tunnustettu asia!)
Olen itse juuri tällainen tapaus- en olisi ikinä uskonut(eikä läheisenikään), että ongelmani todella olivat niin
"vakavia", että kela myönsi kolme vuotta psykoterapiaa. Tarkoitus oli vain vähän purkaa
tuntojani..NIin ja täytynee vielä mainita, että
myöskään minun ongelmani eivät ole johtuneet vl-
uskosta.:) Tsemppiä kaikille!!
Se, että vl-yhteisössä on ämmän kaltaisia superäitejä jotka toteuttavat itseään minkään estämättä kahdentoista lapsen kanssa, ei saisi olla uskovaisuuden mittarina.
Kaikki naiset eivät ole samanlaisia synnytyskoneita ja voimavaroiltaan yhtä pystyviä.
Vaikka kyllä ämmänkin kirjoituksista huokuu katkeruus "helpommalla päässeitä" kohtaan:)
>>>"Luin väsyneen äidin kirjoituksen ja tosissani järkytyin, ahdistuin ja menetin yöuneni. Voiko tälläinen olla totta, hyvinvointiyhteiskunnassa nimeltä Suomi. Täällä elää naisia orjuudessa, täysin aivopestyinä, alistettuina kykenemättä päättämään omasta ruumiistaan, omasta elämästään. Millainen pahuus saa aikaan tämän julmuuden? Jumala auta näitä kadotettuja, pahan riivaamia sieluja."
tekemään lapsia sarjatutantona koska naiselle ei muuten vl.yhteisössö suoda inhimilistä asemaa he ikäänkuin lunastavat paikkansa näin.